Uutinen Edustus

Mika Nurmela iloitsee monesta asiasta AC Oulun arjessa.

Uusi ja odotettu Veikkausliigakausi käynnistyy vasta pääsiäisenä, mutta Veikkausliigaseurat elävät jo täydellä teholla arkea, jota myös valmistautumiseksi kutsutaan.

Kartoitetaan pelaajahankintoja, pelataan Liigacupia, harjoitellaan kovaa ja niin edelleen.

Tätä arkea eletään luonnollisesti myös AC Oulun pukukopissa, jossa tulevan kauden joukkue on jo pääosin kasassa.

– Kaikkeahan voi tietysti tapahtua, mutta en näe meillä olevan juuri tässä tilanteessa tarvetta reagoida pelaajamarkkinoilla. Aina tulee toki loukkaantumisia ja liikennettä myös poispäin, mutta tällä hetkellä olen meidän joukkueemme rakenteeseen oikein tyytyväinen, pohtii AC Oulun urheilutoimenjohtajana ensimmäistä kautta operoiva seuralegenda Mika Nurmela.

– Juha Pirisen myötä olemme mielestäni siinä tilanteessa pelaajahankintojen suhteen, että voimme edetä talvea eteenpäin.

Miltä se arki on tuntunut omasta näkökulmastasi?

– Kyllä olen tykännyt todella paljon. Sanotaanko näin, että ensimmäisestä päivästä alkaen koen päässeeni siihen vaateeseen ja rytmiin, jota tämä työ tai ylipäätään urheilussa toiminen mielestäni vaatii.

Avaa vähän tarkemmin oman arkesi kulkua, jossa yhdistät valmennustiimin jäsenyyden sekä urheilutoimenjohtajan tehtävät?

– Lähtökohtaisesti kokoonnumme valmennuksen kanssa arkisin klo 8.15. Siitä sitten joukkuetta paikalle yhdeksältä ja työ voi siltä osin alkaa. Harjoitusten jälkeen keskityn enemmän urheilutoimenjohtajan tehtäviin kelloa katsomatta. Jos jokin asia vaatii huomiotani illalla, niin se saa täyden huomioni. Työtä tehdään silloin, kun työtä on. En ole ikinä osannut edes ajatella jalkapallon parissa olemista työnä, vaan intohimona.

– Vanha viisaushan on se, että aika menee nopeammin tekemällä kuin puhumalla. Sama pätee joukkueen kanssa talven etenemiseen. Urheilu edellä menemme eteenpäin ja työnteko on siihen ainoa oikea sekä toimiva ratkaisu, painottaa Nurmela.

Kuva: Vladislava Gorokhova

Millaisella strategialla olet kasannut tulevan kauden joukkuetta?

– Alkukartoitus pelaajatilanteen suhteen tarkoitti tietenkin sitä, että mietimme mitä meillä on ja mitä meidän pitäisi olla? Halusimme vahvistaa identiteettiämme sekä toimintatapaamme. Kun liikumme keskitason budjetilla, niin on mentävä urheilu ja urheileminen edellä, kun pohdimme siirtojamme markkinoilla.

Mitä tämä tarkoitti pelaajahankintojen osalta?

– Johtajuutta tarvittiin lisää. Nyt kun katsomme esimerkiksi nimiä Santos, Karjalainen sekä Pirinen, niin väitän johtajuuden määrän kasvaneen. Tuo kolmikko jo olemassa olevan kokemuksen ja johtajuuden lisäksi on nuorille pelaajillemme parasta mahdollista esimerkkiä siitä, miten kasvetaan ja toimitaan jalkapalloammattilaisena ja urheilijana. Nuoret pelaajat näkevät sen nyt läheltä ja saavat johtavilta pelaajilta myös tukea, kiittelee Nurmela.

Lisää Nurmelan kuulumisia AC Oulun arjesta seuraavassa lähipäivinä julkaistavassa jaksossa.