AC Oulu ja Santeri Silander ovat solmineet loppukauden kattavan pelaajasopimuksen reservijoukkueeseen.
AC Oulun ja OLS:n yhteisen reservijoukkueen puolustukseen tuli tarvetta, kun Laivastonsinisiä pitkään edustanut Nestori Kekonen muutti Turkuun opiskelemaan.
Tosiaan lääkisopiskelujen perässä muuttanut Ouluun niin on mukava päästä jatkamaan jalkapalloa kilpailullisella tasolla opintojen ohessa. Seurasta oon yleisesti saanut hyvän kuvan ja porukka on ottanut hyvin vastaan. Nään tän hyvänä paikkana kehittyä pelaajana, kun just edustuksen ja reservin välillä on liikennettä.
Kommentoi Santeri Silander sopimuksen lähtökohtia
20-vuotias pelimies on pelannut kahdella edellisellä kaudella Ykkösessä ja Kakkosessa sekä UEFA Youth Leaguen otteluita HJK:n U19 joukkueessa. Puolustaja pelasi jo viime viikonloppuna reservijoukkueen mukana Vaasassa, josta joukkue haki 2-3 voiton VIFKistä.
Tavoitteita pelaajana loppukaudelle on päästä mukaan joukkueeseen ja pelitapaan ja saada annettua näyttöjä jäljellä olevissa peleissä. Tulevaisuudessa ois makeeta päästä pelaamaan edustuksen kanssa, mutta koitan nyt hoitaa hommat hyvin päivä kerrallaan ja katsoa mihin se riittää.
Lisää Silander omiksi tavoitteikseen
Tunnollinen ja työteliäs kaveri. Nopea ja muutenkin hyvät fyysiset ominaisuudet. Suht monipuolinen pystyy pelaamaan eri paikkoja puolustuslinjassa, ollut oikeana ja vasempana puolustajana pääosin.
Urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen