Raportti Edustus

AC Oulu otti voiton kauden ensimmäisestä harjoitusottelusta. Paikallisvastustaja Oulun Palloseura kaatui lukemin 4-2. Laivastonsinisten maalit merkittiin Aapo Heikkilän, Henry Mäkäräisen ja kahdesti osuneen Toni Tahvanaisen nimiin.

Ottelun alku oli kotijoukkueelta heikko ja huolimaton. Kosketukset karkailivat ja fyysinen preesens oli hakusessa. Ensimmäinen tilanne nähtiin kahdeksan minuutin kohdalla, kun OPS karkasi puolittaiseen tilanteeseen, mutta Johannes Wentin AC Oululla maalilla otti hyvän torjunnan. Alkukankeuden jälkeen laivastonsiniset ottivat pelin nopeasti hallintaansa. 16. minuutilla Henry Mäkäräinen pääsi nokikkain Lauri Rönkön kanssa Janne Hietasen upeasta syötöstä, mutta laukaus painui tolppaa hipoen ohi maalin.

Kaksi minuuttia edellisestä oli Mäkäräisen vuoro toimia syöttäjänä. Aapo Heikkilä karkasi läpiajoon sijoittaen pallon maaliin. Osuman jälkeen AC Oulu hallitsi peliä suvereeniin tapaan, eikä OPS päässyt juurikaan hyökkäysalueella juhlimaan. Lukemat 2-0:aan syntyivät todella näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. Alhaalta asti rakennettu tilanne päättyi Mäkäräisen viimeistelyyn käytännössä tyhjään maaliin. Maali syntyi, kun 27 minuuttia oli pelattu. Seuraava tilanne oli vuorossa kahden minuutin kuluttua. Tällä kertaa kapteenin nauhaa kantanut Tuure Siira pommitti pallon ylärimaan. Seuraavat huippupaikat ottelussa olivat Dritan Stafsulan kaukolaukaus ja Heikkilän laukaus, jotka painuivat kuitenkin hiuksenhienosti ohi maalin.

42. minuutilla AC Oulu pääsi vastahyökkäyksen päätteeksi 3v1-tilanteeseen, mutta varma maalipaikka kuivui lopulta kasaan pienen huolimattomuuden vuoksi. Kotijoukkueen pelatessa lepsusti jakson viimeisen minuutin pääsi OPS kaventamaan rangaistuspotkusta. Testipelaaja Aleksei Larin joutui rikkomaan ja Matias Juntunen pisti pallon varmasti pilkulta sisään.

Toiselle jaksolle molemmat joukkueet suorittivat useita pelaajavaihtoja. 55. minuutilla OPS:n Abdew Sesay katseli punaista korttia lyötyään kyynärpäällä Larinia. Ulosajon jälkeen OPS taisteli ja tuli tasoihin AC Oulun paitsiolinjan petettyä. Eetu Uusitalon syötöstä läpiajoon karannut Juuso Kemppainen ei erehtynyt. Ottelua oli tuolloin pelattu 66. minuuttia.

Tasoituksen jälkeen AC Oulu otti pelin hallinnan jälleen itselleen. Voittomaali syntyi 74. minuutilla, kun debyytin AC Oulun paidassa tehnyt Toni Tahvanainen viimeisteli komean maalin Mäkäräisen syötöstä. Loppulukemat 4-2:een kaunisteli ”Tahvis” 78. minuutilla jälleen todella komealla laukauksella.

Loppuminuuteilla lähellä maalia olivat AC Oulun Matias Ojala ja OPS vastahyökkäyksestään, jonka OLS:n nuori maalivahti Pyry Yrjänäinen kuitenkin hienosti torjui.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit