Uutinen Edustus

AC Oulun valmennus- ja taustaryhmä kaudelle 2017 on nyt kasassa. Uusina kasvoina ryhmään liittyy Laivastonsinisten entinen kapteeni Antti Pehkonen sekä fysioterapeutti Ari Korkala ja lääkäri Ville Puukka.

Kausina 2003 ja 2007-2010 AC Oulussa 131 ottelua pelannut Antti Pehkonen tekee paluun Laivastonsinisiin. Tällä kertaa miehen tontti ei löydy puolustajan paikalta, vaan penkin päästä, kun ”Pena” liittyy AC Oulun valmennusryhmään päävalmentaja Rauno Ojasen ja valmentaja Markus Heikkisen rinnalle. Pehkonen itse on innoissaan uudesta haasteesta.

– Isolla mielenkiinnolla lähden hommaan mukaan. Olen pitkään toiminut junioripuolella, mutta nyt on aika siirtyä valmennusuralla huippu-urheiluvaiheeseen. Oulussa se tarkoittaa kaupungin ykkösseuraa eli AC Oulua. 

OLS:n valmennuspäällikkönä työskennellyt Pehkonen jää nykyisestä tehtävästään pois vuodenvaihteessa. Tulevalle kaudelle hän ei itse lähtenyt nimeämään henkilökohtaisia tavoitteita. 

– Valmentajana henkilökohtaisten tavoitteiden asettaminen on vaikeampaa, mutta tulevalla kaudella on mielenkiintoista lähteä vertaamaan, sitä miten juniorivalmentaminen eroaa verrattuna aikuisiin. Meillä on todella hyvä ryhmä kasassa, ja pääsen parhaaseen mahdolliseen oppiin ”Ranen” ja ”Makon” rinnalle. Tulemme tekemään töitä tiiminä, ja puhumaan asioista avoimesti. Tällä ryhmällä meillä tulee yhdessä hyvä kausi, päättää Pehkonen.

Uuden valmentajan valintaprosessista vastasivat valmentaja Markus Heikkinen ja päävalmentaja Rauno Ojanen.

– Meillä oli yli 10 hakijaa Portugalia, Espanjaa ja Yhdysvaltoja myöten. Joukossa oli paljon hyviä hakijoita, joista valitsimme viisi valmentajaa haastatteluun. Näimme tosi paljon vaivaa valintaprosessin eteen, mutta olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen.

Päävalmentaja Ojanen iloitsee että juuri Pehkonen liittyy AC Oulun valmennusryhmään.

– Valinta osui ”Penan” kohdalle, koska hän nuori valmentaja, jolla on halu kehittyä. Tottakai taustalla merkkaa myös vahva AC Oulu -tausta. Hän on uuden sukupolven valmentaja, joka on opiskellut uusia valmennusmetodeja. Hän tulee meille oppimaan ja saamaan vastuuta. Mutta ”Pena” pystyy auttamaan myös meitä tuomalla uusia ajatuksia valmennusryhmäämme, päättää Eerikkilästä tavoitettu Ojanen. 

Terveystalo-yhteistyö jatkuu

Aikaisemmin ilmoitettiin että viime kaudella edustusjoukkueen valmentajana ollut Pekka Ukonmaanaho siirtyy AC Oulun A-juniorien päävalmentajaksi. Myös fysiikkavalmentaja Ilkka Matila ja lääkäri Jukka Ristiniemi jäävät pois Laivastonsinisten taustaryhmästä. Isot kiitokset molemmille herroille yhteisistä vuosista! 

Uusina niminä taustaryhmään liittyvät fysioterapeutti Ari Korkala sekä lääkäri Ville Puukka. Toisena lääkärinä jatkaa Simo Nortunen. Edellämainitut henkilöt ovat osana AC Oulun taustaryhmää Terveystalo-yhteistyön avulla. Maalivahtivalmentaja jatkaa tuttu ja turvallinen Jani Luukkonen, joukkueenjohtajana Pasi Moilanen ja fysiikkavalmentajana Mikko Tulppo. Huoltajana nähdään tulevallakin kaudella Pekka ”Peksi” Juntunen sekä 4. valmentajana kaikkien rakastama Lauri ”Late” Siren

Valmennus- ja taustaryhmä kaudelle 2017:
Päävalmentaja Rauno Ojanen
Valmentaja Markus Heikkinen
Valmentaja Antti Pehkonen
Maalivahtivalmentaja Jani Luukkonen
Fysiikkavalmentaja Mikko Tulppo
Joukkueenjohtaja Pasi Moilanen
Huoltaja Pekka Juntunen
4. valmentaja Lauri Siren
Fysioterapeutti Ari Korkala
Lääkärit Simo Nortunen ja Ville Puukka