Raportti Edustus

Maalinkuninkuudesta taistelevat Bojan Radulovic ja Ashley Coffey viimeistelivat joukkueidensa maalit.

Ennen ottelua Ricardo Duarten suojatit saivat Jobin postia Rasmus Karjalaisen sairastumisen vuoksi. Ilahduttavaa oli puolestaan Jere Kallisen paluu keskikentän moottoriksi pitkän loukkaantumisen jälkeen.

HJK tuli otteluun hyvin, pitäen palloa suurimmat osan koko avausjaksosta. AC Oulu piti kuitenkin klubilaisten pitkät hyökkäykset hyvin kurissa puolustaen keskustan erittäin tiiviisti. 

Ensimmäinen maalipaikka nähtiin 10. minuutin kohdalla, kun HJK:n Maksim Stjopin leikkasi sisään oikealta laidalta – vasemman jalan laukaus jäi kuitenkin Calum Wardin hyppysiin. Kakkospallo pyöri vielä ikävän näköisesti maalin edustalla, mutta AC Oulun puolustuslinja pääsi lopulta siivoamaan pelivälineen väljemmille vesille. Reilut viisi minuuttia edellisestä, oli Topi Keskisen vuoro hätyytellä Wardin maalia Riku Selanderin pienen nukahduksen seurauksena. Laitakiituri hukkasi tilanteen omaan näppäryyteensä ja Selander ehti paikkaamaan tilanteen.

Vieraiden ensimmäinen maalipaikka syntyi 20. minuutilla. Selander nousi korkeimmalla Yanga Balison kulmapotkuun, mutta Jesse Öst HJK-maalilla onnistui torjumaan. Klubilaiset pääsivät tilanteen jälkeen nopeaan vastahyökkäykseen, mutta tälläkin kertaa pallo ei totellut kriittisillä hetkillä. Puolen tunnin kohdalla kauden kolmella maalilla aloittanut Bojan Radulovic on lähellä karata puolittaiseen läpiajoon, mutta Cristhian Valencia oli jälleen katkomassa HJK:n hyökkäystä.

AC Oulun ja ehkä koko avausjakson paras paikka siunaantui 39. minuutilla. Otso Liimatta on ensin vapauttaa Onni Suutarin läpiajoon, mutta hyökkääjän ensimmäinen kosketus jätti toivomisen varaa. Tilanne kuitenkin jatkui ja tällä kertaa Suutarin tarjoilu oli priimaa – Luquinhas sai jalkansa vapaaksi kymmenessä metrissä, mutta Jukka Raitalan viime hetken liuku pelasti helsinkiläiset. Enempää tilanteita ei nähty, joten puoliajalle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso alkoi AC Oulun kannalta ikävällä tavalla. Ottelun erotuomari Petri Viljanen näki 50. minuutilla Selanderin käsivirheen Tuomas Ollilan keskitykseen. Pallo pilkulle, josta Radulovic ei erehtenyt. Maalin jälkeen AC Oulun pelaajat osoittivat turhautumistaan ja Viljanen sai kaivaa keltalappua taskustaan useamman kerran.

Tunnin kohdalla Laivastonsinisten peli alkoi rullata yhä paremmin ja paremmin. Liimatta pääsi kokeilemaan takatolpalta Ashley Coffeyn keskitykseen, mutta Karjasillan taikurin ohjaus suuntautui lähietäisyydeltä reilusti yli. 69. minuutilla HJK sai ottelun viimeisen paikkansa, mutta Ward otti ottelun kannalta äärettömän tärkeän torjunnan Radulovicin puskuun.

Vaihdosta pirteästi sisään tullut Rony Huhtala paukutti 76. minuutilla lujan laukauksen, mutta Öst ei joutunut torjuntatöihin pallon painuessa sivuverkkoon. Vain kaksi minuuttia edellisestä, nähtiin ottelun tasoitusmaali. HJK:n puolustus joutui vetämään Liimatan nurin boksin sisällä – Coffey painoi rankkarin sisään Östin käsien kautta.

80. minuutilla lähtiin ulosajo, kun Huuhkaja-legenda Joona Toivio sukitti Huhtalan nurin keskialueella. AC Oululle siunaantui siis reilu kymmenen minuuttia aikaa pelata ylivoimalla. HJK onnistui vaihtojen ansiosta kuitenkin tappamaan pelin temmon ja viimeisten minuuttien aikana ei nähty kummassakaan päässä juurikaan mitään maalintekoon viittaavaa.

AC Oulun näkökulmasta nousu tasapeliin HJK:n vieraana on kuitenkin hyvä suoritus. Kolmesta vierasottelusta plakkarissa on siis viisi pistettä. Laivastonsiniset nähdään ensi viikon lauantaina kotiavauksessa Raatin stadionilla, kun SJK tulee ottamaan mittaa oululaisista. Osta lippu otteluun täältä.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit