Uutinen Edustus

AC Oulu ja Anselmi Nurmela, 24, ovat sopineet jatkosopimuksen, joka kattaa tulevan Veikkausliiga-kauden 2021.

Laivastonsinisissä jo 90 sarjaottelulua pelannut Anselmi Nurmela oli viime kaudella yksi AC Oulun tärkeistä vastuunkantajista, pelaten lähes kaikissa Ykkösen otteluissa. Kauden viimeinen peli jäi välistä loukkaantumisen vuoksi. 21 ottelussa Nurmela iski keskikentältä tehot 2+2.

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola ja urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen pitävät Nurmelan jatkosopimusta tärkeänä.

– Anselmi on osoittanut pystyvänsä pelaamaan viikosta toiseen hyvällä tasolla ja tuovat oikeanlaista jatkuvuutta joukkueen rakentamiseen. Lisäksi “Amikin” on jo pelannut Veikkausliigassa ja uskon että hänellä kovat näyttöhalut ensi kaudelle ja pystyy varmasti nostamaan tasoaan entisestään, Jykä kertoo.

– Amilta vakuuttava kausi takana. Pääsee aloittamaan valmistautumisen seuraavaan kauteen paremmista lähtökohdista kuin viime talvena. Tuo meidän keskikentälle mukavasti kovuutta ja häijyyttä puolustussuuntaan. Omaa taidot myös rytmittää peliä avaamis- ja rakenteluvaiheessa. Alkaa vasta lähestyä pelimiehen ikää, joten kehitystä tapahtuu hänen sitoutumisasteella vielä pitkään. Amin jatko AC Oulussa on kaikin puolin hieno homma, Mako Heikkinen toteaa.

Anselmi Nurmela jatkaa itse hyvillä mielin Oulussa ja Laivastonsinissä.

– Meillä oli aika mahtava viime kausi ja seura on mennyt mun mielestä paljon eteenpäin kaikilla osa-alueilla, joten oli aika helppo päätös itsellekin, että haluan jatkaa täällä. Tässä on nyt muutama viikko MP-pelistä ja elämä taas palannut normaalirytmiin. Kyllä sen nyt tajuaa, että ensi vuonna pelataankin liigassa ja se tuo vähän uutta latausta nyt tuleva pre-seasonille.

Liigapaidan pukeminen AC Oulun riveissä on ollut Nurmelalle yksi lapsuuden haaveista.

– Joskus on tullut nuorempana katsottua AC Oulun liigapelejä katsomosta tai oltua pallopoikana ja silloin tullut ajateltua, että haluan vielä joku päivä kirmata liigakentillä AC Oulun paidassa.

Viime kausi meni Nurmelan omasta mielestä hyvin.

– Sain paljon vastuuta ja mulle löytyi hyvä rooli keskikentän pohjalta. Tottakai tavoitteet on kovat myös ensi vuotta kohtaan. Ens vuonna on parempia vastustajia vastassa niin pitää muutama pykälä nostaa omaakin tasoa joka osa-alueella, että pärjää ja pystyy auttamaan joukkuetta menestymään myös ensi vuonna, päättää Nurmela.

AC Oulun sopimustilanne:

Juhani Pennanen (2021)

Henrik Ölander (2021)

Miika Koskela (2022)
Joona Lohela (2023)

Nestori Kekonen (2023)
Otso Liimatta (2023)
Lasse Ikonen (2022)
Jere Kallinen (2021+1)
Anselmi Nurmela (2021)

Aapo Heikkilä (2021)

Severi Kähkönen (2022+1)