Uutinen Edustus

Työharjoittelu ja jalkapallon parissa tehty työ auttoi Laivastonsinisten mediavastaavaa Mikko Rahjaa työuralla eteenpäin.

AC Oulun mediavastaava Mikko Rahja tuli Laivastonsinisiin harjoitteluun tammikuussa 2016. Harjoittelu jatkui aina huhtikuuhun, kauden aloitukseen saakka. Hyvin tehty työ palkittiin jatkosopimuksella, ja Rahja jatkoi seurassa osa-aikaisena työntekijänä koko viime kauden. Työ AC Oulun median ja viestinnän parissa jatkuu edelleen, mutta leipätyö Rahjalta löytyy nyt muualta.

– Aloitin toukokuun puolessa välissä AC Oulun yhteistyökumppanin Osuuskauppa Arinan markkinointitiimissä. Työtehtäväni Arinalla on Yhteisöasiantuntija eli toimin mm. sosiaalisen median ja videoprojektien parissa. Pääsin kyseiseen työtehtävään kiinni pitkälti AC Oulussa hankkimani kokemuksen ansiosta, kertoo Rahja hymy kasvoillaan.

AC Oulun puolesta voidaan todeta että hyvin tehty työ urheilun ja jalkapallon parissa voi auttaa työuralla eteenpäin. Rahja ei ole ensimmäinen laatuaan, joka ponkaisee AC Oulun kautta urallaan eteenpäin. Vuosia takaperin AC Oulussa työskennellyt Sebastian Waheeb toimii nykyään tuottajana mm. jääkiekon Liigassa.

Opiskelija, kiinnostuitko mahdollisesta urasta AC Oulussa? Ota yhteyttä Laivastonsinisten seurajohtajaan Juho Meriläiseen ([email protected]).