Uutinen Edustus

Mikko Mannila luotsaa reservijoukkuetta uuden kauden mahdollisuuksiin.

Viime syksynä komeasti noususta Ykkösliigaan taistellut AC Oulun reservijoukkue valmistautuu jo täysin tehoin tulevaan kauteen Ykkösessä.

Viime kauden onnistumiset, oivallukset sekä opit ovat jalostuneet uuden kauden kulmakiviksi päävalmentaja Mikko Mannilan jalkapalloajatushautomossa.

– Monenlaista analyysia teimme viime kaudesta. Isossa kuvassa super-onnistuminen eli nousu Ykkösliigaan oli erittäin lähellä. Tämän täytyy olla meille myös tietynlainen peili tulevaa kautta ajatellen. Emme tarvitse mielestäni hirveän laajaa tavoitekeskustelua siitä, mihin suuntaan tulevalla kaudella haluamme, Mannila kertoo pakkasten keskeltä.

– Kaikkea tai oikeastaan mitään ei voi kuitenkaan koskaan suunnitella tai päättää valmiiksi. Kilpaurheilussa kun on aina myös se vastustaja mukana. Ja kun se vastustajakin tavoittelee kaiken lisäksi vielä usein samaa asiaa. Pelkällä asenteella ei siten yksinomaan pärjää, Mannila muistuttaa.

Tulevan kauden osalta urheilullinen menestys kulkee käsi kädessä ja nahkainen pallo jalassa myös yksilötason arvojen kanssa.

– Haluamme tietenkin myös kehittää meidän pelaajiamme. Se on aivan selkeä asia. Ehkä lisäisin tähän vielä isommassa kuvassa pelaajakehityksemme terävöittämisen, josta myös AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela on puhunut.

Mannilan mielestä tulevan kauden runko antaa erittäin hyvän kasvualustan terävöittämiseen päivittäisessä arjessa.

– Meillä on joukkueessa paljon valmiimpia pelaajia jatkamaan siitä mihin on jääty viime kauden jäljiltä. Siinä mielessä jatkumo on aivan erinomainen ja valtaosa pelaajistostamme tulee jo valmiiksi seuramme sisältä, Mannila kiittelee oululaisen jalkapallotuotannon onnistumisia.

– Olemme nyt siinä tilanteessa, että hyvin moni nuori pelaaja pystyy haastamaan ja taistelemaan paikasta AC Oulun Veikkausliigajoukkueessa. Uskon ja toivon, että moni näistä pelaajista ottaa tulevan kauden aikana isoja askeleita urallaan.

Uuteen kilpailukauteen on vielä aikaa, mutta harjoitusotteluiden osalta Mannilan ryhmä polkaisee ottelut käyntiin 24. tammikuuta, jonka jälkeen valmistavia otteluita pelataan viikoittain – kevennyksiä unohtamatta.

– Pre-seasonilla kokonaisvaltainen kehittyminen on kaiken keskiössä. Haluamme parantaa arjessamme yksilöinä sekä joukkueena ja tietenkin myös pelimallisten asioiden äärellä. Työrukkaset ovat syvällä käsissä.

– Pelaajakehityksemme terävöittäminen on tarkoittanut myös pelaajamäärän kaventamista. Tästä seuraa puolestaan se, että pääsemme tukemaan pelaajiemme arkea aiempaa paremmin. Tämä on ilman muuta positiivinen asia.