Kenttämestarit-videopodcastin uusin jakso on nyt julkaistu Veikkausuutisiin.
HJK ei ansaitse mestaruutta, KuPS kuskin paikalla. Tämän viikon jaksossa Kenttämestarit ennakoivat mm. Veikkausliigan jatkosarjoja, lauteilla Jaakko Tiira ja Rasmus Junila. Katso ja kuuntele jakso!
Uutinen on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa.
Alsanatin on lähtenyt seurasta ja on tällä hetkellä uudessa seurassa. Siirtoprosessi on vielä kesken ja asiaa selvitellään FIFAn kanssa. Virallinen siirto tapahtuu myöhemmin, mutta toivottavasti mahdollisimman pian, jotta Alsanati pääsee pelaamaan uuteen ympäristöön.
AC Oulu toivottaa Andrélle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.
Kauden huipennus on käsillä, kun Haastajasarjan otteluohjelma on nyt julkaistu!
AC Oulu aloittaa Haastajasarjan kahdella kotiottelulla: ensin FC Lahtea vastaan ja sen jälkeen Suomen Cupin finaaliin yltänyttä FC Interiä vastaan. Ennen viimeistä kierrosta Laivastonsiniset tekevät kaksi vierasmatkaa etelärannikolle, ensin Gnistanin vieraaksi ja seuraavana viikonloppuna Tammisaareen EIF:n kotikentälle. Haastajasarja huipentuu kotiotteluun lokakuun loppupuolella Raatissa, kun IFK Mariehamn saapuu vieraaksi.
Haastajasarjassa pelataan kolmatta kertaa samoja joukkueita vastaan. FC Lahti vieraili Oulussa kesäkuussa, jolloin vierailija oli pitkään kiinni pisteissä, mutta Niklas Jokelaisen maali lisäajan lisäajalla pelasti pisteen Laivastonsinisille. Ottelun jälkeen oululaisten valmennus vapautettiin tehtävistään. Joukkueet kohtasivat Lahdessa heinäkuun puolivälissä, jolloin molemmilla oli uudet päävalmentajat. Lahden Stadionilla AC Oulu nappasi täyden pistepotin ja kauden ensimmäisen vierasvoiton. Tällä kertaa ei ollut tarvetta potkia Lahden kuuluisaa pukukopin ovea, vaan kenties reikiä löytyi sitten heidän oman kopin ovesta.
Laivastonsiniset kohtasivat FC Interin jo toisella kierroksella Turussa, jossa maalijuhla päättyi tasapeliin 3-3. AC Oulu sai vielä lisäksi poliisisaattueen hotelliin, kun tasapeli vuoksi muutama turkulaiskannattaja oli vetänyt herneen nenään ilmeisesti palkoineen päivineen. Oulussa joukkueet kohtasivat elokuussa, ja kotijoukkue otti pisteet kotiin hyvällä puolustustaistelulla.
Ensimmäisten kierrosten vierasmatkat jatkuivat EIF:n vieraana, jolloin tammisaarelaiset joutuivat pelaamaan varakentällä Vantaan Myyrmäessä. Ehkä kauden hitain ja tylsin ottelu päättyi pistejakoon 1-1, ja samalla AC Oulu antoi EIF:lle heidän historian ensimmäisen pääsarjapisteensä. Oulussa pelatun ottelun Laivastonsiniset klaarasivat ja ottivat vakuuttavan 2-0-voiton.
AC Oulu kohtasi aidossa kotiavauksessa toukokuussa Gnistanin Raatin ei vielä niin vihreällä veralla, ja tuolloin Veikkausliiganousija osoitti vaarallisuutensa, kun joukkueet pelasivat tasan 1-1. Oululaiset matkustivat elokuussa Helsinkiin, ja ottelu pelattiin Boltilla Gnistanin kotistadionin tulipalon vuoksi. Ottelu oli täysin pikkuoululaisten näytöstä, ja 2-0-tulos taisi enemmänkin imarrella vierasjoukkuetta.
