AC Oulun U10 ja U11 joukkueet taistelivat HJK Cupissa

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

Oulun alueen junioriseuroista kasatut U10 ja U11 joukkueet taistelivat AC Oulun nimellä viime viikonloppuna HJK Cupissa. U10 joukkue sijoittui erittäin kovatasoisessa kutsuturnauksessa sijalle 8. ja U11 joukkue sijalle 5.

Oulun alueen junioriseurat ovat tehneet yhteistyötä yhdistelmäjoukkueiden muodossa vuodesta 2012 saakka. Toiminnassa ovat olleet mukana ikäluokista ja pelaajamääristä riippuen Tervarit, HauPa, Ajax Sarkkiranta, OsPa, OLS, ORPa sekä LaFK. Yhdistelmäjoukkueet ovat pelanneet aikaisemmin Oulu YJ-nimellä, mutta tällä kertaa vuorossa oli ensiesiintyminen AC Oulun alaisuudessa. HJK Cupissa oli mukana itsenäisesti myös OLS:n ja ORPa:n joukkueita

HJK Cupissa U10 ja U11 joukkueet pelasivat AC Oulun nimellä. U12 sarjassa ORPa voitti upeasti mestaruuden, OLS:n ollessa sijalla 9. U13 sarjassa oululaista väriä edusti OLS sijoittuen neljänneksi. U9 sarjassa ORPa oli sijalla 13.

AC Oulun aloittavan junioritoiminnan pääpaino tulee olemaan vanhimmissa ikäluokissa. Alueen seurojen on tarkoituksena jatkaa arvokasta työtä nuorimpien pelaajien kehityskulussa kohti AC Oulun edustusjoukkueita.

AC Oulun junioreiden matkan HJK Cupissa olivat mahdollistamassa OTC Sijoitus, PLC sekä Arktes Oy.

acoulu_juniorit_hjkcup

Markus "Mako" Heikkinen palaa Ouluun - AC Oulu käynnistää junioritoiminnan

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja 61 A-maaottelun mies Markus Heikkinen ovat solmineet kolmivuotisen pelaajasopimuksen. Sopimus astuu voimaan 1.1.2016. Pelaamisen lisäksi Heikkisen rooliin kuuluu AC Oulun käynnistyvän junioritoiminnan koordinointi.

AC Oulu saa kovan luokan vahvistuksen ensi kaudeksi, kun 36-vuotias Markus ”Mako” Heikkinen palaa pitkältä kierrokseltaan takaisin kotikonnuilleen Ouluun. Heikkisen sopimus  AC Oulun kanssa on kolme vuotta pitkä, mutta konkari etenee pelaamisen kanssa ”vuosi kerrallaan”.

Viimeksi Oulussa kaudella 1996 pelannut Heikkinen on koulutukseltaan puolustava keskikenttäpelaaja, mutta viime kausina hänet on totuttu näkemään topparin tontilla. Urallaan 61 A-maaottelua pelannut Heikkinen omaa kokemusta ulkomailta Portsmouthista, Aberdeen FC:stä, Luton Townista, Rapid Wienistä, sekä IK Startista. Pisimpään ”Mako” viihtyi ulkomailla Wienissä, jossa hänelle kertyi Rapidin riveissä 173 ottelua kuuden kauden aikana, vuosina 2007-2013.

Ulkomaan kiertueen jälkeen hän siirtyi Helsingin Jalkapalloklubin riveihin, jossa jykevä puolustuksen tukipilari taistelee vielä tänäkin vuonna Suomen Mestaruudesta. Heikkisen arvostuksesta ja tasosta pelaajana kertoo valinta HJK:n parhaaksi pelaajaksi kaudella 2014.

– Jos joku paikka on minulle koti, se on ehdottomasti Oulu. Olen kiertänyt jalkapallon perässä pitkään, mutta olen aina halunnut palata tänne. Perhe on asettunut Knuutilankankaalle ja minä tulen heti kauden päätyttyä perässä. Toivottavasti AC Oulu hoitaa paikan Veikkausliigaan jo ensi kaudeksi, mutta se ei ole sopimukselle mikään ehto – haluan olla kehittämässä oululaista jalkapalloa myös kentän ulkopuolella, Heikkinen kertoo.

