AC Oulu toi täyden pistepotiin kotiin saaren vierailulta

Kuva: Antero Lehtonen
Uutinen Edustus

Laivastonsiniset ovat aiemmin reissanneet Ahvenanmaalle kevään tai syksyn tuivertaessa, mutta nyt oli vierailu lämpimässä suvessa. AC Oulun kannattajat olivat saapuneet paikalle runsaslukuisena kannustamaan omiaan ja voitto myös katsomossa oli taattu.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuivat kuumeen vuoksi Jere Kallinen, pienistä vaivoista kärsivä Niklas Jokelainen sekä jalkaleikkauksesta edelleen toipuva Cristhian Valencia.

AC Oulu tuli otteluun erittäin vahvasti. Kotijoukkue ei päässyt ensimmäisen vartin aikana käytännössä lainkaan omalle hyökkäysalueelle. Pallo liikkui vihreävalkopaitaisen vierasjoukkueen toimesta mallikkaasti Wiklöf Holding Arenan kastellulla tekonurmella. 

Ensimmäinen maalipaikka tuli kulmapotkusta 7. minuutilla. Magnus Breitenmoserin millintarkka keskitys tippui suoraan Ashley Coffeyn päähän, mutta brittihyökkääjän pusku suuntautui tällä kertaa lähietäisyydeltä yli maalin. Tilanteen jälkeen oululaiset jatkoivat painostusta, mutta IFK sai puolustettua hyökkäykset hyvin.

Kotijoukkue siirtyi ottelussa 1-0-johtoon käytännössä ensimmäisestä tilanteestaan. Brassihyökkääjä De taisteli pallon itselleen sivurajalla, sai sen lopulta keskitettyä etutolpalle juosseelle Mikko Sumusalolle, jonka ohjaus lähietäisyydeltä ei jättänyt Calum Wardille mitään saumaa. Pelikello oli ehtinyt vanhentua 23 minuuttia.

Maalin jälkeen AC Oulu jatkoi pallollista hallintaa, mutta IFK:n puolustuspelaaminen oli hyvällä tasolla. Seuraava tilanne syntyi 37. minuutilla, kun Coffey pääsi tykittämään vasurillaan vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta Elmo Henriksson venyi hyvään torjuntaan. Jatkopallo päätyi vielä maalin eteen Rasmus Karjalaiselle, mutta pusku vaikeasta asennosta lähti väärään suuntaan. Vain kaksi minuuttia edellisestä, sai AC Oulu rangaistuslaukauksen – Henriksson tuli hieman huolimattomasti ja holtittomasti Noah Pallaksen keskitykseen nyrkkeillen ohi pallosta ja taklaten samalla Coffeyn nurmen pintaan. Kapteeni Karjalainen viimeisteli pilkusta varmasti tilanteeksi 1-1.

Avausjakson viimeiset minuutit olivat vauhdikkaita. AC Oulu painoi hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä kohti kotijoukkueen maalia, viimeistelyssä kuitenkaan onnistumatta. Lisäajalla erotuomari Petri Viljanen näytti De:lle punaista korttia kahden keltaisen kortin vauhdittamana. Ensimmäinen kortti tuli AC Oulun rangaistuslaulauksen jälkimainingeista suun soitosta ja toinen Pallakseen kohdistuvasta taklauksesta. Puoliajalle lähdettiin siis 1-1-tilanteesta.

Toisella jaksolla kentällä oli IFK:n miesvajauksen takia reilusti tilaa. AC Oulu sai pitää palloa mielin määrin, kotijoukkueen keskittyessä vastahyökkäyksiin. Ensimmäinen tontti tuli 53. minuutilla, mutta Karjalaisen pusku viidestä metristä suuntautui yli maalin. Vain minuutti tästä ja AC Oulu sai haluamansa – Henriksson nyrkkeili Otso Liimatan keskityksen suoraan kuudentoista-alueen rajalle. Luquinhasin haltuunotto ja volley takakulmaan oli näyttävä suoritus ja peli lukemiin 1-2.

Reilun tunnin jälkeen oli seuraavan tilanteen vuoro. Paljon pallossa läpi ottelun ollut Pallas nosti vastahyökkäyksen päätteeksi keskityksen takatolpalle, mutta IFK-toppari Aly Ndom pelasti tilanteen kulmaksi viime hetkillä. 65. minuutilla Henriksson pääsi jälleen esittelemään torjuntataitoja – Karjalaisen vapaapotku oli leijata juuri ylärimman alle, mutta vierasjoukkue joutui tyytymään kulmapotkuun.

Valkopaitainen kotijoukkue sai 69. minuutilla huippupaikan tasoitukseen. Keskikentällä uurastanut Breitenmoser menetti tällä kertaa pallon todella vaarallisessa paikassa Jean-Christophe Coubronnelle. Ranskalainen pääsi ensin laukomaan, mutta Ward onnistui vaivoi torjumaan tilanteen – irtopallo päätyi suoraan Robin Sidille, mutta Ward venyi tämänkin yrityksen eteen pelastaen joukkueensa takaiskulta.

Ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana kenttä venyi entisestään. AC Oulu pääsi rakentelemaan useita huippupaikkoja, mutta turvallista kahden maalia johtoa se ei onnistunut itselleen hankkimaan. Yrittämään pääsivät muun muassa Coffey, Daoussi ja vaihdosta kentälle tulleet Onni Suutari sekä Daniel Heikkinen.

