Uutinen Edustus

AC Oulun ja sanomalehti Kalevan toisena vuonna peräkkäin järjestämä jalkapallokoulu oli tänäkin vuonna jättimenestys. Yhteistyökumppanit AC Oulu ja Kaleva liikuttivat kolmen päivän aikana yhteensä 240 lasta levittäen liikunnan, urheilun ja jalkapallon ilosanomaa.

Täysin ilmainen jalkapallokoulu käytiin ensimmäisen kerran viime vuoden heinäkuussa. Suuren suosion kerännyt tapahtuma järjestettiin tänä vuonna siis toisen kerran peräkkäin – tänä vuonna ilmoittautuminen täyttyi muutamassa päivässä, suosion siis jatkuessa.

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina lapsia oli paikalla 80 per päivä. AC Oulussa oltiin erittäin tyytyväisiä jalkapallokoulun antiin.

– Tänäkin vuonna meidän pelaajat toimivat ohjaajina. Kaikista näki, että he nauttivat lasten ohjaamisesta ja heidän kanssa pelaamisesta. Suurin osa meistä kaikista on aloittanut oma uransa juuri tällä tavalla. Lapset olivat puolestaan todella reippaita ja he saivat varmasti monta uutta idolia, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kehuu.


Torstain ryhmäkuvassa riitti huutoa (Kuva: Juho Meriläinen)


Keskiviikkona edes kova sade ei latistanut lapsia (Kuva: Juho Meriläinen)

ACOTV

Yhteistyössä