Ennakko Edustus

AC Oulun kausi Veikkausliigassa jatkuu sunnuntaina IFK Mariehamnin vieraana. Ruutu+ näyttää ottelun suorana klo 18.30 alkaen. AC Oulun yhteistyöravintoloista matsia voi nauttia Jumprun, Leskisen ja Wingerin tiloissa.

AC Oulu koki sarja-avauksessa 2-0-tappion Ilvekselle. Esitys ja tulos ei ollut missään nimessä sitä, mitä oululaisjoukkue halusi. Toisen puoliajan ensimmäiset 20 minuuttia olivat kuitenkin lupauksia herättäviä. Sunnuntaina joukkue pääsee jälleen pelaamaan tutulle ja hyväkuntoiselle pelialustalle eli tekonurmelle – myös Wiklöf Holding Areenalta löytyy siis nykyään muovinen pelialusta.
IFK Marienhamn haki omassa avauksessaan todella kovan päänahan, sillä Honka kaatui Espoossa 2-0. Saarelaisten peli on mennyt viimeisen kuukauden aikana silmiin nähden eteenpäin sydäntalven hankalien vaiheiden jälkeen. Espoossa maalinteossa onnistuivat Muhamed Olawale sekä Elias Mastokangas.
Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet seitsemän kertaa. Neljästi Veikkausliigassa, kahdesti Ykkösessä ja kerran Suomen Cupissa. Edellinen kohtaaminen oli Suomen Cupin ottelu kaudella 2015, jonka IFK voitti 4-1. Edellinen kohtaaminen Veikkausliigassa kaudella 2010 päättyi puolestaan AC Oulun maukkaaseen 2-0-vierasvoittoon. Laivastonsinisten maaleista vastasivat Joonas Pennanen ja Frank Jonke.
Matka Ahvenanmaalle ei ole lyhyt. AC Oulun reissu alkoi perjantaiaamuna klo 8.00 ja kotona ollaan heti perään tiistaina aamuyöllä noin klo 5.30.

Kommentit

– Ilves-peli on pureskeltu alkuviikon aikana. Kyllähän me hävittiin liikaa tärkeitä kaksinkamppailuja ja sitä kautta tulos oli mitä oli. Meidän täytyy täyttää kenttä paremmin ja keskittyä saamaan etäisyydet oikeiksi. Olen vakuuttunut, että parannamme reilusti sunnuntaina. Myös hyökkäyspeliin on tulossa muutoksia – selustaan on päästävä useammin ja useamman pelaajan voimin, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kommentoi.

Kokoonpanotilanne

Pitkälle reissulle matkustaa seuraava kokoonpano: Fillion, Pennanen, Hurme, Nurmos, Rafinha, Ruxi, Koskela, Ölander, Malolo, Nurmela, Kallinen, Jokelainen, Larsson, Alanko, Heikkilä, Sadat, Saira ja Kähkönen. David Popan kärsii alaraajavammasta ja loput sopimuspelaajista pelasivat perjantaina AC Oulu / OLS reservijoukkueen riveissä, joka kaatui Herculesin Kakkosen sarja-avauksessa 1-0. Maalin viimeisteli Diego Diz Otso Liimatan esityöstä.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko