Uutinen Edustus

AC Oulu ja maalivahti Johannes Wentin ovat solmineet yhden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

Kokkolasta lähtöisin oleva maalivahti on pelannut urallaan GBK:n, KPV:n ja viimeksi Oulun Luistinseuran väreissä Kakkosessa. Vyöltä löytyy myös muutama ottelu Ykkösestä kotikaupungin joukkueista. 24-vuotias maalivahti on parhaimmillaan lähitorjunnoissa sekä 1v1-tilanteissa.

Ouluun Wentin muutti viime vuonna. Hän kuului OLS:n kauden onnistujiin ollen joukkueen selkeä ykköstorjuja. Wentin on harjoitellut ja pelannut AC Oulun mukana marraskuusta lähtien, vakuuttaen valmennusjohdon lopulta sopimuksen arvoisesti.

– Johannes on meidän kolmas sopimusmaalivahti. Alessandro Marzuoli saapuu Ouluun ensi kuussa ja Tommi Lindholm on tällä hetkellä armeijan leivissä. Tällä hetkellä tilanne on vielä haastava, mutta kun kaikki ovat käytettävissä tulee meidän maalivahdin paikasta todellista ja tervettä kilpailua. Kaikkien täytyy nostaa tasoansa koko ajan. Lisäksi nuori Pyry Yrjänäinen saa talven peleissä ja harjoituksissa hyvää oppia ja kokemusta, AC Oulun manageri Timo Kalermo kertoo.

– Johannes ei ole enään mikään juniori, mutta hän tulee kehittymään vielä paljon. Perusominaisuudet ovat hyvällä tasolla – talven aikana jalalla pelaamista ja keskitystilanteita täytyy hioa, koska ne ovat meidän pelitavassa erittäin keskeisessä roolissa, AC Oulun maalivahtivalmentaja Jani Luukkonen toteaa.

Wentin itse lähtee tosissaan tappelemaan ykköstorjujan paikasta.

– Pidän kilpailutilannetta hyvänä, koska se kehittää jokaista. Näen, että meidän joukkueessa on tunkua useammalle pelipaikalle ja se nostaa automaattisesti tekemisen tasoa. Itse lähden siitä, että otan ykkösmaalivahdin paikan ja kauden päätteeksi juhlimme yhdessä nousua Veikkausliigaan, Wentin sanoo päättäväisesti.

Wentinin sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa 18 pelaajasopimusta kaudelle 2015.

ACOTV

Yhteistyössä