Omatoimikausikortilla kohti omia unelmia – nyt aiempaa edullisemmin

Uutinen Edustus

Suuret tavoitteet vaativat myös omaa tekemistä. Pörhö Areenan Omatoimikausikortilla junioripelaajat pääsevät harjoittelemaan hallin omatoimivuoroilla läpi kauden. Kortin hinta on nyt aiempaa edullisempi, eikä sillä ole väliä, minkä seuran väreissä pelaat.

Unelma voi olla ensimmäinen maali sarjapelissä, paikka oman joukkueen avauksessa tai joskus tulevaisuudessa ammattilaiskentät. Tavoite on jokaisella oma, mutta matka sitä kohti rakentuu harjoitus harjoitukselta ja kosketus kosketukselta.

Pörhö Areenan Omatoimikausikortti tarjoaa nuorille pelaajille mahdollisuuden tehdä juuri niitä ylimääräisiä toistoja.

Kortilla pääsee harjoittelemaan Pörhö Areenalla omatoimivuoroiksi merkityillä vuoroilla. Omatoimivuorojen ajankohdat löytyvät Oulun Jalkapallohallin varauskalenterista.

Paidan värillä ei ole väliä

Omatoimikausikortti ei ole vain AC Oulun tai OLS:n junioreille.

Kortin voi hankkia riippumatta siitä, minkä seuran väreissä pelaa. Kentällä voidaan kohdata vastustajina, mutta mahdollisuus harjoitella ja kehittyä kuuluu kaikille. Tärkeintä on halu pelata, harjoitella ja mennä eteenpäin.

Samalla Omatoimikausikortin hinta on laskenut aiemmasta, joten omatoiminen harjoittelu Pörhö Areenalla on nyt entistä helpommin saavutettavissa.

Kun koulun ja joukkueharjoitusten väliin jää sopiva hetki, nappaa pallo mukaan ja suuntaa hallille.

Yksi treeni. Sata kosketusta. Tuhansia toistoja kauden aikana.

Koskaan ei tiedä, kuinka pitkälle ne voivat viedä.

Hanki Omatoimikausikortti AC Oulun verkkokaupasta ja lähde jahtaamaan omia unelmiasi.

Varjoista valoihin – Onni Tiihosen elämä hymyilee jälleen.

Uutinen Edustus

AC Oulun keskikenttäpelaajan kausi päättyi maaliskuussa isojen kysymysten äärellä.

Se oli 28. maaliskuuta. AC Oulun viimeinen harjoitusottelu ennen alkavaa Veikkausliigakautta FF Jaroa vastaan.

Tämä ottelu jäi samalla myös Laivastonsinisten keskikenttäpelaaja Onni Tiihosen koko kauden viimeiseksi otteluksi.

Leikkaushoitoa vaatinut polvivamma muutti Tiihosen suunnitelmat käynnissä olevan kauden suhteen ja muutenkin jalkapalloilijan elämässä.

– Aluksi oli sellainen tilanne ja fiilis, että en tiennyt mitä tehdä. Olin vähän hukassa isojen kysymysten äärellä, eli mitä seuraavaksi?

Tiihosen polvi leikattiin vappupäivänä.

– Se oli vähän erilainen vappu kuin aikaisemmat, naurahtaa Tiihonen.

Leikkauksesta käynnistyi kuitenkin prosessi, jonka pimeimmät hetket ovat vaihtuneet valon kajastuksiin, syksyn saapumisesta huolimatta.

– Tilanne on nyt aika hyvä, pakko myöntää. Tämä on seurausta siitä, kun kuntoutusprosessi käynnistyi sopivassa ajankohdassa ja työ toipumiseen alkoi, Tiihonen kertoo.

Sinnikkään kuntoutuksen lisäksi Tiihosen arkeen on avautunut tilaisuuksia, joita jalkapalloammattilaiselle harvemmin peliuran aikana tulee eteen. Joku voisi kutsua sitä jopa normaaliksi elämäksi kaiken raatamisen keskellä.

– Olen viettänyt aikaani Oulussa, mutta myös Helsingissä. Tämän lisäksi olen päässyt matkustelemaan. Se on sellainen ulottuvuus, jota kauden aikana ei pääse toteuttamaan, Tiihonen kertoo.

Keskikentän uupumattomana työmyyränä tunnettu Tiihonen on päässyt kuntoutusprosessissan isoja askelia eteenpäin. Viime aikoina arkeen on tullut jo pallonkin kanssa asioiden työstäminen.

– Tässä projektissa kaikki on hoidettu viimeisen päälle AC Oulun osalta. Erittäin kovalla laadulla, kiittelee Tiihonen.

– Vaikeina hetkinä energiaa on tullut tästä yhteisöstä ja siitä, että on vain yksi suunta. Haluan tulla tästä läpi vahvempana jalkapalloilijana. Se on aivan selvä asia. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Uuden raikkaan tuulahduksen Tiihosen arkeen on tuonut luonnollisesti OTC Stadion. Oma tukikohta on myös loukkaantuneelle pelaajalle korvaamattoman arvokas asia.

– AC Oulun pelaajan arki on aivan eri juttu kuin ennen stadionia. Kun stadion valmistui, tuli sellainen fiilis, että tässähän ollaan ammattilaisia ammattilaisten olosuhteissa. Ei tätä muutosta voi tarpeeksi hehkuttaa.

Milloin palaat täyteen vauhtiin harjoittelun osalta?

– Tammi-helmikuussa olen varmasti valmis painamaan ihan normaalia jalkapalloilijan arkea. Jalka ei ole kipeytynyt eikä turvonnut ja sallinut harjoittelun etenemisen. Tämän suhteen koputellaan myös hieman puuta, Tiihonen napauttaa sormiaan pöytään.

Tässä on, Onni, erittäin hyvä paikka kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet sinua pitkällä matkalla kohti valoa. Ole hyvä, sana on vapaa.

– Perhe, ystävät, AC Oulu, lääkärit ja hoitohenkilökunta sekä joukkuekaverit. Kaikki ovat olleet suurena apuna tällä matkalla, painottaa Tiihonen.

AC Oulu haastaa Suomen pääsarjaseurat mukaan tukikeräykseen – apua Ukrainaan ja vähävaraisille

Uutinen Edustus

Suomen Palloliitto ja Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry (UYS) ovat aloittaneet yhteistyön ukrainalaisten tukemiseksi. Yhteistyön yhteydessä järjestetään rahankeräyksiä ja humanitaarisen avun keräyksiä A-maajoukkueiden otteluiden yhteydessä. Yhteistyön valmistelussa on hyödynnetty AC Oulun ja Oulun alueen muiden toimijoiden vankkaa kokemusta humanitaarisen avun kuljetuksien toteuttamisesta Ukrainaan sodan keskellä elävien ihmisten tueksi.

Tukikeräys AC Oulun kotiottelussa

AC Oulu haluaa aktivoida auttamista koko suomalaisen jalkapalloperheen yhteiseksi asiaksi ja haastaa kaikki Veikkausliigan, Ykkösliigan, Kansallisen Liigan ja Kansallisen Ykkösen seurat mukaan avustustyöhön avustuskeräysten muodossa.

AC Oulu järjestää oman keräyksensä yhteistyössä OTC Säätiön sekä Oulu Pro-Ukraina ry:n kanssa 12.10. kello 17.30–19.00 ennen HJK:ta vastaan pelattavaa kotiottelua. Lahjoitusten vastaanottopaikkana toimii OTC Stadionin edustalla oleva Port of Oulu -tapahtumatori osoitteessa Nuottasaarentie 20.

Ottelutapahtumassa kerättävät lahjoitukset toimitetaan henkilökohtaisesti Ukrainaan tai vaihtoehtoisesti Oulun seudun vähävaraisille yhteistyössä valittavan vakiintuneen toimijan kanssa.

”AC Oulu ja useat muut seurat Suomessa ovat jo aiemminkin tehneet monipuolista hyväntekeväisyystoimintaa. Haluamme omalta osaltamme olla aktivoimassa tämän kaltaista toimintaa entistä isommaksi osaksi seurayhteisöjen toimintaa.” AC Oulun hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo toteaa.

