Ennakko Edustus

AC Oulu ja FF Jaro kohtaavat Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa lauantaina klo 15.15. Pietarsaaressa. Oulussa ottelua voi seurata Ravintola Wingerissä (Aleksanterikatu 21).

Viime kierroksella Laivastonsiniset kävivät vierailulla Vaasassa, jossa viihdyttävän ottelun päätteeksi päädyttiin tasatulokseen 2-2. Näin AC Oulu jatkaa Suomen Cupissa tappiotta. Vaasassa Laivastonisinisten osumista vastasi Loorents Hertsi.

Jaron taival Suomen Cupissa on alkanut mollivoittoisesti. Ensin pietarsaarelaiset hävisivät kotona AC Kajaanilla lukemin 1-2. Toisella kierroksella SJK Akatemiaan Jaro päätyi 2-2 tasatulokseen, mutta taas viime kierroksella KPV kävi nappaamassa Pietarsaaresta 0-2 vierasvoiton.

Jarossa tulijoiden ja varmistuneiden lähtijöiden lista on suhteellisen pieni. Pietarsaarelaiset ovat hankkineet vahvistuksia käytännössä farmijoukkue JBK:n riveistä, josta on siirtynyt keskikenttäpelaaja Markus Kronholm, puolustaja Oskar Sandström ja hyökkääjä Alex Ramsay. Klubi04:stä joukkueeseen on hankittu puolustaja Jean-Claude Mabinda. Joukkueen ovat viime kauden jälkeen jättäneet mm. Jahir Barraza, Darvin Chavez, Jonas Emet ja AC Oulussakin vaikuttanut Walter Moore.

AC Oulu ja FF Jaro ovat kohdanneet vuosien saatossa virallisissa otteluissa peräti 21 kertaa. 11 kertaa Laivastonsiniset ovat poistuneet kentältä voittajina, kolme kertaa on pelattu tasan ja seitsemän kertaa pietarsaarelaiset ovat voittaneet. Viimeksi joukkueet kohtasivat lokakuussa Ykkösen ottelussa, jossa AC Oulu vahvempi luvuin 4-1.

Kommentit

– Kolmas reissu Pohjanmaalle, kaksi edellistä päättynyt tasuriin joten tuloksellisestikin myös halutaan parantaa, vaikka peli onkin kehittynyt. Tellushallin pienuus tekee varmasti sen, että ottelun intensiteetti nousee korkealle ja kaksinkamppailuja on paljon. Koko ajan haetaan pareja jotka pystyvät pelaamaan yhdessä ja aina viikon harjoitukset on ratkaisevassa osassa siinä ketkä ovat aloituskokoonpanossa, kertoo päävalmentaja Jyrki Ahola

– Tosi hyvillä mietteillä ollaan. Cupissa kaikki omissa käsissä ja tottakai mahdollisimman pitkälle halutaan. Kolme pinnaa tavoitteena Jaroa vastaan. Joukkueen pelikin on parantunut nousujohteisesti ja toivottavasti taas harjoiteltuja asioita saadaan näkyviin kentällä. Oma kausi lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Viime vuoden loukkaantuminen alkaa olla selätetty ja pelikuntokin alkaa pikkuhiljaa löytyä. Otteiden parantamisen halua ja nälkää riittää. Joukkueessa on miun mielestä hyvä fiilis kokonaisuudessaan, treeneissä on loistava meininki. Kokoajan hitsaudutaan paremmin ja paremmin yhteen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, kommentoi keskikenttäpelaaja Jere Aallikko.

Kokoonpanotilanne

Kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa olkapäävammaa parantava Juuso Särkelä sekä farmijoukkue OLS:n paidassa Suomen Cupia pelanneet Kaapo Kemilä ja Valtteri Tikkanen.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko