Raportti Edustus

AC Oulu ei antanut MYPA:n yllättää itseään Ykkösen toisen kierroksen avausottelussa. Kotijoukkue otti lopulta 4-0-kotivoiton Juho Mäkelän kahdella osumalla. Rafinha ja Jere Aallikko osuivat molemmat kertaalleen.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Ilkka Mäkelällä oli ennen ottelua kokoonpanohuolia, sillä usea pelaaja oli sivussa loukkaantumisten vuoksi.

Avausjakson juoni olikin se, että kotijoukkue hallitsi palloa pitkiä jaksoja. MYPA keskittyi vastahyökkäyksiin ja se onnistuikin muutaman kerran pallonriistossa hyvillä etäisyyksillä AC Oulun maalista. Kotijoukkueen puolustus kuitenkin selvitti tilanteet, eikä myöskään erikoistilanteet tuottaneet vieraille tulosta.

Kotijoukkue sai tukun maalipaikkoja. Yrittämään pääsivät useaan otteeseen etunenässä Niklas Jokelainen, Aapo Heikkilä, Loorents Hertsi ja Jere Aallikko, maalinteossa kuitenkaan onnistumatta.

Avausjakson ainokainen nähtiin 37. minuutilla. Vierasjoukkueen numerolla 9 pelannut Manneh Foday joutui rikkomaan kulmapotkutilanteessa ja pallo vietiin pilkulle. AC Oulun kauden ensimmäisen rangaistuslaukauksen upotti topparikonkari Rafinha.

Toinen jakso alkoi kotijoukkueen painostuksella, mutta sitä seurasi pian noin kymmenen minuuttia kestänyt ”heikompi” vaihe, jossa pallo tuntui hieman polttavan jaloissa. Pian Laivastonsiniset ottivat kuitenkin ohjat itselleen eikä vierasjoukkueesta ollut pysäyttäjäksi.

  1. minuutilla Aallikko vihdoin onnistui, kun aktiivisesti pelannut keskikenttämies survoi kulmapotkun jälkitilanteesta pallon verkkoon. Vain muutama minuutti edellisestä oli vuorossa iso onnistuminen, kun vaihdosta sisääntullut Juho ”Mäksä” Mäkelä onnistui iskemään kauden avausmaalinsa hienon kuvion päätteeksi.

Kahden salamamaalin jälkeen vieraat olivat lopullisesti köysissä ja kotijoukkue pääsi hallitsemaan tapahtumia mielinmäärin ja luomaan siinä sivussa tukun vaarallisia tilanteita. Loppulukemat 4-0:aan viimeisteli MYPA-puolustajan syötön katkaissut ja läpiajoon päässyt Mäkelä.

Kommentit

– Mukava ottaa kotivoitto vähän suuremmilla lukemilla ja tietysti Mäksälle todella tärkeät onnistumiset maalien muodossa. Pelissä oli toki vaikeita hetkiä, mutta niitä tulee välillä. Tästä on hyvä jatkaa ja sarjapaikkakin alkaa olla jo varma, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola hymyilee.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit