Ennakko Edustus

Ykkösen kärkikolmikossa mukana oleva KPV saapuu AC Oulun vieraaksi perjantai-iltana.

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen odottaa mielenkiintoista ottelua.

– KPV:n kanssa meillä on ollut aina kiihkeitä pelejä. Pelaajat syttyvät näihin automaattisesti. Ollaan pelattu kolme kertaa tällä kaudella vastakkain, Suomen Cup mukaan lukien, ja joka kerta vierasjoukkue on voittanut yhdellä maalilla.

– Roope Ankka vastaan Aku Ankka -asetelma ei ole mihinkään muuttunut. Meidän täytyy olla pallon kanssa rohkeita. Meillä on monta epävarmaa pelaajaa, joten avauskokoonpanoon tulee muutoksia.

– Meillä on nyt viime pelistä voitto alla, joten hyvä fiilis ollut pitkästä aikaa. Tottakai meillä on kova tekeminen siinä että KPV kaadetaan perjantai-iltana, mutta kolme pistettä aiotaan jättää Ouluun, päättää Ojanen.

Laivastonsinisten meksikolaishyökkääjä Alvarado Morin uskoo että KPV-ottelu tulee olemaan kova ottelu.

– Meille tulee varmasti kova iltapuhde, koska KPV taistelee jokaisesta pallosta viimeiseen mieheen. Meidän täytyy olla valmiina heti alusta lähtien, ja käyttää jokainen maalintekopaikka hyväksi. Jos jokainen pelaaja antaa itsestään 100 prosenttia, uskon että voitamme. Meidän täytyy myös pelata lujaa, mutta fiksusti, päättää Morin.

Kokoonpanotilanne

Poissa varmasti kokoonpanosta on pitkäaikaispotilas Juuso Kemppainen.