AC Oulun valmennus- ja seurajohdossa ollaan odotettu Heikkisen paluuta jo useamman vuoden ajan.

– Mako tuo tajuttoman määrän jalkapallotietoa ja -taitoa kaupunkiin. Mika Nurmelan paluu oli aikoinaan älyttömän iso juttu ja tämä on samaa tasoa. Mako on edelleen yksi Veikkausliigan parhaista pelaajista, joten pelillinen merkitys on meille valtava. Tähän kun lisätään panos valmennus- ja junioripuolella, voidaan todeta seuran olevan todella tyytyväinen, AC Oulun manageri Timo Kalermo toteaa.

AC Oulu käynnistää junioritoiminnan

Heikkisen paluun myötä AC Oulu on päättänyt käynnistää junioritoiminnan. Aikaisemmin vain edustusjoukkueeseen keskittyneen AC Oulun kannalta toiminnan käynnistäminen on erittäin merkittävä siirto. Seura on käynyt eri toimijoiden kanssa usean vuoden ajan keskusteluja oululaisesta juniorikentästä ja sen kehitystarpeista.

– Päätös toiminnan aloittamisesta on tehty. Nyt alkaa neuvottelu yksityiskohdista, mutta haluamme ehdottomasti kaikki alueen seurat mukaan. Aikataulullisesti haluamme edetä nopeasti. Meidän fokus on yksinomaan kilpaurheilussa ja jokaiselle alueen seuralle tulee löytää oikea ja oma tärkeä rooli. Pääpaino tulee olemaan vanhimmissa ikäluokissa. Pian pelattavassa HJK-Cupissa on kaksi alueen seuroista koottua yhdistelmäjoukkuetta, jotka pelaavat AC Oulun nimellä, mutta tämä oli enemmän yksittäinen projekti, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kertoo.

– Tässä kohtaa koimme, että meidän tulee ottaa isännän rooli. Emme kuitenkaan halua astua kenenkään varpaille. Pelaajaputki edustusjoukkuetasolle täytyy saada yhtenäisemmäksi ja meidän täytyy pystyä tarjoamaan sille resursseja, jotta voimme nauttia AC Oulun väreissä yhä useamman ja paremman oululaispelaajan otteista, Meriläinen jatkaa.

AC Oulu on perustanut junioritoiminnalle oman yhdistyksen.

Kutsu AC Oulun avoimeen lehdistö- ja keskustelutilaisuuteen keskiviikkona 2.9.

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

AC Oulu järjestää avoimen lehdistö- ja keskustelutilaisuuden keskiviikkona 2.9. kello 18:00 alkaen Raatin katsomokäytävän VIP-tilassa. Tilaisuudessa esitellään seurakehityksen kannalta merkittäviä asioita.

Aika: keskiviikko 2.9. kello 18:00
Paikka: Raatin katsomokäytävän VIP-tila (kulku uimahallin ala-aulan kautta toiseen kerrokseen ja vasemmalle)

Tilaisuudessa paikalla AC Oulun seura- ja valmennusjohto. Tilaisuus on kaikille avoin.

Tervetuloa!

Paulus Pikkarainen palaa virkatyöhönsä - AC Oulu kiittää valtavasta työpanoksesta

Kuva: Joonas Laru
Uutinen Edustus

AC Oulun myyntijohtajana vuoden ajan toimineen Paulus Pikkaraisen virkavapaus Kempeleen Seurakunnasta päättyy elokuun lopussa. Pikkarainen palaa siis vanhaan työhönsä. Vastuun AC Oulun myynnistä 1.9. alkaen ottaa seurajohtaja Juho Meriläinen.

Pikkarainen valittiin AC Oulun myyntijohtajaksi avoimen hakuprosessin jälkeen. Innokkaana jalkapallomiehenä tunnettu pappi otettiin AC Oulussa vastaan avosylin. Vuoden virkavapaus on nyt päättynyt ja Pauluksen on aika palata vanhaan, arvokkaaseen työhönsä.

