Uutinen Edustus

Jalkapallon Ykkösen viimeinen kierros pelataan tulevana lauantaina. Päätöskierroksella panoksena on sekä liiganousu että sarjasta putoaminen.

"Ykkösen sarjakaudesta tulee varmasti tasaisin ja kovatasoisin moneen vuoteen. Ei ole yllätys, jos sarjapaikat ratkeavat vasta viimeisellä kierroksella."

Näin sanoi AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen toukokuussa, noin kaksi viikkoa ennen sarjakauden alkamista.

Eipä ollut Malinen väärässä – ei todellakaan.

Ykkösen sarjakautta on tällä hetkellä jäljellä enää yksi ainoa pelikierros, mutta siitä huolimatta kaksi isoa kysymystä odottaa edelleen vastausta. Mikä joukkue nousee Veikkausliigaan? Entäpä mitkä joukkueet putoavat sarjaporrasta alemmaksi?

Nämä asiat ratkeavat vasta tulevana lauantaina pelattavalla vihoviimeisellä kierroksella.

Suurin mielenkiinto lauantain päätöskierroksella kohdistuu sarjan kärkipäähän. Kumpi nousee suoraan Veikkausliigaan, JJK vai Viikingit?

Ennen viimeistä kierrosta sarjakärjessä porskuttaa JJK, mutta toisena oleva Viikingit on kahden pisteen päässä jyväskyläläisistä. Menneenä viikonloppuna liigapaikka oli ensimmäisen kerran tarjolla JJK:lle, mutta molemmat joukkueet menivät ja hävisivät omat ottelunsa.

Viimeisellä kierroksella JJK kohtaa kotonaan PS Kemin ja Viikingit on Jipon vieraana Joensuussa. Jos veikata pitää, niin Ykkösen kausi päättyy Jyväskylän Harjun stadionilla ennätyksellisen viiden tuhannen katsojan edessä JJK:n riemukkaisiin nousujuhliin. Nousjuhliin, joista on kokemusta myös Oulussa, ja jotka saamme toivottavasti kokea uudelleen vuoden kuluttua.

Urheilubuumissa porskuttava Jyväskylä kuuluu jalkapallon liigakartalle, ja sen paikan JJK täyttää ensi kaudella. Ansaitusti ja oikeutetusti.

Viikingeillä on vielä mahdollisuus nousuun karsintojen kautta, mutta KuPS (?) vetänee pidemmän korren viime aikoina pahasti hyytyneistä vuosaarelaisista. Viikinkien satsaus – eikä vähiten taloudellinen – tähän kauteen oli hurja, mutta näillä näkyminin kausi päättyy suureen pettymykseen.

Toinen huippumielenkiintoinen seurattava
löytyy sarjan häntäpäästä. Suurin toivein, jopa liiganoususta puhuen, kauteen lähtenyt TP-47 on ajautunut uskomattoman ahtaaseen tilanteeseen. Kovalla pelaajamateriaalilla varustettu torniolaisnippu on lauantaina todella selkä seinää vasten, sillä ainoastaan voitto pitää perinteisen jalkapallokaupungin Ykkösen tasolla.

Mikäli VIFK venyy joukkueiden keskinäisessä ottelussa Pohjan stadionilla edes tasapeliin, tietää sen torniolaisten putoamista Kakkoseen.

Pohjoissuomalaisittain ajateltuna ennusmerkit eivät ole hyvät, sillä TP-47 on pystynyt voittamaan koko kauden aikana ainoastaan yhden kotiottelun. Mikäli lauantaina ei tule toista kotivoittoa, päättyy kausi täydelliseen katastrofiin.

Ennen viimeistä kierrosta sarjaputoajiksi ovat jo varmistuneet Helsingin joukkueet GrIFK ja KäPa. Ykköseen puolestaan nousivat helsinkiläinen Klubi-04, Porin Palloilijat sekä Vaasan Kiisto.

AC Oulun kannalta viimeisellä kierroksella ei pelata enää suurista asioista. Oululaiset ovat sarjassa neljäntenä, pisteen verran edellä olevan FC Hämeenlinnan perässä. Suurin asia lauantaina lieneekin pitkän voitottoman kotitaipaleen päättäminen.

Joka tapauksessa Ykkösen sarjakausi on ollut jännittävin ja kovatasoisin moneen vuoteen. Ainakin Jyväskylässä, Vuosaaressa, Vaasassa ja Torniossa päätöskierrosta jännitetään kuin täydellisessä piinapenkissä.

Hieno kausi on valmiina huipennukseensa.

Sarjatilanne ennen päätöskierrosta

O V T H M P
JJK 25 14 6 5 42 – 19 48
FC Viikingit 25 13 7 5 43 – 22 46
FC Hämeenlinna 25 12 6 7 29 – 23 42
AC Oulu
25 10
11
4
37 – 22
41
JIPPO 25 10 6 9 23 – 29 36
KPV 25 9 8 8 33 – 33 35
PS Kemi 25 9 8 8 33 – 33 35
PK-35 25 8 9 8 35 – 33 33
TPV 25 8 7 10 27 – 29 31
Atlantis 25 6 11 8 27 – 32 29
VIFK 25 5 12 8 33 – 34 27
TP-47 25 5 12 8 19 – 24 27
GrIFK 25 7 3 15 35 – 52 24
KäPa 25 3 6 16 14 – 45 15

Ykkösen voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2009. Toiseksi sijoittuva etenee kaksiosaiseen liigakarsintaan, jossa vastaan asettuu Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittunut joukkue.
Sijoille 12 – 14 sijoittuvat joukkueet putoavat suoraan Kakkoseen. GrIFK ja KäPa ovat jo varmuudella pudonneet Kakkoseen.

>Viimeinen kierros La 18.10.

JIPPO Viikingit 15.00
TPV Atlantis 15.00
JJK PS Kemi 15.00
AC Oulu
KPV
15.00
TP-47 VIFK 15.00
KäPa Hämeenlinna 15.00
PK-35 GrIFK 15.00