Markus Heikkisen upea ura jalkapalloilijana päättyy tähän kauteen - jatkaa AC Oulun urheilutoimenjohtajana

Kuva: Elias Mustonen
Uutinen Edustus

Markus ”Mako” Heikkisen mittava pelaajaura päättyy tähän kauteen. Mies pysyy vahvasti AC Oulun ja oululaisen jalkapallon parissa, sillä pesti AC Oulun urheilutoimenjohtajana jatkuu. Lisäksi mies on allekirjoittanut sopimuksen OLS:n kanssa sisältäen B-junioreiden ja edustusjoukkueen valmentamista.

Lokakuun 13. päivänä Heikkinen täyttää 40 vuotta. Tuossa vaiheessa pelaajauraa on jäljellä enää muutaman ottelun verran.

Heikkisen pelaajaura edustusjoukkuetasolla alkoi vuonna 1996, kun nuori poika pääsi mukaan OPS:n Ykkösessä pelanneeseen joukkueeseen. Jo seuraavalla kaudella osoite oli Veikkausliiga, Turku ja TPS. Seuraava etappi uralla oli MyPa, jossa kuluivat kaudet -98 ja -99. Vuosituhannen vaihteessa oli edessä muutto Helsinkiin HJK:n paitaan. Kolme kautta HJK:ssa toivat vyölle hopean, Suomen Cupin voiton ja Suomen Mestaruuden.

HJK:sta matka jatkui sumujen saarille Portsmouthiin (2003), josta eteenpäin Skotlannin liigan Aberdeeniin (2003-2005). Toisella kaudella Aberdeen sijoittui liigassa neljänneksi. Kahden kauden jälkeen Heikkinen palasi Englantiin ja tällä kertaa Luton Towniin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Championshipiin.

Makon uran kenties parhaat vuodet nähtiin Itävallassa Rapid Wienin paidassa. Kausien 2007-2013 aikana otteluita vyölle kertyi 216 kappaletta, joissa mies iski kuusi maalia. Vuodet pitivät sisällään maan mestaruuden ja useita mitaleita sekä kolme kautta Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Paluu pohjoismaihin tapahtui elokuussa 2013, kun Heikkinen teki loppukauden sopimuksen Norjan pääsarjan Startin kanssa. Kauden jälkeen oli vuorossa paluu Suomeen ja HJK:n paitaan. Kausi 2014 oli menestys, sillä joukkue voitti tuplamestaruuden ja eteni Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Kaudella 2015 HJK jäi Veikkausliigassa kolmanneksi.

61 A-maaottelua pelanneen Heikkisen ura AC Oulussa alkoi kaudella 2016. Sopimus julkistettiin syyskuussa 2015. Kuluva ja uran viimeinen kausi on Heikkiselle AC Oulun paidassa kolmas.

Vaikka pelaajaura päättyy, jatkuu Heikkisen vahva panos oululaisen jalkapallon eteen. Jo pelaajauran aikana mies toimi AC Oulun urheilutoimenjohtajana ja kyseinen pesti jatkuu myös tulevaisuudessa. Uutena tehtävänä Mako aloittaa valmentamisen Oulun Luistinseuran organisaatiossa kuuluen sekä edustusjoukkueen, että B-junioreiden valmennustiimeihin.

– Viime syksynä tein päätöksen pelata vielä yhden kauden ja sitten lopettaa. Se ei ole ollut salaisuus ja monet ovat olleet tästä tietoisia kuten joukkue ja taustat. Vaikka kausi on ollut vuoristorataa, on ollut mukava edelleen todeta, että jalkapallon pelaaminen ja joukkueen jäsenenä oleminen ovat hienoja asioita. Samoja fiiliksiä siis kuin joskus sata vuotta sitten kun aloitin pelaamisen. Vedän täysillä tämän kauden loppuun asti harjoitus ja peli kerrallaan ja yritämme yhdessä joukkueen kanssa hiilata AC Oulun vielä sarjataulukossa ylöspäin, Heikkinen toteaa.

