Ennakko Edustus

Tänään on se päivä, jota on odotettu innostuneena tai kauhunsekaisin tuntein. Koko viikko on jännitetty juuri näitä pelejä ja tänään kausi huipentuu Veikkausliiga-karsinnan päättävään toiseen osaotteluun. Tänään ratkaistaan Pohjoisen Herruus! Ottelu alkaa kello 16.00.

AC Oulu ja RoPS kohtaavat toisensa vielä kerran ja sen jälkeen jompi kumpi juhlii Raatissa paikkaa ensi kauden Veikkausliigassa. RoPS vei ensimmäisen osaottelun nimiinsä viime keskiviikkona Rovaniemellä maalein 2-1.

Ottelun olosuhteet muuttuvat tähän otteluun hieman. Tänään pelataan Raatissa ja eroa edelliseen otteluun on alusta ja pallo. Rovaniemellä pelattiin tekonurmella ja tänään ollaan luonnonnurmella. RoPSin kotiottelussa käytettiin Ykkösen palloa ja tänään käytetään meille tutumpaa Veikkausliigan Select-palloa. Näillä on tuskin mitään vaikutusta lopputulokseen, mutta pieni mielenkiintoinen yksityiskohta sinänsä.

Tämän illan otteluun RoPS lähtee ennakkosuosikkina, koska AC Oululla on enemmän menetettävää ja he saavat pelata paineettomammin. Lisäksi rovaniemeläiset ovat maalin johtoasemassa iltapäivän kamppailuun lähtiessä. Oululaisilla on kuitenki yksi vierasmaali tehtynä ja Suomen sarjoissa on edelleen voimassa “vierasmaalisääntö”, joka tarkoittaa sitä, että tasatuloksessa vierasmaalilla on suurempi painoarvo kuin kotimaalilla. Tämän karsinnan osalta sillä olisi merkitystä esimerkiksi 1-0 lopputuloksessa, jolloin yhteismaalein lopputulos olisi 2-2. Silloin AC Oulun tekemä vierasmaali olisi painoarvoltaan suurempi ja joukkue voittaisi karsinnat.

Viimeiset 90 minuuttia kaudelle 2021, joten kumpikin joukkue lähtee varmasti taistelemaan täysillä. Tässä vaiheessa kautta tuskin mitään suuria muutoksia on odotettavissa kummankaan joukkueen pelaamiseen. Todennäköisesti nähdään saman tyylinen peli, kuin keskiviikkona. AC Oulu pitää enemmän palloa ja RoPS iskee vauhdilla vastaan.

Raattiin on luvattu viileää ilmaa, joten kannattaa laittaa lämmintä päälle ja tulla ajoissa paikalle, koska tänään on odotettavissa runsaasti yleistöä. Kaikki Raattiin kannustamaan AC Oulua! Joukkue tarvitsee kaiken mahdollisen tuen! Kauden viimeinen ottelu ja toivottavasti ensi kaudellakin saadaan nauttia Veikkausliigajalkapallosta.

Tänään ratkaistaan Pohjoisen Herruus!

Kommentit

“Tänään vain voitto kelpaa, joten pelin henki on selvä. Tähän myös on valmistauduttu. Otetaan iltapäivällä rohkeasti kuskinpaikka ja lähdetään hyökkäämään. Yleisöä pitäisi olla runsaasti tulossa Raattiin, joka on hieno asia. Olemme saaneet vahvaa kannustusta etenkin kotona ja se on tuonut aina meille lisävoimaa. Kannattajat on meidän 12. pelaaja!”, kommentoi valmentaja Teemu Tavikainen tämän päivän ottelua.

Kokoonpanotilanne

Kevin Larsson poissa loukkaantumisen vuoksi.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko