Raportti Edustus

AC Kajaani oli tyly isäntä AC Oulua kohtaan lauantaina pelatussa Ykkösen ottelussa. Kotijoukkue oli lopulta parempi 3-1-lukemin. AC Oulun ainokaisen iski David Ramadingaye.

Ottelun avausjakso vauhdikasta peliä. Sateen kastelemalla tekonurmella pallo liikkui erittäin nopeasti. Ensimmäinen vaaran paikka nähtii AC Oulun maalilla, mutta kajaanilaishyökkääjä oli ehtinyt niukasti paitsioon, joten maalia ei hyväksytty. AC Oulu tasoitti paitsiomaalit heti perään, kun Jere Aallikko ehti niukasti linjan väärälle puolelle.

Jakson eteni AC Oulun komennossa ja kotijoukkue joutui ottamaan vastaan. Kun peliä oli takana 25 minuuttia, sai Juho Mäkelä huippukeskityksen Loorents Hertsiltä, mutta ”Kirurgi” ei onnistunut iskemään palloa maaliin. Kesken AC Oulun painostuksen, oli kotijoukkueella yksi hyvä paikka siirtyä johtoon, mutta poikkipuu pelasti oululaiset.

AC Oulu sai ansaitun johto-osuman 33. minuutilla, kun David Ramadingayen upea yksilösuoritus päättyi laukaukseen aivan oikeaan yläkulmaan. Avausjakson viime hetkillä Aallikko pääsi vielä nokikkain AC Kajaanin maalia vartioineen Jonathan Jäntin kanssa, mutta veskari venytti upean torjunnan ja näin ollen tauolle lähdettiin ainoastaan maalin erolla.

Jäntin torjunta osoittautui kotijoukkueen kannalta erittäin tärkeäksi. Se tuli toisella jaksolle täysin erilaisella ilmeellä ja se hallitsi jaksoa selvästi. Tasoitus nähtiin 57. minuutilla, kun maalille juossut Diego Da Costa pääsi puskemaan pallon liian vapaasti maalin takakulmaan. Kotiyleisön ei tarvinnut odottaa johto-osumaan kovin pitkään – 64. minuutilla David Popa upotti rangaistuslaukauksen ohi Juhani Pennasen.

AC Oulu sai kirivaihteen päälle oikeastaan vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana – se onnistui luomaan painetta Kajaanin maalille, mutta viimeistely-yritykset eivät onnistuneet. Ottelussa nähtiin vielä draamaa, kun AC Kajaanin Derrick Mensah näki punaista erittäin ronskin taklauksen jälkeen. Ottelu kävi tässä vaiheessa jo lisäaikaa. Viimeisestä tilanteesta, Popa iski vielä loppulukemat 3-1:een.

Kommentit

– Samat elementit toistuvat. Avausjakso oli hyvää ja saatiin paikkoja. Yksi maali oli liian vähän niistä tonteista. Toisella jaksolla homma lähti luisumaan käsistä. Itseluottamus on kortilla ja takaiskut vain pahensivat tilannetta, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.