Ennakko Edustus

AC Oulun ja muidenkin Ykkösten seurojen juhannusloma oli tänä vuonna poikkeuksellisen lyhyt. Keskiviikkona pelatun RoPS-ottelun jälkeen Juha Malisen suojatit viettivät kaksi lomapäivää ja lauantaina oli jo paluu sorvin ääreen. Seuraava ottelu on luvassa maanantaina Joensuussa Jippo:n vieraana.

Jippo muistetaan AC Oulun leirissä aina yhtä vaikea vastustajana. Tasaiset ottelut vuosien varrella ovat päättyneet oululaisten juhliin kolme kertaa ja joensuulaisten puolestaan neljä kertaa. Kolmesti on juhlat jätetty juhlimatta tasapelien johdosta. Selvää siis on, että maanantaina AC Oululla on edessä todella iso haaste, vieläpä punapaitaisen Jippo:n kotikentällä.

Tänä vuonna joukkueet ovat kohdanneet kerran, kun Raatin avausottelussa Jippo haki taistelupisteen 1-1-tuloksella AC Oulun hallitessa peliä suvereenisti. Molemmissa joukkueissa on tapahtunut tämän jälkeen pieniä muutoksia, sillä AC Oulun puolesta mm. Zézé ei ottelussa pelannut. Jippo on saanut mukaan puolestaan alkukauden huilanneen Tarmo ”Lähikauppias” Koivurannan, jota muistellaan yhä suurella lämmöllä AC Oulun kannattajien keskuudessa. Ikiliikkuja ”Tare” uhkuu taatusti näyttöhalua entistä seuraansa vastaan, kuten on jo useasti aikaisemmin huomattu.

– Jippo on itseasiassa nimivahvempi joukkue, kuin sitä yleisesti pidetään. Heillä on todella vahva afrikkalainen kärkipari, keskikentältä löytyy kokemusta Koivurannasta alkaen ja puolusta johtaa romuluinen Tuomas Korpela. Helppoa ottelua on aivan turha odottaa, kuten historiakin sen osoittaa. Lähdemme tietysti voittamaan, mutta meidän täytyy pystyä ehjään 90-minuuttiseen, jotta voimme moisesta edes haaveilla. Tunnelma joukkueessa on hyvä, AC Oulun käskyttäjä Juha Malinen pohjustaa tulevaa ottelua.

Loukkaantumishuolia ei AC Oulun leiristä löydy, joten tilanne on siinä mielessä pysynyt ennallaan.