Ennakko Edustus

AC Oulu matkustaa sunnuntaina Vaasan Hietalahteen, jossa on edessä vierasottelu sarjanousija Kiistoa vastaan. Epävarmuutta iltaan tuo oululaisten vaikea loukkaantumistilanne, sillä peräti kuuden miehen pelaaminen on epävarmaa.

Sunnuntain ottelu on toinen AC Oulun kolmen pelin vierasputkesta, joka käynnistyi viikko sitten makealla viime hetkien voitolla Kotkassa. Ensi lauantaina ohjelmassa on vielä matka Joensuuhun, mutta sen jälkeen palataan jälleen kotiyleisön eteen.

Vaasan iltaan AC Oulu lähtee ehdottomasti ennakkosuosikkina, eikä pelistä voi tavoitella muuta kuin voittoa, vaikka vieraskentällä pelataankin. Näin siitäkin huolimatta, että päävalmentaja Juha Malinen joutuu toden teolla miettimään joukkueensa kokoonpanoa, sillä sairastuvalla alkaa olla jo kunnolla ruuhkaa.

Hyökkäyspään pitkäaikaispotilaiden Frank Jonken ja Tommi Siekkisen lisäksi myös Eetu Uusitalo on edelleen pelikyvytön. Eikä tässä vielä kaikki, sillä tämän viikon harjoituksissa luottomies Juho Meriläinen sai kontaktitilanteessa kovan iskun nilkkaansa ja Henri Hanhela potee reisivammaa. Kun vielä kaiken kukkuraksi Ykkösen kesäkuun pelaajaksi valittu Mika Nurmela oli ainakin vielä perjantaina kuumeen kourissa, tulee sunnuntain ottelusta todella haastava.

– Kyllä me ne tarvittavat 12 miestä saamme reissuun mukaan, mutta epävarmuustekijöitä on tietenkin nyt paljon. Nurmelan, Meriläisen ja Hanhelan pelikunto selviää pahimmillaan vasta sunnuntaiaamuna ennen matkaan lähtöä, Malinen huokailee.

– Meillä on nyt harvinaisen paljon epäonnea, mutta loukkaantumiset ja sairastumiset kuuluvat urheiluun, eikä niille mitään voi. Ja joka tapauksessa ne, jotka matkaan lähtevät, niin eivät nämä asiat heidän oloaan hetkauta. Täynnä voitontahtoa sinne lähdetään ja hyväkuntoinen kenttä antaa mahdollisuuden pelata rohkeasti, lisää Malinen.

Sunnuntain ottelu on jälleen tärkeä, sillä Kiisto kuuluu niihin sarjan joukkueisiin, joita vastaan ei turhia pisteitä ole varaa menettää. Vaasan kakkosryhmä nappasi hieman yllättäenkin viime kauden päätteeksi nousun Ykköseen, ja lähti uudelle sarjatasolle hyvin pitkälti samalla joukkueella. On lopulta suhteellisen odotettua, että joukkue löytyykin nyt sarjan häntäpäästä.

Kiisto aloitti kauden voitolla, mutta sen jälkeen tilillä on jo kahdeksan peräkkäistä voitotonta peliä. Suurimmat ongelmat ovat olleet hyökkäyspäässä, sillä yhdeksässä ottelussa vastustajan verkko on heilunut vain viisi kertaa – näistäkin maaleista kaksi tuli avauspelissä.

Yhtenä Kiiston vahvuutena voi pitää sitä, että joukkue koostuu oman kaupungin miehistä. Mielekiintoisiin pelaajiin lukeutuvat muun muassa viime kaudella Kakkosessa 16 maalia viimeistellyt hyökkääjä Arto Saranpää sekä liigaseura VPS:sta siirtyneet Jussi Ekström ja Ville Ylinen.

– Kiisto on fyysinen ja isokokoinen porukka, jolla on selkeä sekä yksinkertainen pelityyli. He taistelevat sarjapaikastaan, joten todella tarkkana täytyy olla, Malinen korostaa.

Oman elementtinsä otteluun tuo se tosiasia, että Kiiston kesätauko päättyy vasta tähän peliin, kun puolestaan AC Oulu pelasi viime viikolla kaksi ottelua.

– Heillä on edellisestä matsista aikaa kolme viikkoa eli virtaa riittää taatusti, huomauttaa Malinen.

Kiiston ja AC Oulun välinen ottelu alkaa Hietalahden kentällä Vaasassa sunnuntaina klo 18.30