– Viime syksynä sain myyntijohtajan tehtävää varten vuoden virkavapaan. Nyt virkavapaa on päättymässä ja on aika palata vakituiseen työhöni. Tulevaisuudessakin olen kuitenkin vahvasti mukana seuran erilaisissa vapaaehtoistehtävissä – ja tietysti fanina, Pikkarainen taustoittaa.

– AC Oulussa on tehty viime vuosina erinomaista työtä ja olen iloinen, että olemme pystyneet jatkamaan kehitysprosessia myös tänä vuonna. Suunta on oikea. Omassa tehtävässäni olen halunnut erityisesti keskittyä seuran yhteistyökumppaneiden entistä parempaan ja monipuolisempaan palveluun, Pikkarainen kertoo.

– Haluan kiittää koko seurayhteisöä kuluneesta hienosta vuodesta. Erityiskiitokset AC Oulun yhteistyökumppaneille, jotka toiminnallaan ovat mukana rakentamassa seuran tulevaisuutta. Edessä on jännittävä syksy, jolloin pääsemme taistelemaan noususta Veikkausliigaan, Pikkarainen päättää.

AC Oulu haluaa kiittää Paulusta erinomaisesta ja kunnianhimoisesta työstä Laivastonsinisten eteen. Seurajohtaja Juho ”Äffä” Meriläinen vastaa jatkossa seuran myynnistä.

– Paulus on tehnyt valtavan työmäärän hyvillä tuloksilla. Seura on varmasti imaissut miehen lopullisesti ja hienoa, että hän tulee jatkamaan taustalla talkoolaisena ja kannattajana. Pauluksen tilalle ei ainakaan toistaiseksi tulla palkkaamaan uutta henkilöä. Minä kannan tulevaisuudessa vastuun myös myynnistä – seuran ympärillä on paljon ihmisiä, jotka auttavat minua eri tehtävissä. Katsotaan jännittävän syksyn jälkeen tilanne uudestaan, kun sarjataso varmistuu. Joka tapauksessa seurassa on tapahtumassa erittäin merkittäviä asioita, Meriläinen sanoo.

ACOTV

Yhteistyössä

Huikea syksy alkaa - liput loppukaudelle pakettihintaan!

Uutinen Edustus

Ykkösen ratkaisuhetket lähestyvät. AC Oulu pelaa kotikentällä vielä 5 ottelua sekä mahdollisen Veikkausliigakarsinnan. Koe huikea Ykkösen loppukausi Raatin stadionilla pakettihintaan. Liput myynnissä vain Urheilukauppa.eu:n myymälässä sekä verkkokaupassa.

Vältä ruuhkat lippuluukuilla ja säästä rahaa – lippupaketit sisältävät 6 kappaletta irtolippuja, jotka käyvät mihin tahansa loppukauden otteluun. AC Oulun seuraava kotiottelu pelataan kuluvan viikon lauantaina, kun legendaarinen TPS saapuu vieraaksi huippuotteluun! Matsi vihelletään käyntiin klo 16:00.

Pääkatsomo:

Aikuiset 60€

Erityisryhmät 40€

Aurinkokatsomo:

Aikuiset 40€

Erityisryhmät 30€

Ei voi yhdistää muihin etuihin.

Lippupaketit myynnissä

Turvallisesti kouluun, turvallisesti töihin - AC Oulu ja Jussin Pyöräpiste kannustavat hyötyliikuntaan

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

Matias Ojala ja Petteri Pietola kävivät tutustumassa AC Oulun yhteistyökumppanin Jussin Pyöräpisteen toimintaan.

Kastellin urheilulukiolaiset Matias Ojala ja Petteri Pietola jatkavat opiskeluitaan jälleen keskiviikkona. Tiiviin harjoitus- ja otteluohjelman yhteensovittaminen opiskeluiden kanssa onnistuu hyvän etukäteissuunnittelun ansiosta. Maanantaina harjoituksista vapaapäivää viettänyt kaksikko kävi vierailulla Jussin Pyöräpisteen tiloissa Tuirassa.

