Uutinen Edustus

AC Oulun runkopelaajiin kahden kauden ajan kuuluneet David Ramadingaye ja Johannes Wentin sekä yhden kauden ajan kuulunut Tuomas Mustonen eivät jatka laivastonsinisissä kaudella 2018.

Elämään kuuluvat vaikeat ratkaisut, niin myös jalkapalloon. AC Oulun joukkueen rakennusvaihe on meneillään ja ainakin kolmen viime kaudella esiintyneen pelaajan ura ei jatku laivastonsinisissä.

Maalivahti Johannes ”Jonttu” Wentin ehti pelata kolmen kauden aikana yhteensä 69 virallista ottelua. Nollapelejä vyölle kertyi 23 kappaletta ja torjuttuja rangaistuslaukauksia kaksi kuudesta. Mies jättää AC Oulun haikein mielin.

– Minulla olisi ollut haluja jatkaa, mutta uuden valmentajan suunnitelmat ovat erilaiset. Tämä on jalkapalloa. AC Oulu tulee pysymään lähellä sydäntäni ja kolme vuotta olivat hienoja – tulen ehdottomasti seuraamaan joukkueen otteita jatkossakin. Haluan tietysti kiittää myös kannattajia, jotka ovat tsempanneet minua ja joukkuetta näinä yhteisinä vuosina, Wentin sanoo haikein mielin.

David ”Dave” ”Seppo” Ramadingaye ehti lunastaa kahden vuoden ajan kulttipelaajan roolin kannattajien keskuudessa. Yhteensä 45 virallisessa ottelussa syntyi 12 maalia. Kaudella 2017 Ramadingaye toimi joukkueen kapteenina ja AC Oulun kannattajien kummipelaajana. Kannattajien keräyksen ansiosta, Ramadingayen ura ylipäätänsä jatkui Oulussa myös kauden 2017. Seppo toimi kaudella 2017 myös AC Oulun Villan Poikien valmentajana, kun joukkue nousi Vitosesta Neloseen.

– Kiitos seuralle näistä kahdesta vuodesta. On ollut huikea pelata synnyinkaupungissa sukulaisten ympäröimänä. Kannattajiin ja seuraan syntyi erityinen side ja se pysyy sydämessä aina. Toivon seuralle ja ACO-henkisille ihmisille kaikkea hyvää, Ramadingaye kertoo.

Tuomas Mustonen pelasi AC Oulussa 26 ottelua tehoilla 7+4. Väsymätön taistelija lunasti nopeasti paikkansa kannattajien suosikkina.

– Vaikka unelma noususta ei toteutunut, voidaan neljättä sijaa kaikkien haasteiden jälkeen pitää ok-suorituksena. Henkilökohtaisesti mulle tärkeää oli se, että sain pitkästä aikaa pelata ja treenata suhteellisen terveenä. Haluja olisi ollut jatkaa, mutta siviilitöiden vuoksi se ei enää ollut mahdollista. Kiitos seuralle, kannattajille, kanssapelaajille, valmentajille ja koko taustatiimille sekä tietysti omalle perheelleni upeasta vuodesta Oulussa. Jutellaan kun tavataan, Mustonen päättää.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen pitää ratkaisuja vaikeina.

– Tämä on jalkapalloa, ikävä kyllä. Koko kolmikko on hienoja miehiä ja yhteyttä varmasti pidetään jatkossakin. Kiitos kaikille yhteisestä ajasta. Varmasti muitakin lähtijöitä tulee, mutta uusia miehiä tulee tilalle. Joukkuetta rakennetaan maltilla ja pöytälaatikosta löytyy jo muutama uusi sopimus – niitä julkaistaan varmasti lähiaikoina, Mako valaisee.