Raportti Edustus

Seinäjoen Jalkapallokerho ja AC Oulu tasasivat sarjapisteet kovatasoisessa Ykkösen ottelussa. Vierasjoukkue AC Oulu johti ottelua jo kahden maalin turvin, mutta kotijoukkue rynni lopussa tasalukemiin.

Seinäjoen keskuskentälle saapuneet jalkapallon ystävät eivät jääneet kylmiksi – ottelu tarjosi mm. neljä maalia, kovia taklauksia, kaksi rangaistuspotkua ja yhden ulosajon.

Kentälle asteli kaksi pelaavaa ja aktiivista joukkuetta. Molemmat halusivat lähteä rakentamaan hyökkäysiä alhaalta saakka, kuitenkin vahvasti eteenpäin pyrkien. Ensimmäinen jaksoi alkoi ja eteni tasaisissa merkeissä. Ottelun avausmaalia jouduttiin odottamaan aina 35.minuutille saakka – Mika Nurmelan lähettämän vapaapotkun ohjasi omaan maaliin kokenut Toni Lehtinen Janne Hietasen vahvasta häirinnästä. Kotijoukkue loi avauspuolikkaalla muutaman maukkaan tilanteen, mutta Hugo Magalhães yhdessä puolustuslinjan kanssa pelasi uhrautuvasti siivoten pallot väljemmille vesille aina maaliviivalta saakka. Näin ollen tauolle siirryttiin vierasjohdossa.

Toiselle jaksolle SJK tuli erittäin kovalla asenteella ja fyysinen olemus oli silmin nähden vahva. AC Oulu tarjosi kuitenkin kotiyleisölle shokkihoitoa 51. minuutin kohdalla – Joonas Sohlo nikkasi Lassi Nurmoksen nappikeskityksen verkon perukoille. 2-0-johtoon siirtynyt AC Oulu ei saanut toisella jaksolla peliään kontorolliin, vaan SJK painoi vahvasti koko jakson luoden painetta jatkuvalla syötöllä. Ensimmäinen paikka kavennusmaaliin siunauti Chris Cleaverille. Kokenut kehäkettu ampui Tuure Siiran käsivirheestä tuomitun rangaistuslaukauksen taivaan tuuiin.

SJK jatkoi vahvaa otettaan – kotijoukkue sai ottelussa paljon keskityksiä, mutta vierasjoukkue taisteli uhrautuvasti. AC Oulun parhaat tilaisuudet lisätä johtoaan siunautuivat vastahyökkäyksistä, mutta viimeiset ratkaisut jättivät varaa parantaa. Kotijoukkue sai mitä halusi ja toisaalta mitä ansaitsi pelikellon osoittaessa varsinaisen peliajan viimeistä minuuttia. Janne Hietanen torjui pallon kädellään maaliviivalta, joka tiesi ”Hietsulle” suoraa punaista korttia ja SJK:lle ottelun toista pilkkua. Tällä kertaa pallon taakse tepasti Lehtinen, joka ei epäonnistunut.

Näihin lukemiin ottelun erotuomari Petteri Kari myös vihelsi pelin päättyneeksi. Ottelu oli erittäin intensiivinen ja kovatasoinen Ykkösen ottelu. SJK sai fyysisenä joukkueena AC Oulun pelin horjumaan ja tasatulosta voidaan pitää oikeutettuna, vaikka viime hetkien tapahtumat vierasjoukkueen leirissä harmittavatkin.

– Useista suusta tuli ottelun jälkeen kuultua, että tämä ottelu oli puhtaasti liigatasoa. Olen samaa mieltä. Avausjaksolla olimme hyvin mukana, mutta SJK juoksi meiltä jalat alta toisella jaksolla. Tasoitusmaali harmittaa, mutta tälläiset pelit ovat meille oppimisen paikkoja parhaimmillaan – olihan meillä jälleen neljä nuorta pelaajaa avauskokoonpanossa, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

Ottelun tilastot>>