Elokuun puoliväli merkitsee koulujen alkamisen lisäksi myös suosituimman kesälomakauden päättymistä. Kiireisen arjen alkaessa AC Oulu kannustaa kulkemaan koulu- ja työmatkat polkupyörällä tai jalan.  Siirtymiset kouluun tai työpaikalle tarjoavat mahdollisuudeen hyötyliikuntaan.

– Oulu on todellinen pyöräilykaupunki. Moneen paikkaan on nopeampaa siirtyä pyörällä kuin autolla, toteaa ”Matsku” Ojala, joka kulkee myös omat koulumatkansa polkupyörällä. 

Jussin Pyöräpisteellä elokuu on yksi vuoden kiireisimmistä ajankohdista. Toimitusjohtaja Aarne Kauhanen korostaa pyörän huolellista valintaa.

– Etsimme asiakkaan kanssa yhdessä hänen käyttötarkoitukseensa sopivan pyörän. Epäsopiva pyörä vie helposti ilon liikunnasta ja jää lopulta käyttämättä, Kauhanen toteaa.

Jussin Pyöräpisteellä kiinnitetään huomiota myös pyöräilyn turvallisuuteen.

Turvallisesti kouluun, turvallisesti töihin on yrityksemme motto. Turvallisuuteen kuuluu niin liikennesääntöjen noudattaminen, kypärän käyttö kuin pyörän huoltaminen. Kannustamme pyörien säännölliseen huoltamiseen muun muassa järjestämällä vuosittain Linnanmaan kampusalueella ilmaisen polkupyörien ylläpitohuollosta kertovan koulutustilaisuuden, Kauhanen jatkaa.

Petteri Pietola pyytää myös autoilijoita huomioimaan jalan tai polkupyörällä kulkevat koulu- ja työmatkalaiset.

– Erityisesti näin koulujen alkaessa autoilijoiden vastuu kasvaa. Jalan ja polkupyörällä kulkijoita on entistä enemmän ja uudet ekaluokkalaiset kulkevat koulumatkaa ensimmäistä kertaa. Kiirettä ei saa olla, ”Petu” Pietola painottaa.

Jussin Pyöräpisteellä vierailun jälkeen Matias Ojala ja Petteri Pietola jatkavat hyvin ansaitun vapaapäivän viettoa. Harjoitukset jatkuvat jälleen tänään tiistaina ja keskiviikkona on aika palata myös opiskeluiden pariin. Lauantaina odottaa puolestaan Jyväskylässä Ykkösen huippukamppailu JJK – AC Oulu. 

AC Oulu on mukana koulujen alussa myös Välituntipallo-kampanjalla. Kampanjassa seura jakaa yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa jalkapalloja oululaisille 3.luokille. Lue lisää kampanjasta tästä linkistä

Niklas Jokelainen U17-maajoukkueeseen sekä Chelsean testileirille

Kuva: Joonas Laru
Uutinen Edustus

Viime peleissä näyttöpaikkoja Laivastonsinisten avauskokoonpanossa saaneella oululaisella superlupauksella Niklas Jokelaisella on edessään mielenkiintoinen elokuu. Vuonna 2000 syntynyt Jokelainen nimettiin Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen Ruotsissa elokuussa pelattavaan avoimeen Pohjoismaiden turnaukseen.

Maajoukkue-edustuksen jälkeen Jokelainen matkaa jo viidettä kertaa lontoolaisen suurseuran, hallitsevan Valioliigamestarin, Chelsea FC:n testileiritykseen. Chelsean testileiri alkaa 10.8. ja päättyy 24.8.

Jokelaisen edellinen testileiri meni mallikkaasti, hänen iskiessä kaksi maalia U15-ottelussa West Hamia vastaan.

ACOTV

Yhteistyössä

Suosittu AC Oulun ja Kalevan ilmainen jalkapallokoulu jälleen heinäkuussa

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu ja Kaleva järjestävät ilmaisen jalkapallokoulun 6-12 vuotiaille tytöille ja pojille 20.-22.7 klo 12-15. Heinäpään tekonurmella järjestettävä tapahtuma on tarkoitettu kaikille lajista kiinnostuneille. Jalkapallokoulun vetäjinä toimivat AC Oulun pelaajat sekä valmentajat.

