Ennakko Edustus

AC Oulu aloittaa harjoitusottelukautensa perjantaina klo 18.00, kun Laivastonsiniset kohtaavat Veikkausliigan hopeajoukkueen, Rovaniemen Palloseuran. Ottelu pelataan Arina Areenalla, Heinäpäässä.

Viime kauden päättymisestä on nyt aikaa noin kolme kuukautta, mutta niin vain valoa alkaa näkymään tunnelissa ja jalkapallokausi 2016 häämöttää nurkan takana. Kauden ensimmäisen maistiaisen AC Oulu tarjoaa jo tulevana perjantaina. Vastustajaksi kauden avaukseen saapuu kaikkien yllätykseksi viime kaudella Veikkausliigassa toiseksi sijoittunut RoPS.

Perjantain ottelussa on periaatteessa kaksi kotijoukkuetta, koska RoPS pelaa Liigacupin kotiottelunsa Heinäpäässä tammi-helmikuun aikana. Valmentajana RoPS:lla toimii Juha Malinen, joka luotsasi Laivastonsinisiä vuosina 2008-2012. AC Oulun pelaajistosta Lassi Nurmos ja Antti Peura ovat pelanneet RoPS:n väreissä aikaisempina kausina. Myös toisin päin on ollut pelaajavirtaa, kun viime kaudella vielä AC Oulussa pelannut Aapo Heikkilä siirtyi RoPS:n riveihin marraskuussa.

AC Oululla on menossa kolmas treeniviikko, joten vielä on pitkä matka kauden avaukseen. Pelaajasopimuksia on kasassa tällä hetkellä 11. Puolustus- ja hyökkäysosasto alkaa olemaan jo hyvällä mallilla, mutta keskikenttäpelaajia joukkueessa ei sopimusten muodossa vielä ole. Mielenkiintoisin nimi sopimuspelaajista on HJK:sta takaisin Ouluun saapunut Markus Heikkinen, joka tekee debyyttinsä Laivastonsinisissä.

RoPS:lla sopimuspelaajia on 14, joiden joukossa mm. ylivieskalaislähtöinen Ville Saxman, ulkomaille tähyävä kaksikertainen Veikkausliigan maalikuningas Aleksandr Kokko sekä OLS-kasvatti Antti Okkonen. Ottelussa nähdään siis runsaasti sopimuksettomia pelaajia, joten se nostattaa todennäköisesti kummankin joukkueen taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta.

Kommentit

– On erittäin mukana aloittaa valmistautuminen näin kovalla haasteella. Uskon RoPS:n olevan vahva myös ensi kaudella, vaikka viime kausi olikin nappisuoritus. Me olemme harjoitelleet kuukauden päivät hyvin ja voittamisen teema alkaa välittömästi ensimmäisestä ottelusta. Omiin ei saa mennä maaleja ja hyökkäyspäässä tulee olla ratkaisuvoimaa. Toivon koko joukkueen puolesta paljon yleisöä ja hyvää tapahtumaa, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.

Seuraa heitä

AC Oulun paidassa näyttöjä antaa 20-vuotias Eri Zuna. Hän on esiintynyt Laivastonsinisten harjoituksissa lupauksia herättävästi.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko