Uutinen Edustus

Eilen julkaistiin Veikkausliigan avauskierroksen ottelut ja tänään on vuorossa koko runkosarjan otteluohjelman julkaisu.

Veikkausliiga käynnistyy AC Oulun osalta 6.4. vierasottelulla Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan. Ottelupari on mielenkiintoinen, kun nyt ensimmäistä kertaa päästään aloittamaan samassa paikassa, jossa AC Oulun kauden viimeinen voitto otettiin Eurolopputurnauksessa ja SJK:n kausi päättyi sitä myötä. Kohtaamisesta ei varmasti tunnetta puutu, vaikka molemmat joukkueet ovat muuttuneet edelliskaudesta. Lisäksi tapahtumaan tuo oman jännitteensä, kun AC Oulun viime kauden kapteeni Rasmus Karjalainen tulee vastaan kultamustassa peliasussa ja puolestaan Jake Dunwoody astelee jälleen OmaSP-stadionin uumenista entisen kotiyleisön eteen, mutta tällä kertaa Laivastonsinisessä nutussa.

AC Oulun kausi starttaa kolmella vierasottelulla ja joka vuotinen jännitysnäytelmä käydään jälleen siitä, että päästäänkö Oulussa pelaamaan huhtikuun lopussa. Pitkä ja kylmä talvi taitaa vanhan uskomuksen mukaan tarkoittaa pitkää ja lämmintä kesää. Näin ainakin toivotaan ja 27.4. päästään Raattiin pelaamaan Vepsua vastaan kevätauringon lämmössä.

Monen mielestä odotetuin vastustaja HJK tulee vieraaksi toukoon lopussa 31.5. perjantaina ja tuolloin ottelu pelataan totutusta hieman myöhemmin klo 20.00 alkaen. Veikkausliigan tarkoituksena on porrastaa otteluita, joka mahdollistaa jalkapallofaneille paremman mahdollisuuden seurata useampia pelejä suorana.

Ashley Coffey tällää pallon HJK:n verkkoon viime kauden kotiottelussa. Kuvaaja: Iitu Lehtonen.

Otteluohjelmassa on vierasottelu HJK:a vastaan, jossa on mahdollisuus siirtoon seuraavalle päivälle. Siirto on riippuvainen helsinkiläisten menestyksestä Eurokentillä.

Veikkausliigan runkosarjan päätöskierros kaudella 2024 pelataan sunnuntaina 1.9. ja se päättyy AC Oulun osalta IFK Maarianhaminan vieraana. Runkosarjan jälkeen jatketaan edelliskausilta tuttuun tapaan kuuden parhaan Mestaruussarjalla ja sijoille 7.-12. runkosarjassa sijoittuneiden Haastajasarjalla, joissa molemmissa pelataan yksinkertainen sarja runkosarjan lähtöpisteiden pohjalta.

Mestaruus- ja Haastajasarjan ensimmäisten kierrosten runkopäivä on 14.9. ja päätöskierrosten 19.10. Mestaruus- ja Haastajasarjan päättymisen jälkeen pelataan vielä niin ikään aiemmilta kausilta tuttu Eurolopputurnaus, jossa ratkaistaan viimeinen paikka kauden 2025-26 UEFA:n seurajoukkuekilpailuihin. Eurolopputurnauksen ratkaisevan toisen finaalin runkopäivä on 2.11.

Koko otteluohjelma löytyy Veikkausliigan artikkelista.

Hanki kausikortti ja ole mukana koko kausi! Kausikortit AC Oulun seurakaupasta!

Alla olevan linkin avulla voit lisätä AC Oulun ottelut suoraan kalenteriisi. Linkin sisällön tuottaa Palloliitto.
https://spl.torneopal.fi/calendar/team/60493?t=1705568729427