– Loppukesästä selvisi, että jatkan urheilutoimenjohtajana. Seuran kehittäminen pitkässä juoksussa, yhdessä muiden ihmisten kanssa, on ollut mukavaa ja haastavaa hommaa, joten jatkan erittäin mielelläni, Heikkinen kertoo.

– Valmentaminen on puolestaan kiinnostanut minua jo pitkään, joten olen todella innoissani saadessani mahdollisuuden satsata valmentamiseen OLS:n B-junioreiden ja miesten edustusjoukkueen parissa, osana molempien joukkueiden valmennustiimejä, Heikkinen päättää.

AC Oululle uusi suuromistaja ja hallituksen jäsen

Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:n ylimääräinen yhtiökokous päätti 16.8.2018 järjestää suunnatun osakeannin. OTC-sijoitus Oy merkitsi 3000 kappaletta yhtiön uusia osakkeita. Samassa yhteydessä Tomi Kaismo valittiin yhtiön hallitukseen.

Lisäksi avattiin kahdelle yksityiselle henkilölle mahdollisuus merkitä enintään 100 kappaletta yhtiön uusia osakkeita.

OTC-sijoitus Oy on vuonna 1998 perustettu oululainen yritys. Sen pääasiallinen toiminta kohdistuulistaamattomien yritysten osakkeisiin sijoittamiseen. Yritys on toiminut AC Oulun yhteistyökumppanina vuodesta 2012 saakka jakaen seuran kanssa paljon yhteisiä arvoja. Osakemerkinnän myötä OTC-sijoituksesta tulee AC Oulu Oy:n suurin omistaja noin 24% osuudella koko osakekannasta.

Samalla OTC:n omistaja Tomi Kaismo liittyy AC Oulun hallitukseen täydentäen laivastonsinisten avauskokoonpanon pelikentän ulkopuolella. Yhtiötä johtaa toimitusjohtajaksi vastikään valittu Juho Meriläinen. Hallituksessa ovat Kaismon lisäksi puheenjohtajan viittaa kantavaVille Puukka sekä jäsenet Ilkka Kalermo, Paavo Karjalainen, Arto Oja, Ilkka Matila, Timo Kalermo, Seppo Klemettilä, Marko Hiltunen ja Sami Leikas.

– Keskustelut omistajuudesta Tomin kanssa alkoivat kuntosalin käytävällä. Siitä edettiin nopealla tahdilla tähän pisteeseen ja olemme todella kiitollisia ja innostuneita tästä ”yhteensattumasta”. Seurassa on tehty vuosien ajan paljon töitä vahvemman tulevaisuuden eteen ja erityisesti talouspuolta on pyritty vahvistamaan ja kehittämään. Vuoden sisällä olemme aloittaneet kaksi uutta liiketoimintaa (Moku ja Allin Matala) ja saaneet mukaan kaksi uutta suuromistajaa, kun lokakuussa Marko Hiltunen tuli mukaan. Molemmat yhteydenotot ja aloitteet ovat tulleet seuran ulkopuolelta, joten voidaan olla ylpeitä siitä mitä olemme saaneet aikaan AC Oulun brändin ja imagon eteen, toimitusjohtaja Juho Meriläinen tiivistää ajatuksensa.

OTC-sijoitus Oy:n Tomi Kaismo kertoo olevansa vakuuttunut siitä linjasta, jolla AC Oulua on kehitetty. Yhtiön toiminnalle on jo usean vuoden ajan rakennettu kestävää pohjaa ilman kohtuuttomia riskejä.

– Kun perusta on kunnossa, voidaan helpommin edetä kohti uusia yhteisiä tavoitteita, Kaismo toteaa.

– AC Oulu hyvin hoidettu seura, jolla on hyvä joukkue, mahtavat kannattajat ja sitoutunut joukko vapaaehtoisia, jotka ovat omalta osaltaan mahdollistamassa seuran toimintaa ja kehittämistä. Arvostan heidän työtään suuresti. Onkin hienoa päästä mukaan tälläiseen joukkoon kehittämään oululaista jalkapalloa, Kaismo jatkaa.

AC Oulu Oy:n hallitus nimesi Juho Meriläisen toimitusjohtajaksi

Kuva: AC Oulun arkisto
Uutinen Edustus

AC Oulu Oy on nimennyt seurajohtajana toimineen Juho Meriläisen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.

Suurimmat syyt tittelin muutokselle ovat juridiset, sillä toimitusjohtajana Meriläisellä on paremmat edellytykset yhtiön johtamiseen. Lisäksi toimitusjohtajan titteli on suurelle yleisölle tutumpi nimitys yhtiön korkeimmasta operatiivisesta johdosta. Käytännössä Meriläisen työnkuva säilyy lähes identtisenä.

Lempinimeä ”Äffä” totteleva Meriläinen on edustanut seuraa ensin pelaajana kaudesta 2005 aina kauteen 2013 saakka. Ensimmäiset kosketukset seuran toimistolle tulivat kaudella 2011. Vuonna 2014 seurajohtajaksi nimitetty Meriläinen on työskennellyt seurassa Kimmo Piispasen, Petteri Haapalan, Mika Nurmelan ja Paulus Pikkaraisen aikana. Viime vuodet Äffä on vastannut yksin seuran operatiivisesta johdosta, apunaan toki laaja joukkue vapaaehtoisia.

– Juho on jalkapallojohtamisen rautainen ammattilainen, jolla on laaja näkemys koko seuratoiminnan kentästä. Hän on innovatiivinen toiminnan kehittäjä, jonka ideat ovat poikkeuksetta toteuttamiskelpoisia ja tarkkaan harkittuja. Olisi vaikea kuvitella kenenkään suoriutuvan hänen tehtävistään ilman pitkää perehdytystä, AC Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Puukka toteaa.

Hallituksen ja Meriläisen itsensä tavoitteena on löytää lisäresursseja seuran toimistolle, joka vapauttaisi toimitusjohtajan aikaa ennen kaikkea varainhankintaan ja seurakehitykseen.

– Pyrkimyksenä on jollakin aikataululla löytää apukäsiä, sillä minun harteilla on välillä vähän liikaa askareita. Toki uudistunut ja kasvanut hallitus sekä tuttu joukko vapaaehtoisia ovat jo nyt iso ja korvaamaton apu seuralle. Tämän asian kanssa ei kuitenkaan hötkyillä – tarvitsemme ihmisiä, jotka sitoutuvat isoon haasteeseen, Meriläinen ja Puukka lausuvat yhteisesti.

Kutsu: AC Oulu Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.8.2018

Uutinen Edustus

AC Oulu Oy kutsuu osakkeenomistajat ylimääräiseen yhtiökokoukseen.

Aika: torstai 16.8.2018 klo 18.00
Paikka: Allin Matala, Mallastie 4

Käsiteltävät asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja äänenlaskun valvojien valinta
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
6. Suunnatusta osakeannista päättäminen
7. Hallituksen jäsenten valinta, uusi jäsen
8. Muut asiat, keskustelua AC Oulun tilanteesta
9. Kokouksen päättäminen

Terv,
AC Oulu Oy:n hallitus

Aapo Heikkilä palaa AC Ouluun

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

Aapo Heikkilä, 24, palaa Rovaniemen Palloseurasta AC Ouluun loppukauden mittaisella sopimuksella.

Laitahyökkääjän paikalla parhaiten viihtyvä Heikkilä siirtyi Rovaniemelle kaudeksi 2016. Sitä ennen mies ehti viettää kolme kautta laivastonsinisten palveluksessa, pelaten 58 ottelua kausilla 2013-2015. Näissä otteluissa syntyi yhteensä seitsemän maalia.

Haukiputaan Pallon ja Tervarit-junioreiden kasvatin vyöltä löytyy kuluvalta kaudelta 16 Veikkausliigaottelua, joissa syntyi yksi maali IFK Marienhamnin verkkoon.

– Hyvillä mielin palaan AC Ouluun. Olen kuullut joukkueen toiminnasta paljon hyvää, mutta toki tulokset ovat olleet pettymys varmasti kaikille. Pyrin tuomaan joukkueeseen vielä lisää vaarallisuutta ja laatua viimeisiin ratkaisuihin – kun jaksamme luoda paikkoja ja laittaa niistä sisään, tulemme olemaan vahvoilla, Heikkilä toteaa.

– Oman kylän poika takaisin Veikkausliigajoukkueesta, tietysti olemme tyytyväisiä. Hän on pelannut tällä kaudella paljon ja on siten taatusti hyvässä kunnossa. Kuten hän itse toteaa, odotamme häneltä vaarallisuutta hyökkäyspäässä, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.

ACOTV

Yhteistyössä

AC Oulu tiukentaa linjaansa kotiotteluissa

Uutinen Edustus

AC Oulun tapahtumajohto on päättänyt tiukentaa linjaansa katsomohuuteluiden osalta. Asiaton käytös voi jatkossa entistä herkemmin johtaa alueelta poistamiseen.

Kannattajatoiminta on urheilun suola ja AC Oulu voi ilokseen todeta oman kannattajatoimintansa kehittyneen ja kasvaneen viimeisten vuosien aikana mukavaan tahtiin. Parhaassa tapauksessa, ja yleensä, kannattajat luovat tapahtumaan tunnelmaa, saavat oman joukkueen pelaamaan paremmin ja sekoittavat vastustajan peliä.

Huonossa tapauksessa, kuten 26.6.2018 pelatussa kotiottelussa AC Kajaania vastaan, yksittäisillä katsojilla tilanne riistäytyi käsistä ja katsomosta kuultiin huutoja, jotka eivät missään tapauksessa sinne kuulu.

Saadun palautteen perusteella, AC Oulun tapahtumajohto on kokoontunut ja päättänyt tiukentaa linjaa huuteluiden osalta. AC Oulun arvoja on olla vastuullinen, menestyvä, oululainen urheiluseura. Seuran yksi tärkeimmistä kampanjoista myös taloudellisesti on ollut huippusuosiota kerännyt #ÄläKiusaaKampanja. Kampanja on kerännyt kiitosta ympäri Suomen ja esimerkiksi kilpaveli JJK otti laivastonsinisistä mallia tälle kaudelle. Tästäkään syystä AC Oulu ei voi hyväksyä henkilöön kohdistuvia solvauksia.

AC Oulun otteluissa tiukentunut linja koskee seuraavia asioita:

– yksittäiseen henkilöön tai yhteisöön kohdistuvia herjauksia

– sanallisia tai kirjallisia poliittisia kannanottoja
– toistuvaa kiroilua

AC Oulun otteluissa toivotaan lisää seuraavia asioita:
– kotijoukkueen kannustaminen
– tunnelman luominen
– hyvässä hengessä heitetyt nokkelat letkautukset

Sääntörikkomukset johtavat jatkossa herkemmin alueelta poistamiseen ja mahdollisesti myös porttikieltoon.

– Kannattajat ja katsojat ovat seuralle elintärkeitä – se on selvä asia. Jokainen seuralle kannettu euro mahdollistaa koko toiminnan. Kun on annettu tiettyjä vapauksia, niin mukana tulee myös vastuu. Kaikki urheiluun tunteella suhtauvat tietävät, että välillä tunteet ovat erittäin pinnassa. Jalkapallo-ottelu ei ole pyhäkoulu, mutta edellisessä kotiottelussa on kuulunut yksittäisiä, erittäin epäasiallisia, huutoja. Niiden perusteella ei pidä, eikä tuomita kaikkia katsojia mutta tässä kohtaa täytyy nostaa kuuluisa kissa pöydälle. Jatkossa järjestyksenvalvojat puuttuvat aiempaa tiukemmin epäasiallisuuksiin. Samat säännöt ovat voimassa koko stadionalueella sekä pääkatsomossa että aurinkokatsomossa, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kommentoi.

AC Oulu Oy:n hallitukseen reilusti lisävoimaa - Ville Puukka on seuran uusi puheenjohtaja

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tiistaina 8.5. Allin Matalassa. Yhtiökokous valitsi uuden hallituksen, jonka puheenjohtajaksi nousee Ville Puukka. Yhtiökokous vahvisti myös tilinpäätöksen kaudelta 2017, joka päätyi tappiolliseksi 22 490,85 euroa.

AC Oulu Oy:n hallituksen jäsenmäärä nousee peräti yhdeksään. Puukan lisäksi uusina jäseninä hallituksessa nähdään rakennusliike PEAB:n aluejohtaja Seppo Klemettilä sekä yrittäjä Ilkka Matila. Hallituksessa jatkavat entuudestaan tutut Arto Oja, Ilkka Kalermo, Paavo Karjalainen, Timo Kalermo, Marko Hiltunen ja Sami Leikas.

Ortopedi Puukka on toiminut seuran taustalla erityisesti lääkärin roolissa, mutta viime vuosina asteittain seurajohdon apuna myös muissa tehtävissä. Klemettilä hyppää mukaan hallitustyöskentelyyn tyytyväisen yhteistyökumppanin roolista. Fysioterapeutti Matila on toiminut Juha Malisen ja Rauno Ojasen aikana AC Oulun valmennusryhmässä valmentajana ja fysioterapeuttina.

PLC:n toimistusjohtaja Arto Oja toimi yhtiön puheenjohtajana kahteen eri otteeseen yhteensä lähes kymmenen vuoden ajan. Oja jatkaa hallituksessa varapuheenjohtajana. Juoksija-lehden perustaja Ilkka Kalermo, arkkitehti Paavo Karjalainen ja rehtori Timo Kalermo ovat kuuluneet laivastonsinisten hallitukseen kaudesta 2011 lähtien. Kannattajien jäsen Sami Leikas liittyi hallitukseen vuosi sitten ja seuran suurin henkilöomistaja Marko Hiltunen viime syksynä järjestetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

– Olen ollut seuran tai oikeastaan joukkueen toiminnassa mukana pitkään, mutta nyt edessä on harppaus hallituksen puheenjohtajaksi asti. Olen kiitollinen luottamuksesta ja pyrin tietysti olemaan sen arvoinen. Edessä on paljon keskusteluja ja töitä – tärkeää on löytää jokaiselle hallituksen jäsenelle oma rooli kokonaisuudessa, Puukka avaa suunnitelmia.

– Puheenjohtajakausia ehti tulla vyölle jo tarpeeksi, joten on kiva antaa kapula seuraavalle eli Villelle. Hallitus oli laihoina vuosina vain neljän jäsenen kokoinen konklaavi, joten eteenpäin on menty kovasti. Seurassa on tapahtunut paljon oikeita asioita, mutta toki paljon on vielä tehtävää, Arto Oja pohtii.

Yhtiökokous vahvisti myös AC Oulun Oy:n tilinpäätöksen kaudelta 1.12.2016-31.11.2017. Tulos painui pakkaselle22 490,85 euroa. Liikevaihtoa kertyi noin 430 000 euroa.

– Tulos on tietysti pettymys, koska tarkoitus oli ja on tehdä voittoa. Suurin yksittäinen syy maltilliseen tappioon on olemattomat ottelutuotot loppukauden peleistä. Tämä kertoo siitä, että niiden varaan ei voi eikä kannata rakentaa liian suuria toiveita – hyvät ottelutuotot pitäisi olla nimenomaan sitä kivaa ”plussaa”. Myös investoinnit uusiin liiketoimintoihin aloitettiin menneen tilikauden puolella. Kuluvalle tilikaudelle etumerkki on tarkoitus vaihtaa – siihen olisin tyytyväinen, AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen kertoo.

Tiedote AC Oulun ottelutapahtumista

Uutinen Edustus

AC Oulun kotiottelut pelataan Raatin stadionilla keskellä kauneinta Oulua.

Kausikortit

Kausikortit tulee hankkia AC Oulun verkkokaupasta tai Urheilukauppa.eu:n myymälästä. Kausikortti kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen ottelua (huom. myynti 7.5. jälkeen vain Urheilukauppa.eu:n myymälä).

Pääkatsomon kortit luetaan porteilla RFID-tekniikalla. Kausikortilla ei tarvitse jonottaa – voit siirtyä suoraan turvatarkastukseen.

Lue lisää kausikorteista täältä.

Pääsyliput / ennakko

Yksittäisten otteluiden lippuja voi ostaa kätevästi AC Oulun verkkokaupasta tai Urheilukauppa.eu:n myymälästä. Mikäli sinulla on verkkokauppakoodi, syötä se maksuvaiheessa.

Ennakkoliput AC Oulun otteluihin ovat 2 euroa portilta ostettuja lippuja edullisemmat.

Ennakkolipulla ei tarvitse jonottaa – voit siirtyä suoraan turvatarkastukseen (jos lipussa ei erikseen mainintaa).

Lue lisää lipunmyynnistä täältä.

Sisäänpääsy, lipunmyynti & turvatarkastus

AC Oulun otteluihin sisäänpääsy tapahtuu seuraavista pisteistä

  • Infopiste, uimahallin ala-aulassa (vain VIP, media, noudettavat liput)
  • Pääkatsomo eteläpäädyn portti (vain pääkatsomoon)
  • Aurinkokatsomo eteläpäädyn portti (vain aurinkokatsomoon)
  • Porteilla sisäänpääsy tapahtuu kyseiseen katsomoon
  • Porteilla myydään lippuja vain kyseiseen katsomoon (pääkatsomon portilla ei myydä aurinkokatsomon lippuja)

Portit ja palvelut avataan 1h ennen ottelua! Saavu aina ajoissa välttääksesi ruuhkat!

Anniskelualueet

AC Oulun otteluissa palvelee neljä anniskelualuetta

  • VIP (pääsy vain VIP-lipuilla)
  • Aitiot (pääsy vain aitiotilaisuuden järjestäjille)
  • Pääkatsomo (eteläpäädyn ylätasanne + osittain katsomolohkot 1 & 2)
  • Aurinkokatsomo (katsomolohko 6 + ylätasanne)

Anniskelualueilla on Happy Hour, joka alkaa 60min ennen ottelu ja päättyy 15min ennen ottelua. Happy Houreilla juomaa tarjoushinnoin.

Myyntipisteet ja fanimyynti

AC Oulun otteluissa palvelee kioski-, grilli- ja fanimyyntipisteitä harkinnan ja olosuhteiden mukaan 5-10 kappaletta.

Maksuvälineet

Nopein tapa maksaa on käteinen. Suurimmalla osasta myyntipisteistä pankkikortti käy maksuvälineenä. Lipunmyynnissä maksuvälineenä käyvät myös kulttuuri- ja liikuntasetelit (lue lisää täältä).

Kauden 2019 aikana myös MobilePay on tulossa maksuvälineeksi.

Pysäköinti

Raatin alueella on rajallinen määrä pysäköintipaikkoja ja Oulun kaupunki valvoo aluetta tehokkaasti. Suosittelemme saapumaan julkisilla, jalan tai pyörällä ja ajoissa!

Vieraskannattajat

Vieraskannattajille on varattu oma katsomolohko Aurinkokatsomon pohjoispäädystä tai varauksella Pääkatsomon pohjoispäädystä. Vieraskannattajien tulee ottaa aina ennen saapumista yhteyttä turvallisuuspäällikkö Janne Yrjönheikkiin ([email protected])

Tapahtumakartta

Lataa AC Oulun ottelutapahtuman kartta tästä.

AC Oulun mobiilisovellus

Kaudella 2019 AC Oulu ei painata paperisia käsiohjelmia. Haluamme vähentää syntyvän jätteen määrää. AC Oulun oman mobiilisovelluksen voi ladata Googlen Play-kaupasta tai App-Storesta hakusanalla ”AC Oulu”. Sovelluksesta löytyy herkullisten ominaisuuksien lisäksi myös joukkueiden kokoonpanot.