AC Oulu tulee aiempien vuosien tapaan toteuttamaan loppuvuoden aikana useita muitakin hyväntekeväisyyshankkeita. Esimerkkeinä Kaismo mainitsee joulupuukeräyksen sekä oululaisen Janne Ahosen organisoiman joulun ruokakassikeräyksen vähävaraisille perheille. AC Oulun yhteistyökumppaneina näissä toimii Vuolle Setlementti ry, OTC Säätiö ja muita alueen toimijoita.

”Aiemmilla keräyksillä on toimitettu konkreettista apua Ukrainaan ja Oulun seudulle. Mukaan on lähtenyt suuri joukko oululaisia ja muita alueen toimijoita. Nyt tavoitteena on aktivoida samaa yhteisöllisyyttä entistä laajemmalle. Palloliiton tukiottelu on tästä loistava esimerkki.” AC Oulun toimitusjohtaja Jani Kotikangas iloitsee.

AC Oulu toimittaa mukaan lähteville seuroille keräykseen liittyvät käytännön ohjeet ja materiaalit.

Keräykseen voi lahjoittaa esimerkiksi:

Hygieniatarvikkeita
Terveydenhoitotarvikkeita
Lastentarvikkeita
Varavirtalähteitä
Työkaluja
Urheiluvälineitä
Talvivaatteita
Säilykkeitä
Kauppojen lahjakortteja

Listaa päivitetään myöhemmin.

Veikkausliiga jatkuu jälleen lokakuussa

Uutinen Edustus

AC Oulu harjoittelee ja lataa akut Mestaruussarjan loppurutistukseen.

Maaotteluikkuna on johdattanut Veikkausliigan ohuelle hengähdystauolle, mutta ei hätää! Heti lokakuussa taas jatketaan AC Oulun osalta Mestaruussarjan pyörteissä.

Laivastonsiniset palaavat laadukkaasti harjoitelleena ja akut ladanneena pisteiden äärelle torstaina 8. lokakuuta Kuopiossa hallitsevaa mestaria, Kuopion Palloseuraa vastaan.

Kaiken kaikkiaan oululaisilla on edessään vielä seitsemän kovaa vääntöä Mestaruussarjassa. Seuraava OTC Stadionilla tarjoiltava jalkapalloilullinen viiden tähden illallinen toteutuu lokakuun 12. päivä, jolloin maanantai-illassa tarjoillaan AC Oulun ja Helsingin Jalkapalloklubin odotettu kohtaaminen kaikilla mahdollisilla mausteilla.

Reservijoukkueen osalta Ykkösen ratkaisuhetket lähestyvät ja sama tilanne on edessä OTC Stadionin debyyttiottelun osalta.

Mikko Mannilan ryhmä pääsee iskemään OTC Stadionilla tulevana lauantaina klo 14.30, kun Ouluun saapuu vieraaksi PKKU. Reservit etenevät tällä hetkellä Ykkösen ylemmässä jatkosarjassa viidennellä sijalla – vain neljän pisteen päässä karsintapaikasta Ykkösliigaan.

Jeremias Fisk joukkoineen kävi taistelemassa puolestaan kolme sarjapistettä AC Oulu/OLS-yhdistelmäjoukkueen kanssa Turussa viime lauantaina FC Interin kotikentältä. Vierasvoiton myötä oululaiset vahvistivat asemiaan P18-ikäluokan SM-sarjan kärkitaistelussa. 

Seuraavan kerran nuoret timantit esiintyvät Oulussa ja OTC Stadionilla 3. lokakuuta, jolloin joukkue kohtaa Tampereen Ilveksen.

Paljon aihetta iloon ja hyvälle Laivastonsinisille viikolle siis!

Illalla nähdään!

Uutinen Edustus

OTC Stadion kutsuu viihtymään iltavaloihin.

Veikkausliigan Mestaruussarja jatkuu tänään OTC Stadionilla klo 19, kun AC Oulu kohtaa upean kotiyleisönsä edessä turkulaisen FC Interin.

Edellinen kohtaaminen Oulussa muuttui sateen myötä vesipalloksi, mutta OTC Stadionilla päästään jälleen jalkapallon ytimeen.

