Raportti Edustus

AC Oulu päätti neljän ottelun voitottoman putkensa maanantai-iltana Raatin stadionilla. Tärkeä voitto FC PoPasta irtosi kokeneiden Mika Nurmelan ja Jani Kauppilan sekä kahdesti maalanneen Dritan Stafsulan osumilla komeasti loppulukemin 4 – 0.

LISÄÄ OTTELUSTA
Kapteeni Kauppila: Haluamme jatkaa kärkijoukkueiden imussa
VIDEOKOOSTE ottelusta

Lähtökohtaisesti maanantain ottelua ei voinut povata helpoksi, sillä neljästä edellisestä ottelustaan kolme voittoa napannut FC PoPa saapui Ouluun vahvassa nousukiidossa. Avausjaksolla Raatissa nähtiinkin pitkästä aikaa myös vierasjoukkue, joka pyrki ajoittain rakentelemaan omia hyökkäyksiään pelkän kymmenen miehen puolustamisen sijaan. Kotijoukkueen avausmaalin jälkeen porilaisia kuitenkin vietiin lopulta selkeästi isäntien onnistuttua laajalla rintamalla.

Ensimmäinen puolituntinen oli oululaisten lievää hallintaa, mutta muutamaa läheltä piti -tilannetta lukuun ottamatta huippupaikkoja ei nähty kummassakaan kenttäpäädyssä. Ensimmäisen todellisen vaaratilanteen loi lopulta PoPa, kun Teemu Vihtilä pääsi 35. minuutilla kuin varkain laukomaan rangaistusalueen tuntumasta AC Oulun maalivahti Jeremy Vuolon oltua jo ulkona tilanteesta. Pelastajaksi nousi kuitenkin Mika Lähderinne, joka onnistui pysäyttämään Vihtilän laukauksen.

Helpottava avausmaali syntyi AC Oulun toimesta ottelun 40. minuutilla. Muutamaan otteeseen avausjaksolla nopeuttaan väläytellyt Randy Edwini-Bonsu kaadettiin boksiin murtautumisyrityksensä yhteydessä, ja tilanteesta vihellettiin vapaapotku. Vaparin laukoi noin 18 metristä tulisella laukauksella komeasti oikeaan alanurkkaan Mika Nurmela, jolle täysosuma oli kauden neljäs.

AC Oulun toinen maali oli lähellä jo 44. minuutilla, kun Edwini-Bonsu polki porilaispuolustukselta karkuun ja puolittaiseen läpiajoon. PoPan maalivahti Lauri Pirhonen tuli kuitenkin terävästi vastaan ja torjui kanadalaiskärjen laukauksen.

Aivan ensimmäisen puoliajan loppusekunneilla AC Oulu siirtyi 2-0-johtoon avausjakson viidennestä kulmapotkustaan. Nurmelan antamaan kulmaan pääsi ensimmäisenä väliin Juuso Majava, joka jatkoi jalallaan pallon oivallisesti takatolpalla odottaneelle Jani Kauppilalle. Kapteeni Kauppilan uran ensimmäinen sarjamaali AC Oulun paidassa saatteli isännät tauolle kahden maalin johtoasemassa.

Toisen puoliajan alussa, ottelun 53. minuutilla, AC Oulu siirtyi erittäin komealla osumalla jo 3-0-johtoon. Dritan Stafsula ja Daniel Owusu pelasivat maalissa rangaistusalueen ulkopuolella koulukirjamallisen seinäpelin, jonka päätteeksi Stafsula pääsi puolittain läpi ja laukoi pallon varmaakin varmemmin ohi maalivahti Pirhosen.

Kauppilalla oli mahdollisuus illan toiseenkin osumaan 71. minuutilla, mutta laukaus Juha Majavan erinomaisesta esityöstä nousi aavistuksen yli maalin.

Heinäkuussa veljensä hääjärjestelyjen takia kolmesta ottelusta sivussa ollut Stafsula hinasi itsensä takaisin Ykkösen maalintekijätilaston kärkipaikalle laukomalla 76. minuutilla kulmapotkutilanteesta vihelletyn rangaistuspotkun varmasti verkon perukoille. Stafsulan saldo on komea, sillä 11 ottelussa on syntynyt vakuuttavat yhdeksän täysosumaa.

Leveänumeroisen voiton myötä kärkijoukkueita yhden ottelun vähemmän pelannut AC Oulu kohenteli asemiaan sarjataulukossa, eikä mitään ole vielä menetetty, kun pelaamatta on kymmenen ottelua. Myös maalieron parantelu neljällä osumalla voi osoittautua vielä tärkeäksi loppukauden aikana. FC PoPa oli tällä kaudella lopulta AC Oululle sopiva vastustaja, sillä kahden kohtaamisen yhteismaaliero kirjattiin oululaisille tennislukemin 6-0.

Seuraavan ottelunsa AC Oulu pelaa ensi sunnuntaina, jolloin edessä onkin todellinen kuuden pisteen trilleri sarjajohtaja FC Lahden vieraana.

LISÄÄ POPA-OTTELUSTA
Kapteeni Kauppila: Haluamme jatkaa kärkijoukkueiden imussa
VIDEOKOOSTE ottelusta

AC Oulu – FC PoPa 4 – 0 (2 – 0)

40min. 1 – 0 Mika Nurmela
45min. 2 – 0 Jani Kauppila (Juuso Majava)
53min. 3 – 0 Dritan Stafsula (Daniel Owusu)
75min. FC PoPa Joni Vuorinen varoitus
76min. 4 – 0 Dritan Stafsula rp.
82min. FC PoPa Juha Luoma varoitus

Yleisöä: 1 466

Veikkauspörssipisteet

*** Dritan Stafsula, AC Oulu
** Jani Kauppila, AC Oulu
* Mika Nurmela, AC Oulu

AC Oulun kokoonpano

Jeremy Vuolo
Juha Majava
Janne Hietanen
Mika Lähderinne
Lassi Nurmos
Jani Kauppila
Mika Nurmela
Daniel Owusu (80min. Arttu Hinkula)
Dritan Stafsula (86min. Tuure Siira)
Randy Edwini-Bonsu
Juuso Majava (69min. Arttu Siira)

(Toimitus)