Raportti Edustus

AC Oulu ei jättänyt keskiviikkoiltana pienintäkään sijaa jossitteluille, kun AC Oulu ja OPS kohtasivat kauden toisessa paikallisderbyssä. AC Oulu vei voiton tennislukemin 6 – 2 ja on näin ollen kauden molempien derbyjen voittaja.

LISÄÄ OTTELUSTA:
Kauppila ja Nurmela hehkuttivat derbyvoittoa
Malinen: Suuri merkintä oululaiseen jalkapallohistoriaan
VIDEOKOOSTE OTTELUSTA 
KUVAKOOSTE OTTELUSTA

Yli 4 100 katsojaa näkivät ja todistivat kiistatta sen, että AC Oulu pitää vakaasti asemansa Oulun jalkapalloelämän ykkösseurana. Laivastonsinistä väriä tunnustettiin, ja kirkkaasti suurin osa Raatin katsojista oli huomionarvoisen selkeästi AC Oulun tukena.

Keskiviikkona pelattiin myös jalkapallon Veikkausliigaa sekä jääkiekon SM-liigaa ja Mestistä, mutta AC Oulun yleisömäärä oli koko illan suurin ja suurempi kuin Veikkausliigaotteluilla yhteensä! Kiitos, Oulu.

Ottelun alku viivästyi Raatin stadionin sähköongelmien takia puoli tuntia, mutta se oli oululaisyleisölle lopulta vain sitä kuuluisaa ”hyvän odottelua”. Kun peli nimittäin käynnistyi, pisti AC Oulu kentällä vastustajansa kumaraan, kyykkyyn ja lopulta polvilleen asti.

Ensimmäiset 20 minuuttia olivat vielä suhteellisen tasaista peliä. AC Oulu hallitsi pallollista peliä, mutta hyviä maalintekotilanteita ei nähty kummassakaan kenttäpäädyssä.

Avausmaali syntyi 27. minuutilla. AC Oulu sai nopeiden syöttöjen jälkeen pallon OPS:n alueelle ja Mika Nurmela syötti upean passin oikealta laidalta, läheltä päätyrajaa, maalin eteen, josta illan tehopakkaus Randy Edwini-Bonsu viimeisteli tyhjään maaliin illan ensimmäisen täysosumansa.

Avausmaalin jälkeen AC Oulu otti selkeän hallinnan pelistä ja muun muassa Juuso Majavalla sekä ylärimaan tykittäneellä Edwini-Bonsulla oli hyvät saumat iskeä lukemat nopeasti 2-0:aan. Se toinen maali oli tosiasia 32. minuutilla, kun Nurmela antoi kulmapotkun ja kapteeni Jani Kauppila ronkki läheltä vieraiden maalivahtia pallon sisään.

Toisen jakson alussa OPS kavensi Adrianon osumalla 2-1:een, mutta AC Oulu kuittasi pian johtoasemansa uudelleen kahteen maaliin, kun Nurmela antoi kulmapotkun ja Juuso Majava viimeisteli.

AC Oulun heiniä olleen ottelun käytännössä lopullisesti ratkaissut 4-1-maali huudatti oululaisyleisöä 67. minuutilla. Toppari Mika Lähderinne pisti pussiin palloon, jonka antoi jälleen kerran – kukapas muukaan – kuin ottelusa peräti neljä syöttöpistettä kerännyt maestro Nurmela.


AC Oulu kiitti kannattajiaan. Kuva: Tapani Pikkarainen

77. minuutilla vaihdosta kesken pelin sisään tullut edellisen derbyn sankari Joonas Pennanen laukoi hieman ohi alakulman, mutta heti perään Edwini-Bonsu iski illan toisella maalillaan lukemat 5-1:een.

OPS kavensi lopussa 5-2:een, mutta derbyn loppulukemat tennisnumeroin 6 – 2 viimeisteli kotiotteluissa toisen peräkkäisen hattutemppunsa tehnyt Randy Edwini-Bonsu Nurmelan avauksesta.

– Haluan kiittää kaikkia kannattajiamme! Tämä voitto on omistettu ennen kaikkea teille, hattutemppumies Edwini-Bonsu hehkutti AC Oulun Facebookissa.

AC Oulu voitti kauden molemmat paikallisottelut, ja yhteismaalit 7 – 2  sekä pisteet 6 – 0, kertovat kiistatta sen, minkä oululainen jalkapalloiluyleisö on koko ajan tiennytkin: AC Oulu on kaupungin futisykkönen.


Hattutemppu kahdessa kotiottelussa peräkkäin: Randy Edwini-Bonsu.
Kuva: Tapani Pikkarainen


Ottelua seurasi yli 4 100 katsojaa. Kuva: Tapani Pikkarainen


Oulun ykköset!. Kuva: Tapani Pikkarainen

LISÄÄ OTTELUSTA:
Kauppila ja Nurmela hehkuttivat derbyvoittoa
Malinen: Suuri merkintä oululaiseen jalkapallohistoriaan
VIDEOKOOSTE OTTELUSTA!
KUVAKOOSTE OTTELUSTA!

AC Oulu – OPS 6 – 2 (2 – 0)

27min. 1 – 0 Randy Edwini-Bonsu (Mika Nurmela)
32min. 2 – 0 Jani Kauppila (Mika Nurmela)
48min. 2 – 1 Adriano (Luis Vanderlei)
55min. 3 – 1 Juuso Majava (Mika Lähderinne)
58min. OPS Alex Arinze varoitus
67min. 4 – 1 Mika Lähderinne (Mika Nurmela)
78min. 5 – 1 Randy Edwini-Bonsu
87min. 5 – 2 Luis Cagnoto
86min. AC Oulu Juho Meriläinen varoitus
90min. AC Oulu Mika Nurmela varoitus
90min. 6 – 2 Randy Edwini-Bonsu (Mika Nurmela)
90min. AC Oulu Randy Edwini-Bonsu varoitus
90min. OPS Adriano varoitus

Yleisöä: 4 118

Veikkauspörssipisteet

*** Randy Edwini-Bonsu, AC Oulu
** Mika Nurmela, AC Oulu
* Mika Lähderinne, AC Oulu

AC Oulun kokoonpano 

Jeremy Vuolo
Juha Majava
Janne Hietanen
Mika Lähderinne (83min. Juho Meriläinen)
Lassi Nurmos
Jani Kauppila
Mika Nurmela
Daniel Owusu (81min. Matias Ojala)
Dritan Stafsula
Randy Edwini-Bonsu
Juuso Majava (76min. Joonas Pennanen)

(Toimitus)