Ennakko Edustus

AC Oulu ja kotijoukkue Haka kohtaavat Ykkösen ottelussa torstaina klo 18.30 legendaarisella Tehtaan Kentällä. Kisastudiota jännitetään tuttuun tapaan Oulussa Wingerissä osoitteessa Aleksanterinkatu 21.

OuBusin Setran nokka suuntasi Markku Halmesmäen ohjaksissa etelää kohti perinteiseen tapaan päivää ennen ottelua. AC Oulu on yöpynyt Tampereella ja on valmiina illan otteluun, jossa jaossa ovat jälleen kerran erittäin tärkeät pisteet.

Kotijoukkue Haka löytyy sarjataulukosta AC Oulun perästä kahden pisteen etäisyydeltä. Keith Armstrongin suojatit ovat keränneet 29 pistettä saldolla 8-5-7. Otteluita on takana 20. Kaksi edellistä ottelua ovat päättyneet tappioihin, mutta esimerkiksi edellinen kohtaaminen sarjakärki EIF:n vieraana oli alusta loppuun saakka todella tasainen. Tammisaarelaiset ratkaisivat 2-1-voiton ottelun loppuhetkillä.

AC Oulu puolestaan voitti lauantaina kotikentällä Raatissa sen hetkisen sarjakärki HIFK:n lukemin 2-1. Voiton takuumiehenä hääri hyökkääjä Alberto Alvarado Morin kahdella osumalla. Varsinkin ottelun avausjakso oli koko joukkueelta hurjaa menoa ja toisellakin jaksolla tiivis puolustaminen piti HIFK:n poissa pahimmilta paikoilta.

AC Oululla on kasassa siis kaksi pistettä enemmän kuin Hakalla eli 31. Saldo 9-4-7 on kohentunut viime aikojen hyvin otteiden ansiosta, sillä takana on kuusi tappiotonta ottelua. Laivastonsiniset tarvitsevat kipeästi pisteitä, sillä takamatkaa sarjakärkeen on kahdeksan pistettä ja karsijan paikalle viisi pistettä.

Haka on ollut kauden kahdessa aikaisemmassa kohtaamisessa vahvasti niskan päällä, sillä se on voittanut molemmat ottelut. Ensin kotikentällä lukemin 2-0 ja myöhemmin Raatissa lukemin 1-0. AC Oululla on siis paljon näytettävää valkeakoskilaisille.

Kommentit

– Hyvällä fiiliksellä kohti Valkeakoskea. Vastassa meitä on laadukas joukkue, hieno stadion, iltavalot ja kovat panokset. Syksy on futaajan parasta aikaa, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi nopeasti tien päältä.

Kokoonpanotilanne

Kokoonpanosta ovat sivussa Niilo Hautala ja pientä yläraajavammaa paranteleva Konstantin Belov. Muutaman pelaajan kunto tarkistetaan vielä pelipäivän aikana.

 

Lisäksi nuori maalivahti Juuso Särkelä loukkasi polvensa viikonloppuna farmijoukkue OLS:n pelissä. Tällä viikolla tulleiden tietojen mukaan vamma on vakava ja vaatii 8-12 kuukauden kuntoutumisen. AC Oulu toivottaa Juusolle rutkasti tsemppiä, onnea ja kärsivällisyyttä kuntoutukseen.