Uutinen Edustus

Kotitasapeli ei luonnollisesti siivittänyt AC Oulun keskikenttädynamo Mika Nurmelaa tai päävalmentaja Juha Malista riemunhuutoihin, mutta sen sijaan HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaaraa 1-1-lopputulos tyydytti.

Se, että kyseessä oli Castrenin urheilupuiston jäähyväisottelu, ei tuonut Nurmelan mielestä peliin erikoista lisämomenttia.

– Ennen peliä ei ollut mitään sellaista mielessä, että tämä on viimeinen ottelu täällä. Keskityimme vain itse otteluun. Saimme hyvän startin ja menimme johtoon. Sen jälkeen sitten teimme käsittämättömän oman maalin (SamuliMarkkanen 1-1:een) ja päästimme HIFK:n mukaan peliin, Nurmela sadatteli.

– He taistelivat koko sydämestään ja me emme pystyneet haastamaan kaksinkamppailuissa. Hallitsimme näennäisesti ottelua, mutta emme kyenneet luomaan hirveän vaarallisia paikkoja. Lopputulos ei tyydytä. Kotona pitäisi ottaa kolme pistettä, korosti AC Oulun ainoan maalin tehnyt konkari.

Huomattavasti myönteisemmin ottelun lopputuloksen otti HIFK:n luotsi Jani Honkavaara. Ottelua ennen HIFK-leiriin oli tullut jobinpostia, koska esimerkiksi AC Ouluakin kaudella 2007 edustaneen Petri Heinäsen peli jäi välistä miehelle nousseen kuumeen johdosta. Punapaitojen vastahyökkäyspeli riitti kuitenkin tuomaan yhden täysosuman Markkasen maalin muodossa.

– Kyllä tämä tyydyttää olosuhteisiin nähden, Honkavaara huokaisi ottelun loppuvihellyksen jälkeen.

AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen antoi myös rehdisti kiitosta vastustajalle.

– HIFK saa hyvin resursseistaan irti tehoja ja ovat ansainneet jokaisen pisteen, jonka ovat sarjassa saaneet. Uskon, että HIFK tulee olemaan loppuun asti sarjan yllättäjiä, Malinen arvioi 10 pisteeseen nousseita helsinkiläisiä.

Omien suojattiensa pelistä Malinen löysi huomattavasti kehitettävää. Esimerkiksi pallollinen peli ei ollut tällä kertaa lähellekään riittävän hyvällä tasolla.

– Ensimmäisellä jaksolla tuli liian monta nukahdusta, liian monta syöttöä väärälle jalalle ja liian monta pomppivaa palloa. Laatuun satsaaminen tulee olemaan teemanamme jatkossa.

Malinen muistutti myös, ettei joukkue ei ole vielä valmis. Viime kauden ryhmästä on lähtenyt 11 pelaajaa, joista yhdeksän kuului vakiokokoonpanoon, joten prosessi vie aikansa. Myös puolustustyöskentely kaipaa parantamista.

Hyökkäyspäästä sen sijaan tuli positiivisia viestejä, sillä vikkelä kanadalaiskärki Randy Edwini-Bonsu jatkoi torstain Hämeenlinna-ottelun tapaan lupaavaa menoa. Alkava viikko tuleekin olemaan arvokasta aikaa harjoittelun suhteen.

AC Oulun seuraava kotiottelu on siis 18. kesäkuuta upouudella Raatin stadionilla FC Viikinkejä vastaan. Iltaan tulee kohdistumaan paljon odotuksia, mutta…

– Pelaisin vaikka Pakkalassa, jos alkaisi tikkejä tulemaan, Malinen heitti.

KATSO MYÖS:
VIDEOKOOSTE OTTELUSTA
Otteluraportti

(Toimitus, Olli Kohonen)