Raportti Edustus

AC Oulu teki sen mitä piti ja voitti FC Jazzin kotiottelussa lukemin 4-1. Kaksi maalia porilaisten verkkoon upotti rangaistuspotkuspesialistiksi noussut David Ramadingaye.

Ennen Jazz-ottelua Laivastonsinisten taival kauden 2016 Ykkösessä ei ollut sujunut suunnitelmien mukaan. Tänään AC Oulu muutti suuntaansa ja näytti voimansa hyökkäyspäässä. Vaikka kyseessä oli ”jumbofinaali”, oli ottelu viihdyttävä ja runsasmaalinen.

Laivastonsiniset aloittivat kuitenkin ottelun tutulla kaavalla. Puolustus sekoili, ja hyökkäyspäässä ei saatu oikein mitään aikaan. Näytti siltä että joukkueiden oletetut roolit kääntyvät toisin päin: AC Oulu puolustaa ja porilaiset pitävät palloa. Jazz käyttikin tilaisuuden hyväksi ja pääse luomaan painetta AC Oulun maalille. Puolustus kumminkin kesti Johannes Wentinin johdolla. 

Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen ote siirtyi AC Oululle. Puolen tunnin pelin kohdalla Aristote Mboma hankki aktiivisella haastamisella AC Oululle jo kauden kolmannen rangaistuspotkun. Aikaisemmasta kahdesta maalia ei ollut tullut, kun Rasmus Karjalainen epäonnistui Kauniaisissa sekä Gabriel Braga kotona Jaroa vastaan. Nyt pallon taakse asteli kuitenkin mies joka oli ennalta päätetty rangaistuspotkun vetäjäksi. David Ramadingaye viimeisteli kylmän viileästi AC Oululle johtomaalin.

Lisää oli tulossa. Seitsemän minuuttia edellisestä, kun aktiivisesti hyökkäyspeliä rakentanut Miroslav Paunovic laittoi syötön takatolpalle juokseelle Gabriel Bragalle, joka kaadettiin sääntöjen vastaisesti Jazz-puolustuksen toimesta. Pallon taakse asteli jälleen Ramadingaye ja taululle lukemat 2-0. Enää ei ole epäselvyyttä siitä kuka vetää AC Oulun rangaistuspotkut. Jazz päästettiin kumminkin vielä peliin mukaan, kun pirteästi pelannut SJK-laina Elias Ahde pääsi AC Oulun kulmapotkun jälkitilanteesta läpiajoon ja viimeisteli kavennusmaalin. 

Jos ensimmäinen puoliaika oli aaltoilevaa ja AC Oulun peli ailahtelevaa, parani se huomattavasti toiselle puoliajalle. Silti ratkaisut viimeisellä kolmanneksella olivat ajoittain murheellista katsottavaa. Kun toista puoliaikaa oli pelattu noin 20 minuuttia, antoi vaihdosta kentälle tullut Rasmus Karjalainen loistavan syötön Aristote Mbomalle, joka viimeisteli Laivastonsinisille turvallisen 3-1 johtomaalin. 

Seuraavan 10 minuutin ajan AC Oulu vyörytti hyökkäyksiiän kohti porilaismaalia. Miroslav Paunovicillä oli edessään jo tyhjä maalikin, mutta niin vain mies ei saanut tilanteesta maalia aikaiseksi. Seuraavasta tilanteesta Paunovic ei enää erehtynyt, vaan iski Petteri Pietolan syötöstä taululle lukemat 4-1. Jazz ei enää muutamaa vaarallista tilannetta lähemmäs päässyt AC Oulun maalia, joten pisteet jäivät Ouluun komein luvuin. 

Seuraavan kerran Laivastonsiniset nähdään pelikentillä tulevan viikon lauantaina 14.5. kello 16. Vastassa tuolloin on sarjajohtaja KPV, joka on voittanut kaikki kolme otteluaan. Haaste on kova, joten AC Oulu tarvitsee sinun tukeasi. AC Oulun kannattajat järjestävät otteluun bussikyydin. Ilmoittaudu siis mukaan, ja kannusta Laivastonsiniset voittoon! 

Kommentit

– Meillä on hyviä yksilöitä hyökkäyspäässä ja se on meidän vahvuus. Vastapainoksi se tarkoittaa sitten myös sitä että puolustaminen ei ole ensimmäinen ajatus pallonmenetyksen jälkeen. Tänään meidän prässi toimi ja saatiin jonkin verran riistoja. Viimeiset syötöt ja ratkaisut olisivat voineet tietenkin olla parempia. Meidän pelaaminen kehittyy jatkuvasti, mitä paremmin jätkät oppivat tuntemaan toisensa. Hyvät hetket pitenee ja huonot hetket lyhenee, kiteyttää AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit