Raportti Edustus

AC Oulu kohtasi lauantaina SJK:n vierasottelussa Seinäjoella, josta maittava 1-2 voitto Laivastonsinisille. Oululaiset nousivat voitolla lohkon kärkeen ja pitävät sen paikan myös lähdettäessä ensi viikonlopun alkulohkon päätöskierrokselle.

AC Oulu sai kentälle pitkään odotetun miehen, kun Emmanuel Affin oleskelulupasaaga saatiin päätökseen – mies saapui Ouluun alkuviikosta ja lauantaina hänet nähtiin heti avauskokoonpanossa.

Ottelun alku oli rikkonainen. Ikävä tilanne nähtiin seitsemän minuutin kohdalla, kun AC Oulun Luquinhas sai kaksinkamppailun yhteydessä osumaa päähän – useamman minuutin huoltotoimenpiteiden jälkeen, mies pystyi kuitenkin jatkamaan peliä harsokypärä päässään kuin Mixu Paatelainen aikoinaan.

Ensimmäinen maalipaikka nähtiin 20. minuutilla, kun SJK:n Terry Yegbe pääsi puskemaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta topparin puskuyritys jäi pahasti vajaaksi, eikä Calum Ward AC Oulun maalilla joutunut torjuntatöihin.

Laivastonsiniset olivat tehokkaita, sillä verkko heilui käytännössä ensimmäisestä paikasta. Prässipeli toimi mallikkaasti ja SJK joutui antamaan heikon syötön. Pallo päätyi Maximus Tainionille, joka vapautti boksiin juosseen Ashley Coffeyn. Brittihyökkääjä otti pallon haltuun ja tykitti pallon takanurkkaan. Peli oli ehtinyt vanhentua 25 minuuttia.

Kotijoukkue SJK:n kuitti tuli nopeasti, vain neljä minuuttia myöhemmin. SJK-toppari Matias Vainionpään pitkä avaus löysi linjan taakse juosseen Morenon – nigaragualaisen nosto yli vastaan juosseen Wardin oli taidokas ja peli tasoihin. Maalin jälkeen SJK sai otteen pelistä ja se painoikin hyökkäyksiä seuraavat kymmenen minuuttia vahvasti kohti AC Oulun maalia. Joukkue pääsi kolmesti yrittämään maalintekoa kuudentoista-alueen rajoilta, mutta laukaukset painuivat oululaisten onneksi yli maalin, Wardin venyessä yhden pallon tielle hienosti.

Avausjakson lopussa Miika Koskela pääsi vielä puskemaan erikoistilanteen päätteeksi, mutta pallo painui SJK-maalin ohi. Näin ollen tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

Toinen jakso alkoi vauhdikkaasti. SJK sai huippupaikan 49. minuutilla, mutta Noah Pallaksen viime hetken venytys pelasti AC Oulun lähes varmalta näyttäneeltä takaiskulta. Kun et itse tee, vastustaja tekee on klassinen klisee – ja syystä. Tällä kertaa AC Oulu näytti sen toteen tekemällä maalin muutamaa minuuttia SJK:n huippupaikan jälkeen. Luquinhas haastoi kovalla itseluottamuksella SJK-puolustusta murtautumalla boksin sisälle. Brassi näytti jo menettäneen pallon tilanteessa, mutta onnistui lopulta tökkäämään pallon Coffeylle, joka ujutti pallon verkkoon SJK-vahti Ovie Ejeherin jalkojen välistä – AC Oulun hyökkääjähankinnan vauhti näyttää kiihtyvän!

Maalin jälkeen AC Oulu sai luotua kaksi hyvää paikkaa lisäosumille. Ensin 55. minuutilla Onni Suutarin keskitys löytää takatolpalle juosseen Otso Liimatan. Pallo kimposi Luquinhasille, mutta Ejeheri venyi hienoon torjuntaan ja AC Oulu joutui tyytymään kulmapotkuun. Muutama minuutti myöhemmin oli Liimatan vuoro keskittää – tällä kertaa pallo jäi pyörimään SJK-maalin edustalle, mutta jälleen SJK-pelaajat olivat ensimmäisenä paikalla pelastamassa tilanteen.

Tunnin kohdalla alkanut vaihtoruletti sekoitti hieman peliä, mutta tempo pysyi kovana. SJK haki luonnollisesti tasoitusmaalia riskitasoja nostamalla. Se sai luotua jonkinasteista painetta AC Oulun maalille, mutta Laivastonsinisten koko joukkueen puolustuspelaaminen tylsytti seinäjokisten pahimman terän. Vierasjoukkue sai muutaman lupaavan vastahyökkäyksen, mutta johtoaseman puolustaminen oli maalitehtailua tärkeämpää – peli oli fiksua ja kontrollissa.

Lisää maaleja ei siis nähty ja näin ollen AC Oulu nappasi komean ja arvokkaan vierasvoiton 2-1-lukemin. Joukkue johtaa Liigacupin “Pohjoislohkoa” neljän pelin jälkeen kahdeksalla pisteellään.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit