Uutinen Edustus

AC Oulun taival Suomen Cupissa alkaa kotikentällä Ykköseen noussutta VIFK:ta vastaan. Ottelu pelataan Arina Areenalla lauantaina 21.2. kello 16:00 alkaen.

Ykkösen joukkueet liittyvät Cup-kilpailuun 3. kierroksella. Viime viikon perjantaina suoritetussa arvonnassa AC Oulun vastustajaksi nostettiin Vaasa IFK, joka nousi värikkään jalkapallotalven päätteeksi Ykköseen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan AC Oulun oli tarkoitus pelata harjoitusottelu FC Santa Clausia vastaan kyseisenä ajankohtana, mutta seurat sopivat yhteisymmärryksessä muutoksista.

– Toinen mahdollisuus olisi ollut pelata saman viikon keskiviikkona, mutta inttipojat olisivat olleet varmuudella sivussa. Lisäksi pienistä vaivoista kärsiville pelaajille tulee lisäaikaa nuolla haavoja – meidän ainoa tavoite on voittaa ottelu ja edetä seuraavalle kierrokselle, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo päättäväisenä.

AC Oulu odottaa Arina Areenalle mukavasti yleisöä. Liput otteluun maksavat ovelta 10/8 euroa ja ennakkoon 8/5 euroa. Ennakkoliput myydään Urheilukauppa.eu:ssa, osoitteessa Pakkahuoneenkatu 9. Kausikorteilla kahden euron alennus oman hintaryhmän lipuista.

aco-vifk_21022015

ACOTV

Yhteistyössä