Uutinen Edustus

AC Oulu on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen maalivahti Juuso Särkelän, 21, kanssa.

Särkelä on Kempeleläisen Ajax-Sarkkirannan kasvatti, joka siirtyi C-juniori-iässä OLS:iin. Lupaava maalivahti teki ensimmäisen pelaajasopimuksensa AC Oulun kanssa kaudeksi 2017, mutta pääasiassa peliaikaa on sen jälkeen kertynyt Kakkosen tasolla OTP:n ja OLS:in väreissä. Uraa on myös varjostanut syksyllä 2018 sattunut polvivamma, joka piti Särkelän pelikentiltä poissa lähes vuoden.

AC Oulun paidassa Särkelä on päässyt avaukseen kolmesti Ykkösen otteluissa ja kertaalleen Suomen Cupissa. Viime kaudella Särkelä oli maalinsuulla kotiottelussa SJK Akatemiaa vastaan ja onnistui pitämään nollapelin 1-0-voitossa.

– Juuso on tehnyt kovasti hommia vakavan loukkaantumisen jälkeen palatakseen samaan pisteeseen, missä hän oli ennen loukkaantumista. Lahjakkuutta löytyy ja tulevaisuudessa on tärkeää, että hyvät otteet harjoituskentällä realisoituisivat myös otteluissa. Ensi kauden prioriteetti numero yksi on vallata säännöllistä peliaikaa, kertoo AC Oulun maalivahteja valmentama Jani Luukkonen.

– On hienoa, että Juuso teki kanssamme pidemmän sopimuksen, joka mahdollistaa kehittymisen askel askeleelta. Hän on nopea ja ketterä maalivahti, joka tarvitsee vastuuta ja lisää rutiinia. Juuson kannalta on tärkeää löytää ensi kaudelle optimaalisin pelipaikka, toteaa puolestaan päävalmentaja Jyrki Ahola.

AC Oulun maalivahtikolmikon kaudelle 2021 muodostavat siis Juhani Pennanen, Yann Fillion ja Juuso Särkelä. Kakkosessa pelaava AC Oulu / OLS reservijoukkue mahdollistaa valmennukselle sen, että kaikille kolmelle saadaan varmasti peliaikaa järjestettyä.

AC Oulun sopimustilanne:

Juhani Pennanen (2021)
Yann Fillion (2021+1)
Juuso Särkelä (2022)

Henrik Ölander (2021)
Lassi Nurmos (2021)
Rafinha (2021)
Aapo Kuivila (2021, lainasopimus)
Ruxi (2021+1)
Jarkko Hurme (2021+1)

Miika Koskela (2022)
Joona Lohela (2023)


Anselmi Nurmela (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Diego Diz (2021+1)
Obed Malolo (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Nestori Kekonen (2023)
Otso Liimatta (2023)

Aapo Heikkilä (2021)
Fareed Sadat (2021)
Niklas Jokelainen (2021+1)
Nikolas Saira (2021+1)
David Popa (2021+1)
Severi Kähkönen (2022+1)
Samu Alanko (2022+1)