IFK Mariehamn sai vielä ottelun viimeisestä tilanteesta oululaiskatsojien verenpaineet nousemaan. Vapaapotkun jälkitilanteesta pallo jäi uhkaavasti pyörimään AC Oulun kuudentoista-alueelle, mutta lopulta kotijoukkueen laukaus painui metrin verran ohi maalin. Petri Viljasen pillinvihellys vapautti runsaslukuisen ja äärettömän hienosti läpi ottelun kannustaneen AC Oulun kannattajat juhlintaan.  

Voiton ansiosta AC Oulun pistesaldo on 15 ottelun jälkeen 27. Se on neljä pistettä yhden ottelun enemmän pelannutta sarjakärki Kuopion Palloseuraa jäljessä. Väliin mahtuvat myös HJK ja SJK.

Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 22. heinäkuuta klo 17.00 Raatin stadionilla. Ottelu on Futis Kuuluu Kaikille-kampanjaottelu, johon AC Oulun valikoidut yhteistyökumppanit tarjoavat ilmaisen sisäänpääsyn 3500 katsojalle. Tervetuloa! Liput otteluun tulee lunastaa AC Oulun seurakaupasta.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit
Ottelukooste

AC Oulu Suomen Cupin välieriin — KTP kaatui maalein 1-2

Raportti Edustus

AC Oulu kohtasi Kotkan keskiviikkoillassa KTP:n Suomen Cupin välierissä ja meni jatkoon maalein 1-2. Näin oululaiset jatkavat ensimmäistä kertaa seurahistoriassa neljän parhaan joukkoon. Laivastonsiniset ovat olleet Veikkausliigassa iskussa, eikä mikään estä saman ryminän jatkumista Suomen Cupissa.

AC Oulu aloittaa pelin virkeästi luoden vaaraa kohti KTP:n päätyä. Alussa pääosin Otso Liimatta sekä Noah Pallaksen nousuilla laivastonsiniset pääsevät kohti maalintekoaluetta. Ottelun 6. minuutilla pallo jää kuitenkin KTP:n vastahyökkäyksestä pomppimaan ikävästi oululaisten boksin rajalle, josta lopulta kreikkalainen keskikenttäpelaaja Georgios Manthatis sijoittaa pallon Juhani Pennasen ohi takanurkkaan. AC Oulu ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan jatkaa kovaa prässiään ja riistää palloa tehokkaasti. KTP joutuu laivastonsinisten prässin alta useasti pelaamaan pallon pitkänä pois omalta alueeltaan. Reilu puolet pelistä on pelattu, ja päätuomari Joni Hyytiälle alkaa olla töitä. Tunteet kuumenevat, ja rikkeitä sekä varoituksia tulee jatkuvasti. Varoitetut pelaajat ovat AC Oulun Riku Selander ja Niklas Jokelainen sekä kotkalaisten maalin tehnyt Manthatis. 36. minuutilla taikuri Liimatta pystyy kuljetuksellaan pääsemään vastustajan boksiin asti, jakaa pallon 16 metrin rajalle Jere Kalliselle, jonka sijoitus kohti takakulmaa kuitenkin kohdistuu kotkalaiseen maalivahtiin Niemelään päin. Lähes heti tämän jälkeen seuraava taituri Luquinhas pystyy pienessä tilassa antamaan Rasmus Karjalaiselle pallon boksiin, mutta laukaus menee hiukan vasemmalta ohi. Laivastonsiniset jatkavat vyörytystä kohti Kotkan maalia, mutta pallo ei tahdo millään löytää verkon perukoille asti. Tauolle mennään vierasjoukkueen hallinnassa, mutta kotijoukkueen johdossa 1-0.

Toiselle puoliajalle kumpikaan joukkue ei tee pelaajavaihtoja. KTP pääsee enemmän peliin mukaan ja ajoittain pääsee myös kuskin paikalle. Vieraspäädyssä kuitenkin Juhani ”Pyhä Jussi” Pennanen pystyy pitämään oman maalin puhtaana. Kotipäädyssä puolestaan maalivahtia pääsevät koettelemaan Noah Pallas sekä Karjalaisen duo, mutta kemiat eivät aivan täsmää maalintekoyrityksessä.

60. minuutilla laivastonsiniset suorittavat tuplavaihdon, ja 71. minuutilla uuden tuplavaihdon. Kentälle marssivat Ashley Coffey, Yassin Daoussi, Onni Suutari sekä Magnus Breitenmoser. 75. minuutin kohdalla Otso Liimatta pääsee loistavalla keskityksellään löytämään maalitykki Ashley Coffeyn, joka nikkaa päällään pallon yläkulmaan ja oululaiset tasoittavat pelin. Tunnelma kuumenee, ja varoituksia lentelee. 82. minuutin kohdalla Breitenmoser pääsee jakamaan pallon Suutarille, josta pallo kimpoaa Ashley Coffeylle. Englantilaisen laukaus kilpistyy kuitenkin kotkalaispelaajaan, mutta kukas muukaan palloon ennättäisi kuin Otso Liimatta! Karjasillan Messin tarkka sijoitus takanurkkaan ja peli on AC Oululle 2-1. Maalin jälkeen peli alkaa aaltoilla, ja Juhani Pennasta päästään myös koettelemaan. Kotkalaiset vapauttavat läpisyötöllään Simo Roihan maalintekoon, mutta Pennanen venyttää itsensä pallon eteen ja säilyttää oululaisten johdon. Kotkalaisten kovasta yrityksestä huolimatta maaleja ei toisella puoliajalla synny kotijoukkueelle, ja AC Oulu etenee Suomen Cupin välieriin!

