Raportti Edustus

AC Oulu eteni Suomen Cupin 6. kierrokselle voitettuaan SC Riverballin Joensuussa sunnuntaina pelatussa 5. kierroksen runsasmaalisessa ottelussa jatkoajan jälkeen lukemin 6 – 3.

Sunnuntai-iltapäivän ottelusta muodostui lopulta todellinen maali-ilottelu, sillä 90 minuutin pelin jälkeen lukemat olivat tasan 2 – 2. Puolituntisen jatkoajan AC Oulu vei nimiinsä maalein 4 – 1, kun hiljattain loukkaantumisesta toipunut Juuso Majava otti roolia ja iski peräti kolme maalia.

AC Oulu pelasi Joensuun Koillispuiston kentällä hyvän ensimmäisen puoliajan Kakkosen joukkuetta vastaan. Vartin pelin jälkeen Arttu Siira syötti pallon Juha Majavalle, joka laukoi vasemmalla jalalla etualanurkkaan vieden AC Oulun 1-0-johtoon.

AC Oulu teki toisen osumansa 39. minuutilla, jolloin maalintekijätilastoon saatiin varsin harvinainen nimi. Matias Ojalan antaman kulmapotkun nimittäin puski tyylipuhtaasti isäntien maalin ylänurkkaan Juho Meriläinen ja lukemat olivat 2 – 0. Maali oli Meriläisen toinen virallisen ottelun osuma AC Oulun riveissä. Edellisen kerran verkko heilui Ykkösessä kaudella 2005.

– Pelasimme oikein hyvän avausjakson. Liikutimme palloa aktiivisesti ja pallo oli meillä yli 80 prosenttia peliajasta. Mielestäni ensimmäisellä jaksolla joukkueiden välinen tasoero näkyi hyvin, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen totesi.

Kenties selkeä avausjakso tuuditti oululaiset hyvän olon tunteeseen, sillä toisella puoliajalla Riverball pääsi peliin mukaan. 71. minuutilla vaarattoman oloinen tilanne päättyi maaliin, kun kotijoukkueen hyökkääjä pääsi väliin AC Oulun maalilla pelanneen Juhani Pennasen avausyritykseen ja lopulta pelivälinen oli verkon perukoilla.

Ja niin kävi, että lopulta tarvittiin jatkoaikakin, sillä Riverball nousi tasoihin 87. minuutilla.

– Kotijoukkue sai kulmapotkun tilanteesta, jossa heidän vetonsa oli jo menossa ohi maalin. Ja sitten kulmasta helpohko pallo pomppi jotenkin maaliin, Malinen sanoi.

Jatkoaika Majavan showta

Ottelussa pelattiin 2×15 minuutin mittainen jatkoaika. Sen aikana AC Oulu sai tehtyä hajuraon isäntiinsä ja varmisti jatkopaikkansa.

Johto-osuma 3-2:een syntyi 97. minuutilla, kun Arttu Siira ajoi ennakkoluulottomasti vasemmalta laidalta läpi ja toimitti pallon maalin edustalle. Sieltä löytyi Mika Nurmela, joka viimeisteli kokemuksen antamalla varmuudella.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Juuso Majava teki ensimmäisen illan kolmesta maalistaan. Esityön maaliin teki vapauttavan läpisyötön antanut Nurmela.

Riverball tuli vielä 102. minuutilla suht kaukaa tulleella laukauksella maalin päähän, mutta 113. minuutilla Juuso Majava viimeisteli jälleen läpiajosta, johon hänet vapautti tällä kertaa Joni Mäkelä.

Loppulukemat 6-3:een niittasi muutamaa minuuttia ennen loppua Nurmelan läpisyötöstä Juuso Majava, jolle hattutemppu oli ensimmäinen AC Oulun paidassa.

Voiton myötä AC Oulu eteni siis Suomen Cupin 6. kierrokselle, jolloin vastaan asettuu liigajoukkue MYPA. Ottelu pelataan Kouvolassa 13. huhtikuuta.

– Positiivista tässä ottelussa oli se, että kun pelejä on ollut muuten aika vähän, niin nyt saimme ainakin pelata kauemmin, Malinen heitti.

– Hyviä jaksoja pelissä oli paljon, mutta selvää on, ettei alakerrassa kaikki toiminut tällä kertaa.

AC Oulun kokoonpano sunnuntaina oli sataprosenttisesti suomalainen ja oululaispelaajia kentällä nähtiin ottelun aikana yhteensä peräti 11 kappaletta.

Sivussa olivat pitkäaikaisloukkaantuneet Frank Jonke ja Mika Lähderinne sekä viime kauden liigaotteluista jäänyttä pelikieltoa kärsinyt Jarkko Hurme.

AC Oulun seuraava ottelu on 9. huhtikuuta, jolloin oululaiset matkustavat harjoitusotteluun Ruotsiin Bodens BK:n vieraaksi.

SC Riverball – AC Oulu 3 – 6 ja. (0 – 2, 2 – 0, 1 – 4)

15min. 0 – 1 Juha Majava (Arttu Siira)
39min. 0 – 2 Juho Meriläinen (Matias Ojala)
71min. 1 – 2 SC Riverball
87min. 2 – 2 SC Riverball
97min. 2 – 3 Mika Nurmela (Arttu Siira)
100min. 2 – 4 Juuso Majava (Mika Nurmela)
102min. 3 – 4 SC Riverball
113min. 3 – 5 Juuso Majava (Joni Mäkelä)
118min. 3 – 6 Juuso Majava (Mika Nurmela)

AC Oulun kokoonpano

Juhani Pennanen
Juha Majava
Janne Hietanen
Juho Meriläinen
Lassi Nurmos
Jani Kauppila
Mika Nurmela
Matias Ojala
Arttu Siira (108min. Arttu Hinkula)
Tuure Siira (67min. Joni Mäkelä)
Joonas Pennanen (46min. Juuso Majava)

(Toimitus)