IFK Mariehamn tuli Ouluun toukokuun puolivälissä, jolloin päästiin nauttimaan ensimmäisistä kesän huippusäistä. Tässäkin ottelussa pisteet jaettiin, kuten monesti aiemminkin kauden alkupuolella. AC Oulun huimareissu saarelle päättyi monella tavalla pettymykseen: kotijoukkue otti 2-1-voiton, päävalmentaja Bratsos sai kauden kolmannen punaisen korttinsa, ja lopulta päädyttiin vaihtamaan valmennusta toistamiseen.
Jännittävät Haastajasarjan ottelut alkavat ensi viikon lauantaina 14.9. klo 17.00 Raatin Stadionilla. Kaikkien otteluiden liput ovat myynnissä Seurakaupassa sekä lippupaketti Haastajasarjan kaikkiin otteluihin. Tule kannustamaan Laivastonsiniset voittoon!
Laivastonsinisiä pelaajia on tällä ja ensi viikolla maajoukkueiden mukana. Edustusjoukkueen muut pelaajat saavat muutaman huilipäivän ja treenit jatkuvat päävalmentaja Mikko Isokankaan johdolla loppuviikosta.
Ruotsin U20 maajoukkueeseen on valittu Simon Bengtsson, jossa keltasiniset pelaavat kaksi ottelua Tanskaa vastaan. Kumpikin maaottelu pelataan Ruotsin maalla.
LA 7.9. Ruotsi – Tanska klo. 13.00 Hörby IP, Hörby TI 10.9. Ruotsi – Tanska klo. 18.00 Österås IP, Hässleholm
Laivastonsinistä väriä nähdään myös Kreikan maajoukkueessa, kun Dimitris Metaxas on kutsuttu Helleenien U21-joukkueen mukaan. Sinivalkoiset matkustavat pohjoiseen, jossa he pelaavat EM-karsintaottelun Färsaaria vastaan 10.9. Klaksvikissä.
Kotimaiseen U21-maajoukkueeseen ei tällä kertaa noussut ketään Laivastonsinisistä mukaan, mutta kotiin jäävinä varamiehinä ovat Jere Kallinen ja Juho Lehtiranta. Suomi kohtaa tämän viikon perjantaina EM-karsintaottelussa Armenian Jerevanissa ja ensi viikon tiistaina Pikkuhuuhkajat pelaa Tammelan stadionilla toisen karsintamatsin Romaniaa vastaan.
Pe 6.9. klo 20.00 Armenia – Suomi,FFA Academy Stadium, Jerevan Ti 10.9. klo 18.00 Suomi – Romania, Tammelan Stadion, Tampere
Juho LehtirantaJere Kallinen
Aiemmin jo ilmoitetut Otso-Pekka Parkkila ja Julius Paananen on U19-majun matkassa, jossa on lisäksi varalla Johannes Pentti, Eetu Saarela, Julius Körkkö ja Rene Kähkönen.
Edit: lisätty Johannes Pentti myös U19-maajoukkueen listaukseen.
Worker ottelukooste: IFK Mariehamn askeleen edellä kuuden pisteen ottelussa
UutinenEdustus
02.09.2024 15:22
AC Oulu kohtasi sunnuntaina Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella vieraskentällä IFK Mariehamnin.
IFK Mariehamn tuli ottelun alkuun erittäin pirteästi, sahaten AC Oulun puolustuksen puhki kerta toisensa jälkeen. Calum Wardin useat huipputorjunnat piti lukemat kuitenkin vielä nollilla.
Vaikka IFK Mariehamn hallitsi ottelua, myös AC Oulu onnistui ajoittain luomaan vaarallisia tilanteita hyökkäyspäässä. Erityistä vaaraa aiheuttivat oululaisten kulmapotkut. Laivastonsinisten debytantti Léon Bergsma oli lähellä puskea ottelun avausmaalin kulmapotkusta. Pian tämän jälkeen vierasjoukkue sai uuden kulmapotkun 28. peliminuutilla. Niklas Jokelaisen antama kierteinen pallo löysi tiensä korkeimmalle nousseen Samuli Höltän päähän, joka puski lähietäisyydeltä riman kautta uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalin. Puoliajalle siirryttiin AC Oulun 0-1-johdossa.
Toinen puoliaika alkoi äärimmäisen synkästi oululaisten osalta. Kotijoukkue sai rangaistuspotkun 47. minuutilla, kun tuomari Oliver Reitala näki Léon Bergsman rikkoneen Adam Larssonia takaapäin. Larsson asettui itse ampumaan pilkkua ja laittoi pallon vuorenvarmasti ohi Wardin. Kuusi minuuttia tästä Larsson pääsi iskemään illan toisensa lähietäisyydeltä AC Oulun topparikaksikon edestä.
Maalien jälkeen AC Oulu reagoi tekemällä useamman vaihdon, mutta nämä eivät tuottaneet juurikaan piristystä hyökkäyspäähän. IFK Mariehamn hallitsi palloa suurimman osan toisesta puoliajasta, mutta ei onnistunut lisäämään johtoaan.
Ottelun loppuhetkillä Grönvitin Mamane Amadou Sabo sai toisen keltaisen korttinsa ja joutui ulosajetuksi, mikä antoi AC Oululle ylivoiman pelin viimeisiksi minuuteiksi. IFK pääsi vielä lisäajalla yrittämään lisämaalia rangaistuspotkusta, mutta Calum Ward jatkoi huikeaa otteluaan ottamalla pilkun kiinni. Ottelu päättyi lopulta saarelaisten 2-1 voittoon.
Syksyn pelit jatkuvat AC Oulun osalta haastajasarjassa. Otteluohjelma julkaistaan 4.9.
Fotonordic otteluennakko: Laivastonsiniset ryöstöretkelle saarelle
Kuva: Iitu Lehtonen
UutinenEdustus
30.08.2024 10:55
AC Oulu kohtaa sunnuntaina 1.9 Veikkausliigan vierasottelussa IFK Mariehamnin. Ottelu alkaa klo 16:00 Wiklöf Holding Arenalla, Maarianhamissa.Ottelun näet suorana Ruutu+ -palvelusta ja lähetys alkaa klo 15:45. Oulussa ottelua voi seurata Laivastonsinisissä yhteistyöravintoloissa Jumprussa ja Leskisessä.
Laivastonsiniset pitävät Veikkausliigassa yhdeksättä sijaa. Viimeiseen viiteen peliin AC Oulu on onnistunut ottamaan vain yhden voiton, häviten neljä. Oululaisten on keksittävä keinot maalipaikkoihin murtautumisen suhteen sillä maalipaikat ovat jääneet viime otteluissa liian vähälle. Viimeiseen viiteen peliin maalinteossa on onnistuttu vain kerran.
Maarianhamina pitää puolestaan Veikkausliigassa 11. sijaa ja on vain neljä pistettä oululaisia takana. Kovin suuresta kotiedusta ei saarelaisten kohdalla voida puhua, sillä se on onnistunut ottamaan kotonaan ainoastaan kaksi kertaa voiton tällä kaudella Veikkausliigassa. Viimeisin voitto IFK Mariehamnilla on yli kahden kuukauden takaa, jonka jälkeen pelattujen otteluiden tilastot ovat karua luettavaa. Yhdeksään otteluun ainoastaan yksi tasapeli ja 3 tehtyä maalia.
Maarianhamina on ollut Laivastonsinisille suotuisa vastustaja viime vuosina. Viimeisimmän kohtaamisen päättyessä tasapeliin, on peräti viisi sitä aiempaa ottelua päättyneet oululaisten voittoon. Joukkueiden välisissä kohtaamisissa on totuttu viime vuosina näkemään paljon tapahtumia, molempien joukkueiden päästessä maalin makuun. Sunnuntaina pelattavasta kuuden pisteen ottelussa tuskin tulee tapahtumia ja tunnetta puuttumaan.
Osallistu ukrainalaisten auttamiseen lahjoittamalla. Keräystiedot alla.
AC Oulun yhteistyökumppani OuBus on lähdössä kohti Ukrainaa, jossa he luovuttavat yhden heidän busseista armeijan käyttöön. Bussi tullaan täyttämään avustustarvikkeilla, vaatteilla ja leluilla. Lasti luovutetaan ukrainalaisille orpokodeille, ja sodan uhreiksi joutuneille lapsille.