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

AC Oulu murskasi SJK:n jälleen OmaSp Stadionilla 4-1-lukemin

Kuva: MIka Alavesa
Raportti Edustus

SJK koki kauden ensimmäisen tappion Veikkausliigassa. Laivastonsinisten maaleista vastasivat Tony Miettinen, Niklas Jokelainen, Rasmus Karjalainen ja Otso Liimatta. Kotijoukkueen ainokaisen viimeisteli Jeremiah Streng.

Kotijoukkue SJK tuli otteluun vahvasti. Se prässisi oululaisia erittäin korkealta, tehden pelinavaamisen ja -rakentelun haastavaksi. AC Oulun käynnit SJK:n alueella olivat ensimmäisen vartin aikana kohtuullisen vähissä. Mustapaitainen kotijoukkue piti palloa ja pyrki keskitysten avulla horjuttamaan Laivastonsinisten alakertaa, mutta kerta toisensa jälkeen Yann Affin, Riku Selanderin ja pitkästä aikaa kokoonpanoon nousseen Tony Miettisen kipparoima puolustuslinja selvitti tilanteen ilman suurempia ongelmia.

AC Oulun ensimmäinen tilanne syntyi vajaan parinkymmenen minuutin kohdalla – Niklas Jokelaisen lähettämä kulmapotku löysi Ashley Coffeyn pään, mutta brittihyökkääjän pusku suuntautui ohi maalin. Tilanteen jälkeen SJK jatkoi edelleen hyvää peliä, mutta AC Oulu pääsi koko ajan paremmin mukaan, onnistuen myös itse ajoittain korkeassa prässissään.

32. minuutilla oululaiset lähtivät nopeaan vastahyökkäykseen, joka päättyi ensin Coffeyn lujaan laukaukseen, mutta SJK-vahti Ovie Ejeheri torjuntaan. Kakkospallo päätyi lopulta Otso Liimatalle, mutta tämän laukauksen ehti SJK:n puolustus blokkaamaan viime hetkillä.

Vain kolme minuuttia edellisestä ja oli ottelun avausmaalin vuoro. Keltapaitainen vierasjoukkue sai vapaapotkun noin 25 metristä. Jokelainen lähetti kierteisen ja erittäin korkealta tippuvan pallon takatolpalle, jonne hiipinyt Miettinen pääsi puskemaan uransa avausmaalin Veikkausliigassa suhteellisen vapaasti.

Maalin jälkeen AC Oulu hieman hermoili pallon kanssa ja SJK pääsi viimeisen kympin aikana jälleen niskan päälle, mutta edelleen uhrautunut puolustuspelaaminen piti seinäjokiset kaukana aivan huippupaikoilta. Näin ollen tauolle lähdettiin vieraiden johdossa.

AC Oulu tuli toiselle jaksolle erittäin tylysti. OmaSp Stadionin käytävillä pyyhittiin vielä sinappia rinnuksilta, kun maaliverkko heilui ensimmäisen kerran. Otso Liimatta teki sitä mitä Otso Liimatta tekee – pienillä rytminvaihdoksilla SJK-kippari Matej Hradecky jäi telineisiin seuraamaan, kun nuorukainen syötti pallon maalin eteen Jokelaiselle, jolla oli helppo työ lisätä oululaisten johto kahteen maaliin.

56. minuutilla Jokelainen yritti tasoittaa puntit syöttämällä Liimatalle avopaikan maalin eteen, mutta tällä kertaa pusku viidestä metristä suuntautui ohi maalin. Tilanteen jälkeen oli SJK:n etsikkoaika. Se vyörytti keskityksiä kohti Calum Wardin maalia ja avausjaksoon verrattuna laatu oli parempaa. SJK sai palkinnon 64. minuutilla. AC Oulun upeasti pelannut topparikolmikko ei onnistunut tällä kertaa purkupallossa ja pallo päätyi suoraan Jeremiah Strengille, jonka kuti takanurkkaan ei jättänyt Wardille mitään saumaan.

Kavennuksen jälkeen kotijoukkue jatkoi painostusta ja vain pari minuuttia maalin jälkeen Tuomas Kaukuan keskitys ei ollut kaukana painumasta takanurkkaan. Seuraava vaarallinen tilanne nähtiin jälleen SJK:n maalilla – Yassin Daoussin keskitys tavoitti Liimatan maalilta, mutta korkeaan palloon osuminen ei onnistunut, joten peliväline painui selvästi päädystä yli.

Ottelun ratkaisu nähtiin 82. minuutilla. Liimatta syötti pallon vaihdosta kentälle tulleelle Onni Suutarille boksin laidalle. Ejeheri torjui Suutarin matalan keskityksen suoraan paikalle juosseelle Rasmus Karjalaiselle, joka onnistui paitsi joukkueen kannalta myös henkilökohtaisella tasolla isossa osumassa siirtäen AC Oulun 3-1-johtoon.

SJK:n kiri jäi maalin jälkeen täysin piippuun. Laivastonsiniset kaunistelivat loppulukemat 4-1:een 86. minuutilla. Yann Affin kaunis pystypallo tavoitti Liimatan, jonka silkkinen ensimmäinen kosketus, kuljetus ja viimeistely oli silkkaa taidetta, jota lähietäisyydeltä pääsi tällä kertaa seuraamaan SJK-toppareista Ville Tikkanen.

