Päävalmentaja Mikko Isokangasta ilahdutti moni asia omiensa tekemisessä.
AC Oulu raapi Turun iltapäivästä mukaan tasapelipisteen, kun Veikkausliigan kärkikohtaaminen FC Interin kanssa päättyi 0–0-lukemiin.
Samalla oululaisten pisteputki venyi mukavasti neljän ottelun mittaiseksi, kun Turun pelin alla Laivastonsinisten tilastoputkesta löytyi kolme peräkkäistä voitettua ottelua.
Lauantain tuloksen myötä AC Oulu kiristi otettaan sarjan kärjessä eikä päästänyt turkulaisia etenemään pidemmälle piste-erolle. Tällä hetkellä joukkueet erottaa taulukossa kolme pistettä ja lisäksi Laivastonsinisillä on yksi peli vähemmän pelattuna.
Tasapelituliainen vierasottelusta maistui oululaisten päävalmentajalle Mikko Isokankaalle. ”Känö” näki omiensa tekemisessä paljon hyvää.
– Vieraspiste kärkipelistä on varmaankin se minimi, vaikka totta kai tavoite olikin voittaa. Ei tähän tulokseen silti voi olla mielestäni pettynyt, Isokangas aloitti ottelun jälkeisen analyysinsa.
Vaikka kotijoukkueelle siunaantuikin muutama maalipaikka vierailijoita enemmän, ei vierasvoittokaan olisi ollut vääryys.

– Kyllä meilläkin oli omat hetkemme pelin sisällä, muistutti Isokangas.
Päävalmentaja sekä kaikki ottelun nähneet huomasivat pelin olleen kärkiottelun luonteelle ominainen. Tempo pysyi ja molemmat joukkueet halusivat nimenomaan pelata jalkapalloa.
– Erityyppinen peli kuin monet aikaisemmat ottelumme tällä kaudella. Vauhtia oli enemmän johtuen tietenkin kotijoukkueen laadukkaasta tekemisestä, mutta yhtä lailla me pystyimme tasavertaisesti pääsemään kiinni peliin ja niihin asioihin, joita halusimme kentällä toteuttaa, kiitteli Isokangas.
– Saimme otettua pallon liikkeeseen seuraavan stepin, mutta vastaavasti myös korkea prässipelaaminen kuului tämän ottelun positiiviseen antiimme. Oli miellyttävä nähdä, että meiltä löytyy selkeästi osaamista joukkueen sisältä tarttua erilaiseen pelaamiseen, kun vastustajankin pelitapa vaihtuu tai poikkeaa aikaisemmista otteluistamme.
Lauantain ottelun myötä päättyi myös Veikkausliigan alkukesän maaottelutauko. Jatkossa pelitahti tiivistyy ja pisteiden merkitys kasvaa entisestään.
– Tauko oli mielestäni tehnyt meille hyvää ja olimme hyvällä jalalla kaiken kaikkiaan liikkeellä. Iloiseen antiin täytyy lukea myös tutun vahva kollektiivinen työmäärämme, Isokangas jatkoi tasapelipisteen anatomian avaamistaan.
AC Oulun taistot Veikkausliigassa jatkuvat jo tulevana torstaina – ja nimenomaan Raatissa.
Juhannustaikojen täyttämässä kotiottelussa oululaiset kohtaavat IFK Mariehamnin.
Ja muistathan, että torstaina pallo liikkuu Raatissa poikkeuksellisesti klo 12.59 alkaen!


FC Inter