Katarauna Oulun Konttivuokraus Oulun Energia Terveystalo OMP Group PEAB UKI Arkkitehdit Arizona Chemical Temrex PLC

Tommi Lindholm tekee paluun AC Oulun maalin suulle

10.11.2017 12:05 Uutinen

 

AC Oulu on kiinnittänyt ensi kauden kokoonpanoonsa vuoden mittaisella sopimuksella paluumuuttaja Tommi Lindholmin, jolle on lähtökohtaisesti tarjolla vastuuvahdin rooli laivastonsinisten tolppien välissä.



AC Oulun pelipaita on Tommi Lindholmille tuttu jo useilta vuosilta.

 

Lindholm on tuttu kasvo AC Oulusta, sillä 22-vuotias  maalivahti ehti edustaa laivastonsinisiä kaudet 2012-2016, kunnes tie vei vuodeksi Mikkelin Pallo-Kissojen maalille Kakkoseen. Nyt Lindholm palaa AC Oulun maalin suulle yhden vuoden kokeneempana.

 

Aikaisemmalla visiitillä Lindholmille kertyi AC Oulun paidassa 12 virallista ottelua, joista 10 miesten Ykkösessä. Yhtenä kohokohtana voidaan mainita 31.5.2013 pelattu paikallispeli Oulun Palloseuraa vastaan, jossa Lindholm piti maalinsa puhtaana maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa 3400 katsojan silmien edessä.

 

Viime kaudella Kakkosen A-lohkossa Lindholm pelasi täydet 22 ottelua, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa tasan 2. Kausi sisälsi myös kolme nollapeliä. MiPK sijoittui 12 joukkueen sarjassa kuudenneksi keräten 8 voittoa ja 29 pistettä.

 

Päävalmentaja Mika Lähderinne odottaa raamikkaan (pituutta 190cm) Lindholmin jatkavan kehittymistään tulevana kautena korkeammalla sarjatasolla.

 

- AC Oulu teki vuosi sitten Tommin kohdalla ratkaisun, että hänen kehittymisensä kannalta on parempi pelata ehjä kausi 2. divarissa. Ratkaisu oli oikea ja Tommi pelasi Mikkelissä loistavan kauden. Nyt on oikea aika ottaa seuraava askel AC Oulun maalilla.

 

Lisää sopimusuutisia on tulossa lähiaikoina.


Veikkaus
© 2017 AC Oulu.
Miesten Ykkönen