AC Oulun voiton takuutena toimi Seinäjoella erittäin laadukas ja yhtenäinen puolustuspelaaminen sekä tietysti tehokas viimeistely. Laivastonsiniset hakivat siis tälle kaudelle jo toisen 4-1-voiton OmaSp Stadionilta, kun se oli tiputtanut SJK:n jo aikaisemmin tällä kaudella Suomen Cupista samoin lukemin.

Laivastonsiniset kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla FC Hakaa vastaan klo 17.00 Raatissa. Ottelussa tapahtuu, sillä AC Oulu palkitsee pelaajalegenda Rafinhan ennen alkuvihellystä. VIP-vieraille on luvassa erityistä herkkua, sillä Codemate VIP-tila avataan poikkeuksellisesti jo 1,5 tuntia ennen ottelun alkua eli klo 15.30. VIP-tilassa live-musiikkia ja tietysti myös itse Rafinhan haastattelu. Tervetuloa! Liput otteluun löydät täältä.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

Harmittava tappio Kuopiossa keskiviikkoillan huippuottelusta

Kuva: KuPS
Raportti Edustus

KuPS otti sarjapisteet keskiviikon kärkiottelussa Kuopiossa 1-0 tuloksella.

Ottelu alkoi AC Oulun kannalta erittäin murheellisesti. Toisella minuutilla Laivastonsiniset pyörittelivät palloa alakerrassa – KuPS:n prässi aiheutti Cristhian Valencialle vaikeuksia ja syöttö alaspäin Calum Wardille epäonnistui totaalisesti. Arttu Heinonen nappasi pallon, siirsi sen maalin eteen Urho Nissilälle, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään reppuun.

KuPS jatkoi maalin jälkeen muutenkin vahvaa tekemistä. Se onnistui pitämään pallon syvällä oululaisten kenttäpuoliskolla, eikä Ricardo Duarten suojatit löytäneet keinoa painopisteen siirtämiseksi – menetyksen jälkeen kuopiolaiset voittivat pallon nopeasti takaisin. AC Oulun ensimmäinen pidempi hyökkäys nähtiin vasta vajaan varttitunnin kohdalla. Samalla peli tasoittui muutoinkin, mutta lähinnä keskikentän väännöksi.

20. minuutilla pallo kolisutteli AC Oulun maalin ylärimaa, kun Nissilän lähettämä sivuvapari oli painua maaliin oululaispuolustuksen pään kautta. Ward oli tilanteessa kuitenkin hyvin mukana. Seuraavat parikymmentä minuuttia eivät tarjonneet kovinkaan paljoa mainitsemisen arvoisia tilanteita.

Viimeisen viiden minuutin aikana ehti vielä tapahtua – ensin Ward oli tarjoilla KuPS:lle toisen ilmaisen maalin, mutta tällä kertaa heikko syöttö kimposi oululaisten onneksi Saku Savolaisen lapikkaan kautta päädystä yli. Avausjakson lisäajalla kuopiolaiset olivat vielä lähellä osumaa kulmapotkusta, mutta lopulta taukoa lähdettiin viettämään kotijoukkueen maalin johdossa.

Kotijoukkue jatkoi toisella jaksolla siitä mihin jäi. Se onnistui alkuun häiritsemään AC Oulun pelin avaamista reippaasti. Ensimmäinen tilanne nähtiin 50. minuutilla, kun hienon nousun oikean laitapuolustajan paikalta tehnyt Seth Saarinen pääsi lopulta laukomaan kuudentoista-alueen rajalta – Calum Wardin hieno torjunta piti tilanteen muuttumattomana.

AC Oulun ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin 54. minuutilla ja se oli heti laadukas. Rasmus Karjalainen karkasi puolittaiseen läpiajoon. Otso Liimatta antoi maalin edessä vaihtoehdon, mutta kapteeni päätyi omaan ratkaisuun, jonka Johannes Kreidl maalillaan kuitenkin selvitti kulmapotkuksi. Tässä vaiheessa puntit alkoivat muutenkin tasoittua reippaasti.

Kotijoukkue sai kuitenkin seuraavan paikkansa 69. minuutilla. Joukkue sahasi hienon hyökkäyksen, jonka päätteeksi Clinton Antwi pääsi laukomaan vapaasti kymmenestä metristä – tälläkin kertaa Ward pelasti pallon upeasti alakulmasta.

Vaihtojen myötä piristynyt oululaisnippu aloitti loppukirinsä 70. minuutin kohdalla. KuPS ei enää onnistunut prässipelissään ensimmäisen tunnin tavoin ja Laivastonsiniset saivat painettua painetta kohti KuPS-maalia. Toki kuopiolaisten puolustaminen oli läpi ottelun erittäin korkealla tasolla.

79. minuutilla AC Oulun tasoitus oli lähellä – Niklas Jokelaisen tulinen vasuri vapaapotkusta osui lopulta maalin ristikkoon, pompaten alaspäin lähelle maaliviivaa, mutta maali jäi myös jatkotilanteesta syntymättä. Viimeiset kymmenen minuuttia AC Oulu yritti keskitysten kautta horjuttaa KuPS-puolustusta, mutta muutamaa hässäkkää lukuunottamatta se ei saanut huippupaikkoja luotua. 

Sarjakärki KuPS oli ottelussa kokonaisuudessaan parempi osapuoli ansaiten voittonsa. AC Oulun kausi jatkuu sunnuntaina kotiottelussa FC Interiä vastaan klo 16.00.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

Tehokas Honka haki pisteet Raatista

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulu kärsi 1-3-kotitappion FC Hongalle maanantai-illan ottelussa. Kotijoukkueen ainokaisen iski Niklas Jokelainen.