Ilmoittautuminen on mahdollista vain yhdelle päivälle. Mukaan mahtuu päivittäin 80 pelaajaa ja kaikille päivämäärille on vielä vapaita paikkoja.

AC Oulun ja Kalevan jalkapallokouluun voi ilmoittautua tästä linkistä

AC Oulun miehistössä liikehdintää

Kuva: Jouko Kylmäoja
Uutinen Edustus

Laivastonsinisten vahvuudessa on tapahtunut viime aikoina pieniä muutoksia.

Laitapuolustaja Aleksi Lappalaisen ja AC Oulun välinen sopimus purettiin seuran ja pelaajan yhteisymmärryksessä. Tämän myötä Lappalainen siirtyy loppukauden ajaksi AC Kajaanin riveihin, joka pelaa Kakkosen pohjoislohkossa.

Maalivahti Tommi Lindholm pelaa puolestaan lainalla loppukauden raahelaisen AS Moonin riveissä Kolmosen Pohjois-Suomen lohkossa. Lindholm debytoi lauantaina raahelaisten riveissä ja torjui heti ensimmäisessä ottelussaan AS Moonin riveissä 0-3 vierasvoiton Kajaanin Spartakista.

Siirtouutisten lisäksi on hyviä sekä huonoja uutisia sairastuvalta. Morten Gerster-Peipisellä on jalkavamma, jonka vakavuus selviää tarkemmin kuluvalla viikolla olevien tutkimusten jälkeen. Hyviä uutisia sairastuvalta tuovat jo lauantain FC Jazz-pelissä esiintyneen Matias Ojalan toipumisen lisäksi Kemo Darboe ja Antti Uimaniemi, jotka ovat mahdollisesti pelikunnossa jo Vaasassa 12.7 pelattavassa VIFK-ottelussa.

Vakion kesäkisassa oululainen jalkapallolegenda Mika Nurmela

Kuva: Tapani Pikkarainen
Uutinen Edustus

Vakion kesäkisassa Veikkausliigan ja Ykkösen seurojen pelaajalegendat osallistuvat Vakioveikkauskierrosten 26-30 välisenä aikana ryhmäkisaan. Kisassa suomalaiset, nykyisissä miesten Ykkösen seuroissa pelanneet jalkapallolegendat kisailevat Legendat-nimisen ryhmän sisällä leikkimielisessä kilpailussa toisiaan vastaan.
Ryhmä itsessään osallistuu ryhmäkilpailuun, jossa lasketaan jokaiselle kierrokselle viiden parhaan jäsenen pisteet.

Oululaista jalkapallotietämystä kesäkisassa liputtaa Mika “Nure” Nurmela. Lisätietoja kesäkisasta löytyy osoitteesta www.veikkaus.fi/vakio.

Mika Nurmelan jalkapallotarinan ensipotkut

Suomalainen ja varsinkin oululainen jalkapalloilu sai myöhäisen joululahjan vuonna 1971, kun Mika Nurmela syntyi Oulussa joulukuun 26. päivä. Keskikenttäpelaajan jalkapallotaival alkoi Oulun Luistinseuran juniorijoukkueista, ja sieltä luonnollinen jatkumo oli Oulun Luistinseuran edustusjoukkue 2. divisioonassa.

Oulun vuosien jälkeen Nure kävi pelaamassa vuoden Rauman Pallossa 2.divisioonaa, josta hän siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan pääsarjaan, Valkeakoskelle FC Hakaan. Valkeakoskella hän vietti kaksi kautta, jonka jälkeen Nurmela lähti ensimmäistä kertaa luomaan kansainvälistä uraa, siirtymällä Ruotsiin Malmö FF:ään, jossa hän viihtyi kolme kautta. Kaudella 1994 Nurmela kävi pyörähtämässä Turussa Palloseuran riveissä kuuden ottelun lainapestin. Lainapestin aikana Nurmela oli mukana voittamassa Turun Palloseuralle Suomen Cupin mestaruutta.

