Uutinen Edustus

AC Oulu ja Cristhian Valencia ovat allekirjoittaneet pelaajasopimuksen, joka pitää hänet Oulussa kauden 2023 loppuun asti. Sopimus sisältää myös optio kaudesta 2024.

AC Oulun takalinjoille saapuu vahvistusta, kun seura on solminut sopimuksen kolumbialaisen Cristhian Valencian kanssa. Hän on aiemmin edustanut Suomessa SJK:a, jossa hän pelasi viime kauden ja neljä ottelua tällä kaudella. Yhteensä hänellä on 29 Veikkausliigaottelua takanaan ja hän on tehnyt niissä yhteensä viisi maalia ja kolme maalisyöttöä. Vasenjalkainen toppari on osoittautunut olevansa pelipaikallaan aivan liigan kärkipäätä.

Jumalalle kiitos, että sain tämän mahdollisuuden päästä joukkueeseen, jolla on selvät tavoitteet ja joka haluaa ylittää odotuksensa jokaisessa ottelussa.

Cristhian Valencia kommentoi saapumistaan Ouluun.

30-vuotias puolustaja saapui Suomeen edelliselle sesongille Kolumbian pääsarjajoukkueesta Cúcuta Deportivosta. Lisäksi hänellä on aiempaa kokemusta Panaman pääsarjasta.

Lyhyen ajan tavoitteena on antaa kaikkeni joukkueelle ja toivottavasti myös taistella mitaleille sekä miksei myös mestaruudesta. Olemme vain kahdeksan pisteen päässä kärjestä ja jalkapallossa se tarkoittaa vain kolmea ottelua. Meillä on vielä mahdollisuudet, kun kautta on jäljellä 15 ottelua sekä viisi loppusarjan peliä. Ensi kaudella sitten voisimme pelata Eurokentillä, jonne tämä seura paikan ansaitsisi.

Cristhian Valencia kertoo tulevaisuuden tavoitteista.

Urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kuvailee Valencian olevan hyvä kaksinkamppailuissa niin maassa kuin ilmassa sekä hän osaa avata peliä monipuolisesti. Lisäksi hän on vaarallinen myös hyökkäyspään erikoistilanteissa.

Olen erittäin tyytyväinen, että saadaan Cristhianin tasoinen pelaaja vahvistamaan meidän alakertaa.

Myhäilee Heikkinen tyytyväisenä.