Ennen ottelun alkamista molemmat joukkueet ja koko Raatin yleisö muistivat hiljaisella hetkellä traagisesti menehtynyttä oululaista jalkapalloilijaa Joona Juntusta. AC Oulu ottaa osaa omaisten suruun.

Vierasjoukkue Honka tuli otteluun pirteästi. Alkukauden aikana maalintekopaikoille päässyt, mutta tehottomasti viimeistellyt espoolaisryhmä loi painetta Calum Wardin maalille keskitysten avulla. Kymmenen minuutin pelin jälkeen kotijoukkue alkoi saada omaa hyökkäyspeliään käyntiin. 

Ottelun avausmaali syntyi 12. minuutilla. Honka menetti pallon AC Oulun hyvän prässin seurauksena omalla kenttäpuoliskolla – Otso Liimatan keskityksen ja siitä seuranneen kakkospallon honkalaiset saivat vielä blokattua, mutta lopulta Niklas Jokelaisen maltillinen sijoitus löysi tiensä verkon perukoille asti. Tilanteeksi siis 1-0 kotijoukkueelle.

Maalin jälkeen AC Oulu kontrolloi peliä. Honka menetti alun hyvän otteensa ja murtautumispaikoille pääseminen tuotti ongelma molemmille joukkueille eikä mainitsemisen arvoisia hyökkäyksiä nähty kummankaan joukkueen toimesta. Honka iski kuitenkin pelin tasoihin lähes tyhjistä – pallo pomppi oikealle laidalle Clesio Bauquelle, jonka millintarkka matala keskitys lipui AC Oulun topparipari Cristhian ValenciaYann Affi välistä takatolpalle juosseelle Juan Alegrialle, jolla oli helppo työ siirtää peli tasoihin. Pelikello näytti tässä kohtaa 30. minuuttia. 

Koska huippupaikkoja, eikä maaleja ensimmäisellä jaksolla enää nähty, siirryttiin aurinkoisella Raatin stadionilla puoliajalle sopuisasti 1-1-tilanteessa.

Honka sai toiselle jaksolle salama-alun. Pelikello ehti vanheta vain kaksi minuuttia, kun Bauque tykitti oikealla jalallaan maalikimara-osuman – pallo leijaili lähes kolmestakymmenestä metristä yläriman kautta aivan maalin yläkulmaan tehden Wardista AC Oulun maalilla täysin voimattoman.

Maalin jälkeen peli aaltoili eikä kumpikaan saanut juuri otetta pelistä. AC Oulu sai ensimmäisen paikkansa tasoitukseen 52. minuutilla, jälleen honkalaisten huolimattoman avauspelin jälkeen – tällä kertaa Maxim Rudakov venyi kuitenkin upeaan jalkatorjuntaan Ashley Coffeyn laukaukseen. Tunnin kohdalla kotijoukkue sai pallon ylärimaan – Luquinhas oli ensimmäisenä irtopallossa Valencian pitkän sivurajaheiton jälkeen, mutta maali jäi muutamasta senttimetristä kiinni.

Yksi urheilumaailman klassikoista toteutui 64. minuutilla – “kun et itse tee, niin kaveri tekee”. Honka ei juurikaan AC Oulun maalia hätyytellyt, mutta paikkansa se käytti. Illan hahmoksi noussut Bauque viimeisteli lukemat 1-3:een kuudentoista-alueen rajalta.

Tämän maalin jälkeen AC Oulun peli hajosi, eikä se saanut juuri minkäänlaista kirivaihdetta päälle. Honka peli ottelun loppuun erittäin kypsästi ja fiksusti – se ei enää menettänyt palloa vaarallisilla alueilla, mutta onnistui toisaalta pitämään pelivälinettä pitkiäkin jaksoja hyökkäyskolmanneksella. Näin ollen pisteet ansaitusti Espooseen.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

AC Oulu kävi kostoretkellä Seinäjoella

Kuva: MIka Alavesa
Raportti Edustus

Laivastonsiniset maksoivat ”potut pottuina” keskiviikkona Seinäjoella ja matkaavat näin Suomen Cupin seuraavalle kierrokselle.

SJK:n ja AC Oulun kohtaaminen oli tässä vaiheessa Suomen Cupia ainoa Veikkausliigajoukkueiden kohtaaminen. Päävalmentaja Ricardo Duarte oli tehnyt kokoonpanoon pieniä viilauksia. Alkukaudesta vähemmälle vastuulle jääneistä pelaajista avaukseen olivat nousseet Juhani Pennanen, Eelis Taskila ja Elias Collin.

Avausjakson ensimmäinen kymmenen minuuttia meni kotijoukkueen hallitessa palloa pääasiassa AC Oulun muodon ulkopuolella. Keltaisessa vierasasussa esiintynyt AC Oulu ei kuitenkaan paljon tarvinnut – avausosuma syntyi 14. minuutilla terävän vastahyökkäyksen jälkeen, kun Ashley Coffey tykitti pallon vasurillaan vastustamattomasti SJK-maalin etuyläkulmaan.

SJK sai ensimmäisen laukauksen maalia kohti 18. minuutilla, mutta Jeremiah Strengin yritys jäi Pennasen hyppysiin. AC Oulu jatkoi tehokkaana siirtyen 2-0-johtoon seuraavasta tilanteesta – tällä kertaa Otso Liimatta laittoi SJK-puolustajia nippuun, syöttäen pallon lopulta kapteeni Rasmus Karjalaiselle, jonka viimeistely lähietäisyydeltä ei jättänyt mitään arvailujen varaan.

