Uutinen Edustus

AC Oulun Lassi Nurmoksen ja Matias Ojalan edustama Suomen U19-maajoukkue ei selvinnyt Kyproksella pelattavissa EM-karsinnoissa jatkopaikoille. Voitolla alkanut kolmen ottelun mittainen matka päättyi kahteen tappioon.

Ensimmäisessä ottelussa Suomi kohtasi Montenegron. Etenkin hyvän ensimmäisen jakson ansiosta Suomi aloitti turnauksen 2-0-voitolla. Toisessa ottelussa vastaan asettui isäntämaa Kypros. Suomen jatkopaikkaan olisi riittänyt tasapeli, mutta erittäin tasainen ottelu päättyi kirvelevään 1-0-tappioon. Näin ollen viimeiseen otteluun jäi paljon jännitettävää.

Jännitys kääntyi lopulta pettymykseksi, sillä myös Tanska oli Suomea vahvempi voittaen lukemin 3-0. Kun myös muut ottelut päättyivät Suomen kannalta epäsuotuisasti, oli Suomen tyytyminen lohkonsa kolmanteen sijaan.

– Montenegroa vastaan Matias pelasi täydet minuutit kärjen alapuolella ja itse tulin vasemmaksi pakiksi 60.minuutin hujakoilla. Joukkueelta hyvä ja tasainen esitys ja myös meiltä molemmilta, Nurmos kommentoi.

– Kypros-peli jäi näin jälkikäteen kyllä harmittamaan suuresti, sillä meillä oli täydet mahdollisuudet napata jopa voitto. Tasapeli olisi tosiaan riittänyt jatkopaikkaan, mutta näin tällä kertaa – pitkää palloa pelannut Kypros iski maalinsa onnekkaasti. Me olimme tehottomia hyökkäyskolmanneksella, Nurmos jatkaa.

– Tanska oli ennakolta lohkon kovin joukkue ja osoitti sen myös meitä vastaan. 0-0-tilanteessa meillä oli läpiajo, mutta tämän jälkeen Tanska käänsi ottelun selvästi heille. Aloitimme Matiaksen kanssa molemmat penkiltä ja Matias pääsi irti puolisen tuntia ennen loppua, Nurmos päättää.

U19-maajoukkueen pelit ovat tämän ikäluokan osalta pelattu ja seuraavaksi ”Lamo” ja ”Matsku” lähtevät raivaamaan tietään U20- ja U21-maajoukkueisiin. Matias voi tosin ikänsä puolesta pelata U19-otteluita myös ensi vuonna.