Ennakko Edustus

AC Oulun kauden viimeinen vierasottelu pelataan Tammisaaren keskuskentällä. Isäntänä toimii EIF, jonka kausi on ollut sensaatiomainen. Joukkueet menevät tällä hetkellä tasapisteissä, AC Oulun ollessa edellä maalieron turvin.

Lauantain isäntä EIF on pelannut upean kauden. Se eteni Suomen Cupissa välieriin asti, mutta lopulta Cupin voittajaksi päätynyt Inter oli vahvempi. Ykkönen alkoi tammisaarelaisilta vahvasti ja se meno jatkui sarjan piikkipaikoilla aina 9.9. pelattuun vierasotteluun JJK:ta vastaan. Tästä koetun tappion jälkeen joukkue on onnistunut neljästä ottelusta nappaamaan vain kaksi tasapelipistettä. Näin ollen KPV ja HIFK ovat karanneet ratkaisten nousun ja karsijan paikat.

AC Oulun kausi on ollut tammisaarelaisiin verrattuna käänteinen – alkukauden vaikeuksien jälkeen laivastonsiniset ovat pelanneet vahvan syksyn, mutta loppukiri ei aivan riittänyt. AC Oulun tavoitteena on kuitenkin mahdollisimman korkea sarjasijoitus, joten siltä kannalta lauantaina pelataan erittäin tärkeä ottelu.

Aikaisemmin tällä kaudella AC Oulun voittanut EIF:n vieraskentällä 2-0 ja Raatissa pelattu ottelu päättyi tasapeliin lukemin 1-1.

Kommentit

– Voittoa haetaan ja sitä kautta kolmospaikkaa sarjassa. EIF on erittäin vahva joukkue ja haaste on iso. Me saatiin maajoukkuetauon aikana treenattua hyvin ja olo on siltä osin luottavainen, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.

Kokoonpanotilanne

AC Oulun joukkue hyppää perjantaina OuBusin rattaille seuraavalla kokoonpanolla: Morin, Tahvanainen, Nurmos, Aallikko, Kurttila, Soto, Gullsten, Jair, Belov, Lappalainen, Heikkinen, Shala, Ramadingaye, Moore, Lindholm, Heikkilä ja Pennanen.