Kotijoukkue jatkoi pallonhallintaa, mutta maalipaikkoja se ei onnistunut ihan liukuhihnalta luomaan. Aktiivisesti alusta saakka pelivälineessä kiinni ollut Diego Rojas pääsi laukomaan puolen tunnin kohdalla hyvästä paikasta boksin sisältä, mutta chileläisen kuti painui takatolpalta ohi. Vajaa viisi minuuttia edellisestä, on kotijoukkueen alakerralla käydä hassusti pelinavaamisvaiheessa, mutta AC Oulu ei onnistunut hyödyntämään pallonmenetystä. 

AC Oulu oli erittäin lähellä siirtyä jo kolmen maalin johtoon 43. minuutilla. Coffeyn upeasta pystysyötöstä läpiajoon karannut Liimatta onnistui kiertämään jo vastaantulleen Markus Uusitalon, mutta Otto Kemppaisen liuku pelasti pallon maaliviivalta kulmapotkuksi. Lisää tilanteita ei avausjaksolla nähty ja näin ollen taukoa lähettiin viettämään tehokkaan vierasjoukkueen 2-0-johdossa.

AC Oulu sai toiselle jaksolle lentävän lähdön. Joukkue sahasi lyhyillä syötöille pallon selustaan juosseelle Jokelaiselle, joka löysi maalin eteen hiipiseen Liimatan – pallo helposti maaliin 53. minuutilla.

SJK ei kuitenkaan lannistunut. Se jatkoi omaa peliään ja muutaman vaihdon myötä kotijoukkue sai lisää puhtia tekemiseen. Kavennusosuma syntyi 65. minuutilla Tuomas Kaukuan saadessa pallon jalkaansa heikon purkutilanteen seurauksena. Tässä kohtaa SJK sai entisestään virtaa taka-ajoonsa. Juhani Pennanen otti muutaman minuutti kavennusmaalin jälkeen ison torjunnan lähietäisyydeltä tulleeseen laukaukseen.

Liimatta nykäisi johdon kotijoukkueen seinästä 75. minuutilla. Luquinhasin ovela syöttö puhkaisi jälleen SJK-linjan ja ottelun hahmona häärinyt oululainen ujutti pallon ohi Uusitalon.

Maalin jälkeen kotijoukkue ei saanut enää kaivettua uutta vaihdetta silmään ja viimeinen vartti enemmän tai vähemmän pelattiin poissa kellosta. Yksi ottelun onnistujia oli ehdottomasti tolppien välissä hyviä torjuntoja napsinut Juhani Pennanen.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit
Ottelukooste

AC Oulun kotikirous päättyi lauantaina Raatissa

Kuva: Elias Mustonen
Raportti Edustus

AC Oulun kotikentänkirous päättyi lauantaina Raatissa, kun he kohtasivat VPS:n Veikkausliigan ottelussa. Ottelu päättyi oululaisten 2-1 voittoon, ja samalla AC Oulu sai viimein tehtyä maalin pitkän maalittoman aikakauden jälkeen Raatin Stadionilla.

Ensimmäinen maali nähtiin ottelussa 37. minuutilla, kun VPS:n hyökkääjä Roni Hudd sai pallon onnekkaasti rankkarialueen rajalla ja laukoi sen tarkasti oikeaan alanurkkaan. AC Oulun maalivahti Calum Ward ei valitettavasti kyennyt torjumaan tätä laukausta. Tästä takaiskusta huolimatta AC Oulu jatkoi pelin hallintaa ensimmäisellä jaksolla.

Ensimmäinen jakso oli pääasiassa AC Oulun hallinnassa, vaikka he joutuivatkin taistelemaan takaa-ajoasemassa. Vierailijoiden maalin lisäksi toinen tilastomerkintä oli Baba Mensahin saama keltainen kortti.

Toisella jaksolla AC Oulu jatkoi painostustaan, ja heidän ahkeruutensa palkittiin. Englantilainen Ashley Coffey onnistui tasoittamaan pelin, kun hän viimeisteli pallon maaliin Niklas Jokelaisen syötöstä. Tästä maalista riemu repesi Raatissa ja samalla päästiin eroon kotikentänkirouksesta.

Luquinhas tekemässä voittomaalia.

AC Oulu jatkoi ottelun hallintaa toisella jaksolla, ja voittomaali nähtiin 79. minuutilla. Lucas ”Luquinhas” Morais pääsi laukomaan pallon maalin vasempaan alanurkkaan puolustajan jaloista. VPS:n maalivahti Teppo Martikainen ei onnistunut tavoittamaan tätä laukausta.

AC Oulu hallitsi ottelun toista jaksoa ja heillä oli muutamia paikkoja lisätä johtoaan. Lopulta ottelu päättyi 2-1 oululaisten voittoon. Kaiken kaikkiaan Laivaston voitto oli ansaittu, ja joukkue osoitti vahvuutensa sekä hyökkäys- että puolustuspelissä. Tämä voitto antaa AC Oululle uutta itseluottamusta ja luo positiivista ilmapiiriä joukkueen ympärille.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit
Ottelukooste

AC Oulun maalihanat vieläkin avaamatta kotona

Kuva: Iitu Lehtonen
Raportti Edustus

Raatin aurinkoisessa säässä 1700 silmäparia pääsi todistamaan Laivastonsinisten uuden pelipaidan – paidatkaan ei tällä kertaa auttaneet nousujohteisen KuPS:n kaatamisessa.