Kuka kotijoukkueen pelaajista pääsee juhlimaan yleisön edessä maaliaan? Pysähtyykö Veikkausliigan sarjakärki AC Oulun puolustukseen? Toteutuuko illalla OTC Stadionin ensimmäinen kotivoitto?

Tule ja huuda kolme pistettä Ouluun!

AC Oulu – FC Inter tänään klo 19.

Ja lippukauppaan suoraan tästä!

Cassamá jälleen maajoukkueeseen!

Uutinen Edustus

Cassamá jälleen Guinea-Bissaun A-maajoukkueeseen – edessä AFCON-karsinnat Tansaniaa ja Nigeriaa vastaan

AC Oulun Adramane Cassamá on saanut kutsun Guinea-Bissaun A-maajoukkueeseen syyskuun maaotteluikkunaan. Laivastonsinisten puolustaja pääsee mukaan tärkeisiin Afrikan mestaruusturnauksen karsintaotteluihin.

Cassamá liittyy Guinea-Bissaun maajoukkueen vahvuuteen syyskuun lopulla pelattaviin AFCON 2027 -karsintaotteluihin.

Guinea-Bissau kohtaa ensin Tansanian 25. syyskuuta Zanzibarilla. Neljä päivää myöhemmin, 29. syyskuuta, joukkue isännöi Nigeriaa Bissaussa.

Guinea-Bissau pelaa Afrikan mestaruusturnauksen karsintojen L-lohkossa yhdessä Nigerian, Tansanian ja Madagaskarin kanssa.

Maajoukkueympyrät ovat Cassamálle jo tuttuja. Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä syyskuussa 2025 Guinea-Bissaun voittaessa Djiboutin 2–0.

Nyt Laivastonsinisten puolustajalla on jälleen mahdollisuus pukea kotimaansa värit ylleen kansainvälisillä kentillä.

Onnea maajoukkuevalinnasta, Cassamá!

Kylmät väreet kuumassa syksyssä

Uutinen Edustus

OTC Stadionin historiallisen maalin tehnyt Julius Paananen odottaa jo perjantai-iltaa.

AC Oulun Julius Paanasen jalkapallouraan on mahtunut paljon tärkeitä maaleja ja mahtuu jatkossakin, mutta silti viime lauantain osuma ei unohdu koskaan.

Paananen sai kunnian iskeä AC Oulun ensimmäisen Veikkausliigamaalin uudella OTC Stadionilla, jonka myötä nuori keskikenttäpelaaja jää ikuisiksi ajoiksi oululaisen jalkapalloilun historiaan.

Maalista on kulunut jo päiviä ja uusi ottelu odottaa kulman takana, mutta silti Paanasen syke nousee yhä historiallisesta hetkestä puhuttaessa.

– Kyllä tässä kylmät väreet tulee, kun sitä maalia miettii. Ja tuli muuten maalin syntyhetkelläkin. Sen verran siististä jutusta oli kyse, myöntää Paananen.

Paananen päästi tunteensa valloilleen OTC Stadionin päätykatsomoa kohtaan maalinsa jälkeen – syystä.

– Oli pakko mennä päädyn eteen juhlimaan lisää. Tiedän mitä uusi stadion ja uusi aikakausi ihmisille merkitsee. Halusin jakaa sitä iloa heidän kanssaan.

– Kyllä sen sinne kentälle tunsi, että katsomossa on yli 5000 ihmistä. Tuntui mahtavalta pelata sellaisen kotiyleisön edessä. 

Vanhan sanonnan mukaan juhla vaihtuu ennemmin tai myöhemmin arkeen. AC Oulun kohdalla OTC Stadionille muuttaminen on tehnyt kuitenkin tavallisestakin arjesta silkkaa juhlaa aiempaan verrattuna.

Paanasen kuvaus kokonaisuudesta kiteyttää muutoksen kokoluokan.

– Elämme aivan eri maailmassa. Jalkapalloilijan elämästä Oulussa tuli hetkessä erilaista, naulaa Paananen.

Avaa vähän lisää?

– Aiemmin on menty ympäri Oulua harjoitusten ja pelien mukaan. Eli milloin missäkin. Olosuhteet ovat vaihdelleet ja joukkueelta on puuttunut tietynlainen tukikohta, jossa on kiva viettää yhdessä aikaa myös harjoitusten jälkeen, Paananen selvittää.

– Ja kaikella kunnioituksella Castrénin kenttää kohtaan, niin ei siellä ole kauhean paljon tehnyt mieli jäädä treenien jälkeen ylimääräisiä juttelemaan, ”Julle” toteaa enemmän kuin osuvasti.

Viimeisen päälle olevat puitteet näkyvät ja tuntuvat kaikessa arjen tekemisissä. Riippumatta roolista joukkueessa tai taustaryhmässä.

– Uskon, että tämä on aika lailla nautinnollisempaa. Kun aamulla saavut stadionille, niin siinä treenataan päivän jutut. Hukassa voidaan käydä myös, mutta sehän on ihan vieressä. Omalta stadionilta ei ole pakko lähteä pois töiden jälkeen, vaan vaihtaa ajatuksia kaikkien kanssa.

Kenen vieressä muuten istut uudessa pukukopissa?

– Kävi hyvä tuuri. Eli Matias Ojalan ja Alex Lietsan vieressä. Molemmat ovat juttumiehiä.

Kuka soittaa musiikit AC Oulun pukukopissa?

– Hah! En rehellisesti sanottuna edes tiedä. 

Mikä olisi sinun ykkösvalintasi musiikkipuolelta peli- tai treenipäivän alkuun?

– Cheekin Jippikayjei. 

Perjantaina OTC Stadionilla vastassa sarjakärki FC Inter. Millaisia ajatuksia liikkuu mielessä?

– Olisipa jo perjantai!

Niinpä. Ei lisättävää.

AC Oulu – FC Inter OTC Stadionilla perjantaina klo 19.

Osta liput tästä!

Lue tapahtumainfo ja askelmerkit elämykseen tästä

Perjantaina jatketaan kotona!

Uutinen Edustus

AC Oulu kohtaa sarjakärki FC Interin.

Oululaista jalkapalloväkeä hemmotellaan jälleen lisää tällä viikolla. Juuri avattu ja loppuunmyyty OTC Stadion tarjoilee perjantaina AC Oulun ja turkulaisen FC Interin odotetun kohtaamisen.

Tulevan perjantain näytelmä käynnistyy parhaaseen iltavaloaikaan klo 19.

Iske lippuostoksille ja tule nauttimaan uuden stadionin jalkapalloviihteestä. AC Oululla on jäljellä Veikkausliigan Mestaruussarjassa vielä neljä kotiottelua, joten nyt näistä illoista kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti.

Ja ne liput hoituvat tietenkin suoraan tästä!

AC Oulun reservijoukkue sekä P18-ikäluokan talentit pelaavat tällä viikolla puolestaan molemmat vieraskentillä.

Mikko Mannilan reservitimantit taistelevat pisteistä Jyväskylän JJK:ta vastaan. Vastaavasti Jeremias Fisk johdattaa AC Oulu/OLS- joukkueen Turkuun FC Interin vieraaksi. Molemmat pelit pelataan lauantaina.

Ykkösen sarjataulukossa oululaiset löytyvät sarjataulukosta viidenneltä sijalta ja P18 SM-sarjassa pohjoinen voimaa säteilee niin ikään sijalla viisi, vahvasti mitalitaistossa mukana.

Uusi aikakausi on alkanut – perjantaina nähdään!

Se päivä on koittanut!

Kuva: Juho Meriläinen
Uutinen Edustus

Odotettu OTC Stadionin jalkapallotarina alkaa tänään.

Vihdoinkin Oulu herää Veikkausliigan pelipäivään, joka huipentuu ikiomalla jalkapallostadionilla ja uudessa kodissa Heinäpäässä.

Tänään illalla OTC Stadionilla tarjoillaan tunnelmaa, jollaista ei ole Oulussa ennen nähty, koettu tai tunnettu: Veikkausliigan Mestaruussarjaa uudella stadionilla kovaa vauhtia täyttyvän uuden stadionin edessä!