Matka tehdään yhteistyössä Pohjois-Suomen Ukraina Seuran kanssa. Reissulle on lähdössä OuBus:n toimitusjohtaja Rauli Lindeman ja AC Oulun hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo sekä bussinkuljettaja/mekaanikko. Bussi viedään Lvivin kaupunkiin, jossa avustustarvikkeet luovutetaan armeijalle ja orpokodeille.
Sinäkin voit osallistua tähän tärkeään tehtävään lahjoittamalla Pohjois-Suomen Ukraina Seuran keräykseen
Keräystili: FI 33 5760 0320 3429 17 Keräyslupa: Poliisihallitus RA/2022/893, voimassa toistaiseksi, koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukun ottamatta. Varat käytetään avustusmatkoen kuluihin ja humanitaariseen työhön.
Uusi Kenttämestarit videopodcast on julkaistu Veikkausuutisissa.
Yksi joukkue luopui mestaruustaistosta myymällä pelaajansa? Kenttämestarit summaavat mm. Veikkausliigan sulkeutuneen siirtoikkunan, lauteilla Miro Lipsanen ja Juhani Jahnukainen. Katso ja kuuntele jakso Veikkausuutisista.
Uutinen on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa.
AC Oulu ja Leon Bergsma ovat solmineet pelaajasopimuksen kesään 2025 asti, joka sisältää option kauden 2026 loppuun.
Leon Bergsma saapuu AC Ouluun Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavasta SC Cambuurista. 186 senttisellä puolustajalla on myös kokemusta Hollannin pääsarjasta Eredivisiestä 24 ottelun verran saman joukkueen riveissä toissa kaudelta, joka päättyi Cambuurin tipahtamiseen. Lisäksi hänellä on vyöllään pari peliä Eredivisiessä AZ Alkmaarin riveistä.
Olen erittäin iloinen, että pääsen Suomeen ja pelaan AC Oulussa. Odotukseni ja ajatukseni tälle kaudelle ovat, että pelaamme hyvää jalkapalloa ja saamme paljon pisteitä. Kuulin viime viikolla ensimmäistä kertaa, että seura oli kiinnostunut minusta. Minulle tuli heti hyvä tunne maasta ja seurasta, joten olin innoissani. Olen iloinen, että sopimus on nyt varmistunut ja että voin aloittaa.
Kommentoi Leon Bergsma saapumistaan seuraan
Hollantilainen toppari on Ajaxin kasvatti ja hänellä on myös kokemusta oman maan ulkopuolelta, kun hän pelasi pari kautta Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Challenge Leaguessa. Kansainvälistä kokemusta hän on kartuttanut nuorisomaajoukkueisiin asti oranssipaitojen riveissä.
Tulevaisuuden tavoitteeni pelaajana on pelata mahdollisimman monta ottelua ja pelata erittäin hyvin sekä johdattaa joukkuetta saamaan paljon pisteitä. Ensi kaudella sitten saavuttaa sarjataulukon kärkipäät sekä pelata viihdyttävää jalkapalloa faneille. Erityisesti haluan nauttia seurasta, kaupungista ja maasta.
Summaa Bergsma tulevaisuuden tavoitteitaan
Erittäin hienoa saada Leon Laivastonsinisiin. Leon on jo melko kokenut keskuspuolustaja vaikka on vasta 27-vuotias. Pelattuja sarjapelejä on hänellä vyöllään jo reilut 200. Leonin pelaamisessa näkyy 14 Ajaxissa vietettyä vuotta sekä kokemukset erilaisissa ympäristöissä ja joukkueissa.
Kokeneena pelaajana pystyy sopeutumaan varmaan melko nopeasti joukkueeseen, mutta todennäköisesti viikonlopun peli tulee liian nopeasti vastaan, varsinkin kun ottaa huomioon, että sen jälkeen on peleistä kahden viikon tauko. Tervetuloa AC Ouluun Leon!