Ensimmäinen ulkomaankierros

Vuoden 1995 syksyllä Mika Nurmela siirtyi BVO Emmenin riveihin Hollannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Emmenin riveissä vierähti kolme kautta, jonka jälkeen hän siirtyi SC Heerenveeniin Hollannin pääsarjaan. Debyyttikausi SC Heerenveenissä sujui hienosti, sillä joukkue sijoittui kaudella 1999-2000 Hollannin liigassa toiseksi, jonka myötä Nurmela pääsi edustamaan joukkuettaan Mestareiden liigassa kaudella 2000-2001. SC Heerenveenin eurotaival ei sujunut ruusuisesti kyseisellä kaudella, tuloksena vain 4 pistettä. Joukkueen ainoassa voitossa, kotiottelussa FC Olympiakosia vastaan Nure pelasi täydet 90 minuuttia ja pääsi nauttimaan voitetusta europelistä.

Kahdeksan Hollannissa vietetyn kauden jälkeen oli aika uusien haasteiden, ja Mika Nurmela siirtyi Saksan Bundesliigassa pelanneen FC Kaiserslautetnin riveihin. Saksalaisseuran riveissä kertyi kahden kauden aikana 28 ottelua tilille.

Nurmela Suomen maajoukkueessa

Mika Nurmela edusti maataan kaikenkaikkiaan kaikissa eri ikäkausijoukkueissa yhteensä 119 kertaa. Mika Nurmelan esiintyi ensi kertaa Suomipaidassa 18.7.1987 alle viisitoistavuotiaiden Wales – Suomi-maaottelussa, joka pelattiin Diekirchissä, Luxemburgissa.

A-maajoukkuedebyytti tapahtui 7. marraskuuta vuonna 1992 pelatussa ottelussa Tunisia-Suomi, joka päättyi 1-1 tasapeliin. Ensimmäinen A-maajoukkueen karsintaottelussa jossa Nure esiintyi oli 10. marraskuuta 1993 pelattu Suomen ja Israelin välinen kamppailu, joka päättyi Suomen voittoon 3-1.

Nurmela vakiinnutti paikkansa Suomen A-maajoukkueessa vuonna 2000, tämän jälkeen Nurmela pelasi yhteensä 31 MM ja EM-karsintaottelua. Viimeiseksi maajoukkuepeliksi jäi 0-0 tasapeli Suomen ja Espanjan välillä 17. lokakuuta 2007. Yhteensä A-maajoukkueotteluita kertyi Nurmelan tilille 71 kappaletta, joissa hän onnistui tekemään neljä maalia. Maalinteossa Nurmela onnistui Azerbaidžia, Costa Ricaa, Saudi-Arabiaa ja Armeniaa vastaan.

Jalkapallokiertolaisuutta Suomessa ja Hollannissa

Ulkomaankierros oli tullut hetkellisesti päätökseen, kun Nurmela päätti palata Suomeen kesäksi 2005, jolloin hän pelasi Oulun Luistinseurassa Ykköstä 4 peliä, ja HJK:ssa Veikkausliigaa 7 ottelun verran. Nurmela siirtyi syksyllä 2005 takaisin Hollantiin, tällä kertaa Heraclesin riveihin. Kausi 2005-2006 Heraclesissa jäi lopulta kuitenkin Nurmelan viimeiseksi ulkomailla, kun tammikuussa Nure siirtyi AC Ouluun kahden ottelun ajaksi, josta hän jatkoi toista kertaa urallaan Helsingin Jalkapalloklubiin, viipyen HJK:ssa kahden kauden ajan. Kaudella 2006 Mika Nurmela oli voittamassa jälleen Suomen Cupia, tällä kertaa HJK:n riveissä.

Viimeiseksi joukkueeksi muilla paikkakunnilla Mika Nurmelan merkittävällä pelaajauralla jäi Rovaniemen jalkapalloylpeys RoPS, jossa Nure pelasi kauden 2008, jonka jälkeen oli vuorossa lopullinen paluu AC Oulun riveihin pelaajauran loppuun saakka.