AC Oulun toinen kotiottelu pelattiin tällä kertaa arkipelinä. Arkipelistä huolimatta katsomoon saatiin hyvän verran katsojia, varsinkin nuoria juniori lupauksia. Katsomoa värittivät viime kotiottelussa opiskelijahaalarit ja nyt eri seurojen paidat!

Kello 18:00 ja tuomari viheltää pilliin. Ensimmäinen puoliaika mennään suhteellisen tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet pystyvät puolustamaan pelaajat vaarallisimmilta alueilta pois. KuPSin vaarallisin hyökkäys tulee 38. Minuutin kohdalla, kun tilanteenvaihdosta pallo päästään pelaamaan laitaan Jasse Tuomiselle, jonka laukauksen englantilaiskassari Calum Ward liimaa näppeihinsä. Pari minuuttia tästä ja Laivastonsiniset saavat puoliajan parhaan tilanteen. Pikkuhuuhkajissakin väläytellyt Otso Liimatta lähtee pitkään tempokuljetukseen ja saa harhautuksellaan KuPSin puolustajan katsomaan lähemmin kuinka vihreää Raatin nurmi olikaan. Otson keskitys löytää vielä Rasmus Karjalaisen, jonka laukauksen blokkaa kuopiolaispelaaja. Jatkotilanteensta Onni Suutari kerkeää vielä palloon, mutta ei saa laadukasta laukausta aikaan. Tauolle siirrytään tasaisissa 0-0 lukemissa

Toiselle puoliajalle tullessa kumpikaan joukkue ei tee pelaaja vaihtoja. KuPS ottaa heti toisen puoliajan alettua pelihallinnan itselleen ja luo jatkuvasti vaaraa AC Oulu puolustukselle. 52. Minuutin kohdalla Saku Savolainen vapauttaa keskityspallollaan Jasse Tuomisen maalintekoon. Tilanne 1-0 KuPS:lle. 8 minuuttia tämän jälkeen Joona Veteli pääsee oikealta laidalta leikkaamaan sisään ja laukoo kierteisen laukauksen Wardin ohi takanurkkaan. Tilanne 2-0. Oululaiset reagoivat ja tekevät kolme pelaaja vaihtoa. Kentän jättävät Suutari, Riku Selander ja Yanga Baliso. Kentällä saapuvat Niklas Jokelainen, Yassin Daoussi ja Lucas Morais, joka pääsee heti näyttämään taituruuttaan. Morais antaa syötön mennä omien jalkojen välistä ohi KuPS pelaajan ja sprinttaa itse myös kuopiolais puolustajan ohi. Keskitys jää kuitenkin vähän vaisuksi. Loppu ottelu mennään AC Oulun hallinassa, mutta palloa ei maaliin asti missään kohtaan saada.

Lauantaina on velanmaksun aika. AC Oulu lähtee sisuuntuneena ottamaan kotona 3 pistettä vaasalaisilta. Olethan paikalla!

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit

AC Oulu haki pisteet Ratinasta dramaattisten vaiheiden jälkeen

Kuva: Juha Tamminen
Raportti Edustus

AC Oulu haki 2-1-vierasvoiton Ilveksen vieraana. Toisella jaksolla Laivastonsinistä maalinteossa onnistuivat Niklas Jokelainen ja ottelun viimeisestä tilanteesta onnistunut Otso Liimatta.

AC Oulun valmennusjohto teki useita muutoksia tappioon päättyneen SJK-ottelun jälkeen. Avauskokoonpanoon Ratinan keväiselle nurmelle nousivat Rasmus Karjalainen, Tony Miettinen, Yassin Daoussi ja Niklas Jokelainen.

Vierasjoukkue tulikin ottelun alkuun vahvasti. Se sai pidettyä palloa Ilveksen kenttäpuoliskolla ja pystyi vastaprässin ansiosta voittamaan menetetyt pallot suhteellisen nopeasti takaisin. Ensimmäinen vaaran paikka siunaantui reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Jokelaisen syöttö löysi boksiin juosseen Karjalaiselle, mutta kapteenin keskitys takatolpalle nousseelle Onni Suutarille nousi liian korkealle. 

Kymmenen minuutin kohdalla voimasuhteet tasoittuivat ja kotijoukkue pääsi peliin yhä paremmin mukaan. Keltapaidat siirtyivät johtoon 16. minuutilla. Ilves katkaisi AC Oulun hyökkäykseen lähdön ja lopulta Djair Parfitt-Williams pääsi ujuttamaan pallon verkkoon Calum Wardin jalkojen välistä.

Maalin lisäksi avausjakso ei suurta herkkua tarjonnut, joten Ratinan uumeniin lähdettiin kotijoukkueen maalin johtoasemassa.

Jos avausjakso ei tapahtumien valossa paljoa tarjonnut, paikkasi toinen jakso kokonaisuutta senkin edestä. AC Oulu pelasi todella hienon puoliajan. Tasoitusosuma syntyi 53. minuutilla upean hyökkäyksen päätteeksi. Cristhian Valencia, Rasmus Karjalainen ja Luquinhas pelasivat hienosti yhteen vapauttaen Otso Liimatan puolittaiseen läpiajoon – laukaus painui kuitenkin ylärimaan, mutta Jokelainen oli kärppänä paikalla sijoittaen paluupallon maaliin.

