Raportti Edustus

AC Oulun taival kauden 2011 Liigacupissa käynnistyi tyrmäyksellä Pietarsaaren Telluhallissa. Jaro ratkaisi ottelun ensimmäisellä jaksolla neljän maalin myötä ja peli myös päättyi lopputulokseen 4 – 0.


AC Oulun mahdollisuudet voittoon murenivat ensimmäisellä jaksolla 36 – 41 minuutin välisenä aikana. Kyseisen viisiminuuttisen aikana Jaro latoi pallon kolme kertaa oululaisten verkkoon ja karkasi tavoittamattomalle etumatkalle.

Jaro sai ottelussa ensimmäisen vaarallisen paikan jo minuutin pelin jälkeen, mutta debyyttiottelunsa AC Oulun maalilla pelannut testivahti Jeremy Vuolo onnistui torjumaan kotijoukkueen läpiajon.

Avausmaali syntyi 25. minuutilla Jaron siirtyessä 1-0-johtoon. Giorgi Khidasheli sekä Patrick Byskata tekivät esityön ja nokikkain Vuolon kanssa päässyt laitahyökkääjä Tommi Haanpää nosti pallon maaliin.

Kymmenisen minuuttia avausmaalin jälkeen Vuolo joutui kaivamaan pallon toistamiseen selkänsä takaa. Maalinteossa onnistui georgialainen Giorgi Khidasheli, jonka kova laukaus noin 16 metristä painui maalin alakulmaan. Kolme minuuttia myöhemmin Jaro juhli jo 3-0-osumaa, kun kaudella 2008 AC Oulussakin piipahtanut Papa Niang viimeisteli läpiajosta.

Ensimmäisen puoliajan höykytyksen huipensi 41. minuutilla syntynyt 4-0-maali, jossa Thomas Kula puski Haanpään keskityksen sisään. Näin Jaro oli iskenyt viidessä minuutissa kolme maalia ja oululaisilla riitti mietittävää tauolle lähdettäessä.

– Lukemat eivät ihan täysin oikeudenmukaiset olleet, mutta selvää on, että varsinkin viimeistelyssä Jaro oli parempi. Meilläkin oli avausjaksolla paljon hyökkäyspään keskityksiä, mutta Jaro meni omiin keskityksiinsä aivan erilaisella ajoituksella ja meiningillä. Meidän keskityksemme eivät olleet vaarallisia, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen perkasi.

– Puolustuspäässä jauhoimme välillä todella hyvin, mutta toivomisen varaa oli etenkin syötöissä ja pelin avaamisessa. Mitään sellaista romahdusta ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka Jaro tekikin lyhyessä ajassa monta maalia.

Vielä ensi viikolla AC Oulun testissä jatkava yhdysvaltalaismaalivahti Vuolo jätettiin ensimmäisellä jaksolla liian yksin tolppien väliin.

– Ei häntä voi syyttää kuin korkeintaan 2-0-maalista, jossa laukaus tuli suht kaukaa. Toisaalta tämä ottelu ei antanut myöskään hirveästi vastauksia hänen suhteensa, pyöritteli Malinen.

Ottelun toisella puoliajalla todellista taistelua voitosta ei enää nähty pelin oltua käytännössä ratkennut. AC Oulu sai vajaan tunnin kohdalla mahdollisuuden kavennukseen, mutta isäntien maalilla vahvasti esiintynyt Vitali Teles torjui rangaistuspotkun, jonka laukoi kymppipaikalla 83 minuuttia pelannut Matias Ojala.

Toisella jaksolla ei nähty lopulta ainuttakaan maalia, ja näin Tellushallin lauantai-iltapäivä päättyi 4-0-lukemiin.

– Toista jaksoa hallitsimme ihan hyvin, mutta kaiken kaikkiaan hyökkäyskolmikkomme ei ollut riittävän vaarallinen ja palloja menetettiin helposti. Kaikki kunnia kuitenkin Jarolle, Pietarsaari on yksi vaikeimmista paikoista vierailla, totesi Malinen.

AC Oulu pelaa Liigacupin ensimmäisen kotiottelunsa ensi lauantaina, jolloin jyväskyläläinen JJK saapuu vieraaksi Heinäpään Arina Areenalle. Pietarsaaren vierailu antoi niin valmennusjohdolle kuin pelaajillekin tärkeää oppia jatkoa ajatellen.

– Tämä oli hyvä ja aktiivinen harjoitusottelu sekä kehittävä tapahtuma meille. Voittoa lähdimme tietysti hakemaan, mutta lopputulos ei ole näissä peleissä se päällimmäisin asia. Pelissä oli paljon oikeaoppista yritystä, mutta saimme myös paljon tietoa asioista, mitä pitää parantaa harjoituksissa.

– Positiivista oli, että junnut saivat hyviä peliminuutteja. Siiran pojat tulivat mukavasti vaihdosta sisään ja myös Joni Mäkelä pelasi 20 minuuttia, Malinen summasi.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuivat pitkäaikaispotilaat Frank Jonke ja Mika Lähderinne sekä vatsataudin kourissa oleva Juha Majava.

FF Jaro – AC Oulu 4 – 0 (4 – 0)

25min. 1 – 0 Tommi Haanpää
36min. 2 – 0 Giorgi Khidasheli
39min. 3 – 0 Papa Niang
41min. 4 – 0 Thomas Kula
57min. AC Oulu Matias Ojala erp.

AC Oulun kokoonpano

Jeremy Vuolo
Janne Hietanen
Pyry Kärkkäinen
Juho Meriläinen
Jarkko Hurme
Jani Kauppila
Mika Nurmela
Matias Ojala (83min. Tuure Siira)
Juuso Majava
Veini Rikkinen (61min. Arttu Siira)
Joonas Pennanen (70min. Joni Mäkelä)

(Toimitus)