Kutsu AC Oulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 8.5.2018

Uutinen Edustus

AC Oulu Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina 8.5.2018 kello 17.00 Allin Matalassa (Mallastie 4)

Käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Kokouksen laillisuuden toteaminen

4. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

5. Tilinpäätöksen vahvistaminen

6. Taseen osoittaman tuloksen käsittely

7. Vastuuvapauden myöntäminen

8. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen / hallitusten jäsenten määrä

9. Hallituksen jäsenten valitseminen

10. Tilintarkastajien valinta

11. Tilannekatsaus vuoteen 2018

12. Strategian 2019-2022 vahvistaminen

13. Osakkeiden uudelleen numeroinnista päättäminen

14. Muut asiat

15. Kokouksen päättäminen

Yhtiöjärjestyksen mukaisesti kutsu on julkaistu AC Oulun nettisivuilla ja lähetetty sähköpostitse kaikille osakkeen omistajille, joiden sähköpostiosoite on yrityksen tiedossa. Puuttuvat tai muuttuneet yhteystiedot voi lähettää osoitteeseen[email protected]

AC Oulun strategiaan 2019-2022 voit tutustua täällä

AC Oulu Oy:n hallitus

Villan Pojat avaa kautensa perjantaina

Uutinen Edustus

AC Oulu Villan Poikien kausi käynnistyy perjantaina 27.4., kun Laivastonsiniset kohtaa Nelosen avauskierroksella Oulun Tarmon Pateniemen tekonurmella klo 19 alkaen.

– Joukkue on harjoitellut laadukkaasti jo tammikuusta asti ja olemme valmiina uusiin haasteisiin, kertoo joukkueen toinen päävalmentaja Jaakko Alavuotunki.

– Harjoitusotteluita pelasimme lähinnä Kolmosen joukkueita vastaan ja Rovaniemen turnauksen finaalipaikka oli hyvä osoitus ryhmän iskukyvystä. Pelitapa ei tule radikaalisti muuttumaan viime kaudesta, mutta olemme harjoitelleet erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi avauspelaamisen osalta.

Joukkueen kevätkausi kuluu tien päällä, sillä kaikki Oulun ulkopuolella pelattavat vierasmatsit ovat ohjelmassa touko-kesäkuun aikana. Reissukevät huipentuu Sodankylän elokuvafestivaalien yhteydessä pelattavaan SoPa-vierasotteluun 16. kesäkuuta.

Tervetuloa seuraamaan Villan Poikien otteita Nelosessa!

Kauden otteluohjelma

Pe 27.4. klo 19 Pateniemi tn: AC Oulu/Villan Pojat-OuTa

La 5.5. klo 14 Suojalinna tn, Pudasjärvi: FC Kurenpojat-AC Oulu/Villan Pojat

To 10.5. klo 17.30 Länsiranta tn, Tornio: ToTa-AC Oulu/Villan Pojat

Su 13.5. klo 11 Castren tn: AC Oulu/Villan Pojat-KTU

La 19.5. klo 16 Liikuntapuisto tn, Kajaani: AC HaKa-AC Oulu/Villan Pojat

To 24.5. klo 17.30 Pateniemi tn: AC Oulu/Villan Pojat-HauPa/2

To 14.6. klo 18.30 Heinäpää n: OuRe-AC Oulu/Villan Pojat

La 16.6. klo 15 Keskuskenttä tn, Sodankylä: SoPa-AC Oulu/Villan Pojat

To 28.6. klo 18.30 Heinäpää n: AC Oulu/Villan Pojat-Tervarit-j/JuPa

To 26.7. klo 18.30 Heinäpää n: OuTa-AC Oulu/Villan Pojat

Su 5.8. klo 12 Castren tn: AC Oulu/Villan Pojat-FC Kurenpojat

La 11.8. klo 13.30 Heinäpää n: AC Oulu/Villan Pojat-ToTa

La 18.8. klo 14 Kello n: KTU-AC Oulu/Villan Pojat

La 25.8. klo 14 Heinäpää n: AC Oulu/Villan Pojat-AC HaKa

To 30.8. klo 18.30 Heinäpää n: HauPa/2-AC Oulu/Villan Pojat

La 8.9. klo 15 Pateniemi n: AC Oulu/Villan Pojat-SoPa

To 13.9. klo 18.30 Pateniemi tn: AC Oulu/Villan Pojat-OuRe

La 15.9. klo 11 Heinäpää n: Tervarit-j/JuPa-AC Oulu/Villan Pojat