Uutinen Edustus

AC Oulu ja hyökkääjä Pekka Welling ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.

22-vuotias OLS-kasvatti edusti AC Oulua edellisen kerran kaudella 2016. Keskushyökkääjänä parhaiten viihtyvä Welling on pukenut laivastonsiniset paidan päälleen 36 virallisessa ottelussa, joissa on syntynyt neljä maalia, joista viimeisin lauantaina Suomen Cupin ottelussa FF Jaroa vastaan.

Edelliset kaksi kautta Welling on kiertänyt Euroopassa ja viime syksynä oli aika palata takaisin kotikaupunkiin. Jo pidemmän aikaa AC Oulun vahvuudessa harjoitellut Welling ansaitsi sopimuksen pitkän testijakson päätteeksi.

– Oman kylän poika palaa takaisin reissusta. Testijakson aikana Pekka on osoittanut jokaikisessä harjoituksessa valtavaa intohimoa mennä yksilönä eteenpäin ja samalla halua sitoutua joukkueeseen. Pidän tahtotilaa jopa poikkeuksellisena ja me annamme hänelle mahdollisuuden onnistua. Hän on edellistä visiittiä kokeneempi ja voi yllättää monet, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.

AC Oulun julkinen sopimustilanne 11.2.2019

Aleksi Gullsten

Samuli Leppälä

Lassi Nurmos

Konstantin Belov

Aapo Heikkilä

David Ramadingaye

Juhani Pennanen

Alberto Alvarado Morin

Jere Aallikko

Driton Shala

Alexander Jibrin

Tommi Lindholm

Fugo Segawa

Joni Korhonen

Loorents Hertsi
Samuel Kurttila
Venicio Ferreira
Juuso Kemppainen

Pekka Welling