Lopullinen paluu Ouluun

Kaiken kaikkiaan Mika Nurmela pelasi AC Oulun paidassa 176 ottelua, 174 näistä kausilla 2009-2014. Keskikentän maestro takoi Laivastonsinisissä kunnioitettavat tehot, 30 maalia ja 66 maaliin johtanutta syöttöä. 15825 minuuttia taistelua, asennetta ja johtajuutta kentällä. Nämä pitivät sisällään suuria ilon hetkiä, sekä karvaita pettymyksiä. Kohokohdaksi Nuren AC Oulun uralla jäi ensimmäinen kausi, 2009, jolloin tuloksena oli nousu Veikkausliigaan joukkueen ja henkilökohtaisen huippukauden jälkeen.

Seuraava kausi Veikkausliigassa joukkueelta sujui pelillisesti mallikkaasti nousijajuokkueeksi, joukkueen säilyttäessä liigapaikan sarjassa sijoittumalla sarjataulukossa sijalle 11. Kentän ulkopuolisten seikkojen takia AC Oulu ei kuitenkaan saanut kaudeksi 2011 liigalisenssiä, ja näin ollen joukkue joutui yrittämään uudestaan Veikkausliiganousua. Nousu jäi kuitenkin odottamaan itseään, ja Mika Nurmela päätti huikean jalkapallouransa Ykkösessä kaudella 2014.

Ennen uransa loppua Nure pääsi kuitenkin kokemaan hienoja hetkiä AC Oulun paidassa Ykkösessä. Kaudella 2013 Mika Nurmela pääsi pelaamaan kolmessa ottelussa poikansa, Anselmi Nurmelan kanssa. Kaudella 2014 Anselmin ollessa suuremmassa roolissa, yhteisiä peliminuutteja kertyi isän ja pojan kanssa useampia. Luonnollisesti Anselmi Nurmelan ensimmäinen maali Ykkösessä syntyi Mika Nurmelan antamasta kulmapotkusta, 27.7.2014 pelatussa kamppailussa Tampereen Ilvestä vastaan.

Nurmelan viimeiseksi otteluksi AC Oulun riveissä jäi 4.10.2014 pelattu vierasottelu JJK:ta vastaan. Keskikentän maestron peliura sai arvoisensa lopun AC Oulun vierasvoittoon 1-2 päättyneessä ottelussa Mika Nurmelan alustaessa Laivastonsinisten molemmat maalit.

Mika Nurmela totutteli peliuran jälkeiseen elämään toimimalla AC Oulussa viimeisillä kausillaan pelaamisen ohella seuran toimistolla myynti- ja urheilutoimenjohtajana. Nykyisin hän toimii Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtajana, jossa hän aloitti työtehtävät elokuussa 2014.

Yhteenveto

Mika Nurmelan ura piti sisällään Suomessa yhteensä 380 peliä. Nurmela edusti kotikaupunkiaan yhteensä 216:ssa ottelussa, OLS:n riveissä 40 pelissä ja AC Oulun paidassa 176 ottelua. Maaleja oululaisen jalkapalloilun puolesta Nure ampui yhteensä 50 kappaletta.

Ulkomaankentillä Nurmela pelasi yhteensä 336 ottelua, näistä valtaosa Hollantilaisseuroja edustaessa, 277 kertaa Mika Nurmela kantoi päällään hollantilaisseuran pelipaitaa. Ruotsissa otteluita kertyi tilille 31 ja Saksassa 28. Maaleja euroopan kentillä syntyi yhteensä 48 kappaletta.

Yhteensä siis 716 ottelua seuratasolla aikuisten sarjoissa, näihin otteluihin kun lisätään vielä 71 A-maaottelua, tulee kokonaissaldoksi 787 virallista jalkapallo-ottelua. Mika Nurmelaa voi siis täten hyvällä omatunnolla tituleerata suomalaisen ja oululaisen jalkapalloilun legendaksi.

ACOTV

Yhteistyössä