Uutinen Edustus

Keskiviikkona 19.7. pelattu AC Oulun ja Oulun Palloseuran välinen Ykkösen ottelu keskeytettiin turvallisuussyistä ottelun 83. minuutilla. Suomen Palloliitto määräsi molempien joukkueiden pyynnöstä ottelun pelattavaksi uudestaan keskiviikkona 23.8. Derby taistellaan Raatissa klo 18.30 alkaen ja syksyn painaessa päälle tunnelmaa nostavat pimeä ilta ja Raatin valot.

Jo alkuperäisen pelipäivän iltana seurat sopivat yhteistyöstä uusinnan suhteen – tämän sopimuksen ansiosta Palloliitto teki päätöksensä ja nyt molemmilla joukkueilla on mahdollisuus taistella tärkeistä sarjapisteistä. Ilman seurojen yhteisymmärrystä, olisi mahdollisuutena ollut myös pelata ottelun loppuminuutit tai jättää tulos voimaan.

AC Oulu on ottelussa kotijoukkue ja vastuullinen järjestäjä. OPS saa osuuntensa ottelutuotoista seurojen välisen sopimuksen mukaisesti osallistuen myös järjestelykustannuksiin.

Alkuperäisen ottelun liput eivät käy uusinnassa. AC Oulun ja OPS:n kausikorteilla on otteluun ilmainen sisäänpääsy OPS:n kausikorteilla paikkalippu lunastetaan portilla. Lippujen hinnat tulevat olemaan kaksi euroa AC Oulun normaaleja otteluita halvemmat.

– 19.7. jää oululaiseen jalkapallohistoriaan ikävässä mielessä. Vielä kerran haluan kiittää kaikkia osallisia hienosta toiminnasta. Jo pelipäivän iltana teimme seurojen kesken päätöksen, että tämä homma hoidetaan yhdessä – uusinnassa molemmat taistelevat tärkeistä sarjapisteistä ja 0-0-tulos tai 10 minuutin peli olisivat olleet kaikkien kannalta huonoin ratkaisu, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kertoo.

– Kentällä ei kumarrella, mutta kentän ulkopuolella OPS:n ja AC Oulun välillä vallitsee molempipuolinen kunnioitus. Uusinnassa molemmat kantavat kortensa kekoon järjestelyissä, OPS:n manageri Miika Juntunen taustoittaa.

Liput paikallisotteluun ovat myynnissä AC Oulun verkkokaupassa osoitteessa www.seamchip.fi/acoulu tai Urheilukauppa.eu:ssa osoitteessa Pakkahuoneenkatu 9. AC Oulu suositteleen pääkatsomolipun hankkimista verkkokaupan kautta, jossa mahdollisuus paikkalipun valintaan.