Ennakko Edustus

Laivastonsiniset saavat sunnuntaina vastaansa Ykkösen sarjataulukossa sijalla kaksi majailevan Ekenäs IF:n.

AC Oulu ja EIF kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa vasta viime kaudella. Kolmesta ottelusta Laivastonsiniset voittivat komeasti kaikki ottelut. Tänä kautena AC Oulun asema saattaa olla uhattuna, koska Ekenäs IF:n rosteri uusiutui melkoisesti viime kaudesta. Mukaan saatiin kokeneita ja taitavia pelimiehiä, kuten Tamas Gruborovics ja Sasa Jovovic. Lisäksi tammisaarelaiset hankkivat mm. kaksi pelaajaa Norjan kentiltä, kun Lamin Jaiteh ja Fredrik Fladby liittyivät vihreäpaitojen riveihin.

Kun suurin osa Ykkösen joukkueista ovat pelanneet kuusi kierrosta, majailee EIF sarjataulukossa sijalla kaksi. AC Oulu puolestaan löytyy sarjataulukon 7. sijalta. EIF:llä kasassa on kuudesta ottelusta kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi häviö. Oululaisilla sama saldo näyttää yhtä voittoa, kolmea tasapeliä sekä kahta tappiota. Maanantaina EIF voitti GrIFK:n kotikentällä komeasti 3-0. AC Oulu pelasi viime lauantaina tasapelin vierasottelussa FC Hakaa vastaan. Ottelu päättyi 2-2, maalintekijöinä Laivastonsinisillä olivat maalitykki David Ramadingaye sekä Jair

EIF:n paras maalintekijä on PS Kemistä alkukaudella Tammisaareen siirtynyt Jovovic neljällä osumalla. AC Oulun paras maalintekijä on David Ramadingaye on myös tehnyt neljä osumaa. Kolme osumista on syntynyt rangaistuspotkusta. 

Otteluun on luvattu hyvää säätä ja paikalle odotetaan paljon perheitä sekä junioripelaajia, koska sunnuntain ottelu on samalla #Perheottelu-tapahtuma. AC Oulun kanssa tapahtumaa ovat järjestämässä Touhula Liikuntapäiväkodit, Vekara Päiväkodit sekä Oulun Pyrintö. Otteluisäntinä sunnuntaina ovat Kalevan kisat 2016 sekä Roberts Coffee. Lisää #Perheottelusta voit lukea tästä

Kommentit

– Jotta EIF kaatuu sunnuntaina meidän täytyy pelata fiksusti, osata puolustaa heitä vastaan erikoistilanteissa sekä hallita palloa. Lisäksi meidän täytyy pelata rohkeasti, koska vastassa on kova joukkue, joka on aloittanut kauden vahvasti. KPV:n tavoin he ovat erittäin vaarallisia erikoistilanteissa, joten ne meidän pitää ottaa pois, analysoi päävalmentaja Rauno Ojanen

Kokoonpanotilanne

Avauskokoonpanoon on tulossa muutoksia jonkin verran. Markus Heikkisen pelaaminen on epävarmaa. Petteri Pietolan akillesjänteessa on todettu repeämä, joten hän saattaa olla pelikentiltä pois pitempäänkin. 

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko