Uutinen Edustus

AC Oulu ja Pekka Räisänen ovat solmineet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. 31-vuotias toppari siirtyy AC Oulun riveihin paikallisvastustaja Oulun Palloseurasta.

Haukiputaalaislähtöinen Räisänen vahvistaa ennen kaikkea AC Oulun toppariosastoa. Ennen kaksivuotista OPS-taivaltaan Räisänen on pelannut edustusjoukkuetasolla Haukiputaan Pallossa, Kajaanin Hakassa, TP-47:ssa, TPV:ssa sekä FC Blackbirdissa. Veikkausliigaotteluita Räisäsen on pelannut TP-47:n paidassa kahdeksan kappaletta kaudella 2005.

”Pehu” lempinimeä totteleva johtajahahmo on siviiliammatiltaan poliisi. Räisänen parhaat avut ovat periesiantamaton luonne, kaksinkamppailuvoima, pääpeli sekä pelin johtaminen.

– Hyvät fiilikset sopimuksesta, totta kai. Nopeasti asiat lopulta etenivät ja hyvä niin. Tulevalle kaudelle lähden tietysti voittamaan itselleni avauksen paikkaa topparin tontilta ja sen eteen tehdään talvi kovasti töitä, Räisänen toteaa.

AC Oulun johtoportaassa ollaan tyytyväisiä tuoreesta sopimuksesta.

– Pehu on huippu jätkä, joka sopii luonteeltaan täydellisesti meille. Pelaajana hän on tälle tasolle jo erittäin kokenut ja tietää me mitä häneltä vaadimme. Hänen vahvuudet ovat rautaisessa luonteessa sekä etenkin puolustuspelaamisessa. Hän ei ole ensimmäinen jätkä, joka säikähtää vastustajan böö-huutoja, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kertoo.

– Meidän ajatuksena on tehdä Pekasta puolustuksen johtohahmo. Meidän pelitapa poikkeaa varmasti hänen edellisen seuran vastaavasta, mutta talven aikana ehdimme hioa asiat taatusti kuntoon. Tulevalle kaudelle puolustuspelaamisen on parannuttava ja Pekka tulee olemaan iso osa kyseistä muutosta, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen puntaroi.

AC Oululla on Räisäsen sopimuksen myötä kasassa kuusi pelaajasopimusta kaudelle 2014.

ACOTV

Yhteistyössä