Uutinen Edustus

AC Oulu on tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen portugalilaismaalivahti Hugo Magalháes kanssa. Magalháes siirtyy oululaisjoukkueeseen kotimaansa legendaarisesta Boavista F.C:stä.

Kokonimeltään Hugo Filipe Nascimento Magalháes on 26-vuotias maalivahti. Hän on pelannut kuluvalla kaudella Boavistan joukkueessa 15. ottelussa päästäen ainoastaan 9 maalia. Talousvaikeuksissa painiva seura antoi Hugolle vapauden etsiä uutta seuraa Euroopasta. 196-senttinen vasuri tuli AC Oulun testattavaksi kaksi viikkoa sitten vakuuttaen seurajohdon sopimuksen arvoisesti.

Jeremy Vuolon lähtö New Yorkiin jätti meille ison aukon maalivahtiosastolle. Talven peleissä Juhani Pennanen on saanut pelata paljon, mutta koimme vielä tarvetta kokeneemmalle pelaajalle, koska kyseessä on joukkueen kannalta se tärkein pelipaikka. Hugo on erittäin ulottuva maalivahti, joka on tärkeää muuten melko pienikokoiselle joukkueelle. Lisäksi hän omaa loistavat avaukset sekä jalalla, että käsillä, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kommentoi.

– Meillä kävi hyvä tuuri, että saimme tänne kokeneen ja kovia otteluita pelanneen pelaajan. Jeremyn ja Randyn (Edwini-Bonsu) siirtymiset suuremmille areenoille ovat vaikuttaneet selvästi positiivisesti AC Oulun asemaan ympäri maailman. Tänne olisi tulossa halukkaita, kovan tason pelaajia, erittäin paljon, Nurmela jatkaa.

– Hän on kaikin puolin mielenkiintoinen kaveri. Hänellä on kaikki perusasiat todella korkealla tasolla ja odotan pääseväni tekemään töitä hänen kanssaan. Hugo ohjaa peliä erittäin mallikkaasti ja kyseessä on todella huippuammattilainen. Lyhyen tuttavuuden perusteella hän on hyvä tyyppi henkilönä ja valmis oppimaan uusia asioita ja kehittymään yhä paremmaksi, AC Oulun maalivahtivalmentaja Jani Luukkonen kehuu.

Magalháes on AC Oulun 17. sopimuspelaaja tulevalle kaudelle.