Uutinen Edustus

AC Oulu on aktivoinut Yassin Daoussin sopimuksessa olleen optiovuoden.

Oikeana laitapuolustajana tai wing backina viihtyvä ”Yaska” nousi heti ensimmäisellä Veikkausliiga-kaudellaan vakiokokoonpanon pelaajaksi. Tunnollisena ja ahkerana harjoittelijana tiedetty pelaaja osoitti viime kauden otteillaan, että vuosia jatkunut nöyrä ja kärsivällinen harjoittelu palkitaan aina jossain vaiheessa. 

Uuteen kauteen hyvillä fiiliksillä, hienoa päästä jatkamaan tutussa ympäristössä. Tavoitteet tulevalla kaudella on saada ehjä kausi sillä edeltävä kauden loppu oli hieman rikkonainen itseltä ja sitä kautta omalla hyvällä tekemisellä ottaa seuraava askel liigan eliittiin.

Yassin Daoussi
Yassin Daoussi. Kuvaaja: Elias Mustonen.

23-vuotias puolustaja teki myös ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa debyyttikaudella kotiottelussa KTP:ta vastaan heinäkuussa ja talvella hän pöllyytti Vepsun verkkoja Liigacupissa. Yaskalle kertyi 22 ottelua sarjassa ja cupeissa 11.

Yaska on Bubin ohella hieno esimerkki siitä, minkälainen merkitys oikeanlaisella asenteella ja työnteolla on kaikessa, mukaan lukien jalkapallossa. Kehittynyt urallaan joka vuosi. Ehjänä pysyessään, sama luvassa ensi kaudella.

Urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen