Uutinen Edustus

Teuvo Palkki palaa kotikaupunkiinsa valmentamaan AC Oulu/OLS B-junioreita kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Palkilla tulee olemaan myös iso rooli kaikkien AC Oulun alaisten joukkueiden fysiikkavalmennuksen suunnittelussa ja koordinoinnissa.

Oulussa 2. huhtikuuta vuonna 1964 syntynyt Palkki ehti mittavan pelaajauransa aikana pelata Ykkösessä, SM-sarjassa ja Veikkausliigassa reilut 300 ottelua. Uran alkoi OTP:n paidassa, jatkui KontU:ssa ja päättyi FC Hämeenlinnassa, jossa mies perheineen on siitä asti asunut. Pelaajauran jälkeen Palkin intohimo jalkapalloa kohtaan ei hiipunut, vaan veri veti valmennustehtäviin. Kaudet 2007-2010 Palkki toimi päävalmentajana FC Hämeenlinnan pelatessa Ykkösessä – moni muistaa myös kohtaamiset AC Oulua vastaan.

Vuosina 2011-2017 Palkki valmensi HJS junioreissa 5v5- ja 8v8-joukkueita. Mies itse korostaa kyseisten vuosien merkitystä valmentajana kehittymisen kannalta. Viimeiset kolme vuotta Palkki toiminut HJS Akatemian valmennustiimissä sekä urheilulukion valmentajana.

Palkin takataskusta löytyy useiden eri koulutusten lisäksi UEFA A-lisenssi.

– Olen ylpeä ja iloinen, että AC Oulu halusi minut tehtävään. Odotan innolla joulukuun alkua, jolloin työt alkavat oikein toden teolla. On kunnia saada valmentaa nuoria ja lahjakkaita pelaajia ja olla osa erittäin osaavaa valmennustiimiä. Tietysti paluu kotikaupunkiin lähelle vanhempia ja lähisukulaisia oli myös isossa roolissa tässä kuviossa, Palkki taustoittaa.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja ja kuluvalla kaudella B-junioreiden päävalmentaja Markus Heikkinen on erittäin tyytyväinen tuoreesta rekrytoinnista.

– Teuvo on jo kokenut valmentaja, joka on tehnyt paljon töitä eri ikäisten nuorten parissa. Tämän lisäksi hänellä on jatkuva halu kehittää itseään valmentaja – pidän sitä erityisen tärkeänä. Hänellä on vahvat siteet Ouluun, mutta jalkapallolliset näkemykset muualta, joka tuo tietysti oma lisänsä kokonaisuuteen. B:n valmennuksen lisäksi Teuvolla tulee olemaan iso rooli kaikkien meidän alla toimivien joukkueiden fysiikkavalmennuksen suunnittelussa ja koordinoinnissa – tavoitteena on vahvistaa kokonaisuutta, jossa pelaajia kehitetään yhä enemmän pitkäjänteisesti, Heikkinen kommentoi.

AC Oulu/OLS B:n avoimet harjoitukset

Ma 26.10. klo 15.30-17.00 Castrenin kenttä (harjoitusten jälkeen infotilaisuus)

Ti 27.10. klo 20.00-21.00 Castrenin kenttä

To 29.10. klo 15.30-17.00 Castrenin kenttä

Ilmoittautumiset sähköpostitse 19.10. mennessä osoitteeseen [email protected]

Paikalle tulee saapua viimeistään 15 minuuttia ennen harjoituksia. Mukaan omat varusteet.