Ilvestä vastaan ennenkin onnistunut Jokelainen sai maalista aimo annoksen virtaa. Reiluun kymmeneen minuuttiin “Nikke” oli lähellä maalintekoa kolmeen otteeseen, mutta tällä kertaa toinen maali entistä seuraa vastaan jäi tekemättä.

AC Oulu jatkoi ottelun hallintaa, eikä Ilves päässyt juurikaan vaarallisille paikoille. 73. minuutilla Liimatta tarjoili maalipaikan pitkän kuljetuksen jälkeen vaihdosta kentälle tulleelle Daniel HeikkiselleOtso Virtanen Ilves-maalilla otti kuitenkin huipputorjunnan pitäen lukemat tasapelissä.

Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa, nähtiin tunteita herättävä tilanne. Ilves-kapteeni Petteri Pennanen veti Rasmus Karjalaista takaapäin rumasti jaloille – ottelun erotuomari Dennis Antamo nosti tilanteesta suoran punaisen kortin. Laivastonsiniset saivat pelata siis viimeiset reilut viisi minuuttia miehen ylivoimalla.

Pitkään näytti, että pisteet menevät jakoon. AC Oulu kuitenkin eri mieltä. Miettinen jatkoi päällään Valencian pitkän sivurajaheiton takatolpalle, jonne juossut Liimatta survoi voittomaalin verkkoon pelikellon rullatessa kolmatta lisäaikaminuuttia. Tällä osumalla AC Oululle huipputärkeä voitto ja kolme pistettä.

Seuraavan kerran Laivastonsiniset ovat tulessa jo ensi viikon tiistaina, kun HJK:n juhlapelissään kaatanut KuPS saapuu vieraaksi Raatin stadionille klo 18.00 alkavaan otteluun. Tiistain ottelu on junnupeli, jossa on lapsille ja nuorille ohjelmaa. Kaikki 16-vuotiaat otteluun ilmaiseksi.

Junnupelissä nelinkertainen Freestyle-jalkapallon suomenmestari Alexander Wessberg tulee otteluun esiintymään ja hänet voi haastaa pelikentällä tapahtumatorilla. Lisäpalveluina paikalla myös Terwa Foodtruck.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit

Laivastonsinisille kauden ensimmäinen tappio

Kuva: Iitu Lehtonen
Raportti Edustus

SJK oli kauden kotiavauksessa tyly vieras — jätti oululaiset nollille ensimmäistä kertaa sitten Liigacupin avausottelun jälkeen.

Kolmen pelin kestäneen vierasreissun jälkeen AC Oulu pääsi pelaamaan kotiavauksensa vappuviikonloppuna. Pelissä oli opiskelijoille suunnattu vappupeliteema ja haalarikansaa oli Raattiin saapunut arviolta huikeat 1500 opiskelijaa. Tunnelma oli loistava jo ennen peliä ja opiskelijoiden lisäksi peliä oli katsomassa yhteensä 2379 silmäparia.

Laivastonsiniset nappasi hyvän otteen pelin alusta ja pystyivät luomaan vaaraa. 4. peliminuutin kohdalla oululaiset saavatkin jo ensimmäisen vapaapotkunsa. Pari minuuttia tämän jälkeen SJK saa kuitenkin tilanteenvaihdosta pelattua pallon Jeremiah Strengille, joka voittaa oman 1v1 tilanteensa Riku Selanderia vastaan ja laukoo vieraat 1-0 johtoon. Seinäjoki ottaa pelistä maalin jälkeen hallinnan ja pystyy suoraviivaisesti luomaan jatkuvasti vaaraa AC Oulun boksissa. 24. minuutin kohdalla keskityspallon jatkotilanteesta Streng pääsee jälleen laukomaan kohti Calum Wardin vartioimaa maalia. Englantilainen venyttää kuitenkin ensimmäiseen paraatitorjuntaan ja pitää Laivastonsiniset pelissä mukana. 30. minuutin kohdalla SJK saa vasemmalta laidalta vapaapotkun. Murilon keskitys löytää Jaime Morenon boksista, joka viimeistelee vastustamattomasti vieraat 2-0 johtoon. Tauolle siirrytään SJK:n 2-0 johdossa

Toiselle puoliajalle kotijoukkue tekee yhden pelaajavaihdon – Yassin Daoussi tulee korvaamaan Rony Huhtalan. Laivastonsiniset pääsee pitämään palloa taas, kun SJK passivoituu, mutta vaarallisia tilanteita ei AC Oulu onnistu luomaan. Oululaisista Ward on pelin näkyvin pelaaja monilla huipputorjunnillaan. Kaikkea ei englantilainenkaan pysty pysäyttämään ja 72. minuutin kohdalla Jaime Moreno viimeistelee päivän toisen osumansa Wardin selän taakse. Pelin lopussa Laivastonsinisten maalitykki Ashley Coffey tulee kortti allaan kovaa 1v1 tilanteeseen ja torppaa SJK pelaajan maahan. Tuomari näkee tässä virheen ja nostaa toisen keltaisen lisäksi punaista korttia.

3-0 jää lopputulokseksi Raatin stadionille. Oululaiset jatkavat Veikkausliiga taivaltaan seuraavan viikon perjantain Ilvestä vastaan Tampereella. Seuraava kotiottelu pelataan tiistaina 9.5 ja sinne tarvitsemme koko Laivastonsinisten yhteisön tukemaan!

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit
Otteluennakko