AC Oulun ja IF Gnistanin ottelu käynnistyy klo 19, mutta sitäkin ennen OTC Stadionilla on tarjolla vaikka mitä. Uudella stadionilla voit viettää todennäköisesti koko syksyn parhaan päivän.

Lue täältä kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää historiallisesta avauspäivästä ja päivän tarkemmista aikatauluista sekä lipunmyynnin tilanteesta.

Lippujen suhteen kannattaa muuten toimia nopeasti (loppuvat siis kohta).

Oi, Oulu, päiväsi on koittanut!

Infoa ja aikatauluja avajaisotteluun liittyen

Uutinen Edustus

Historiallinen päivä oululaisessa jalkapallossa koittaa lauantaina, kun OTC Stadion otetaan käyttöön myös virallisten pelien muodossa. Tähän uutiseen on koottu tarkempaa tietoa sekä aikataulua päivän kulusta.

Aikataulut ja ohjelma OTC Stadionilla

14:30 Suomi – Saksa, miesten CP-maaottelu
– Ottelun jälkeen katsomot tyhjennetään
– Lue lisää: Jerryn unelma toteutuu OTC Stadionilla – ”Ei pysy silmä kuivana”
17:00 Codemate VIP-tilojen ovet avautuvat
17:00 AC Oulun uusi fanimyymälä avautuu
17:30 Stadionin muut portit avautuvat koko yleisölle
17:30 Illallinen tarjolla iLOQ Loungessa
17:45 Viivi esiintyy yleisölle kentän puolella
18:15 AC Oulun uuden pelipaidan julkistusvideo
18:45 Avajaisseremoniat
– Maamme-laulu, esittäjänä Viivi
– Seremoniallinen avauspotku
19:00 AC Oulu – Gnistan: Veikkausliigan Mestaruussarjan ottelu
– Lue ennakko: Ottelu, jota on odotettu!
21:00 Ottelun jälkeen Viivin toinen keikka VIP-tiloissa

Sisäänpääsy ja lippuluukut

Stadionilla on neljä pääsisäänkäyntiä (A, B, C ja D) sekä VIP-sisäänkäynti. Jokaiseen lippuun on merkitty suositeltu sisäänkäynti, joka on lähimpänä valitsemiasi istumapaikkoja. Kartta, johon sisäänkäynnit on merkitty löytyy yleiseltä tapahtumainfo-sivulta.

Lippuluukut sijaitsevat A- ja D-sisäänkäyntien yhteydessä. Huom! Lippuja ei välttämättä jää myyntiin enää lippuluukuille! Lisätietoja lippujen hinnoista täältä.

Ennakkoliput otteluun on myynnissä AC Oulun seurakaupassa.

AC Oulun fanimyymälä

Fanimyymälä sijaitsee VIP-sisäänkäynnin vieressä, päärakennuksen keskellä. Fanimyymälässä voi vierailla ennen stadionin sisälle menoa (klo 17.00 alkaen) sekä ottelun päättymisen jälkeen. Ottelun aikana ei pääsyä stadionin käytäviltä vaan ainoastaan ulkopuolelta!

Palvelupisteet

Stadionin alakäytävillä on neljä kahviota/palvelupistettä, tarjolla kahvio/snacks-tuotteita sekä juomia. Makkaramyyntiä kahdella palvelupisteellä, D- ja B-kulmissa. Anniskelumyyntipisteet sijaitsevat ylätasanteella kulmissa anniskelualueilla. Lisäksi D-sisäänkäynnin päädyssä terassi, joka on kaikille avoin. Käytössä vain korttimaksu!

A-sisäänkäynnin kohdalla ylätasanteella junnukatsomon junnukioski, jossa myös käteismaksu mahdollista.

AC Oulun kannattajat

12:00 AC Oulun kannattajat kokoontuvat Heinätorin puistoon
– musiikkia ja paitamyyntiä
17:30 Kannattajien historiallinen marssi Heinäpään stadionille
18:40 Kannattajat toivovat kaikkien olevan paikalla päädyn kannattajakatsomossa
– Katsomossa myynnissä kannattajien kangaskasseja hintaan 5€
19:00 Kaikkien aikojen meno katsomossa!

Tervetuloa paikalle historialliseen otteluun!